Kuva Etiopiasta. Värikkäät runsasmuotoiset korut ja meikki
Kuva Etiopiasta. Runsasmuotoiset korut ja meikki

Kokemuksia Afrikasta   

Tällä sivustolla ihmiset kertovat työ -  ja matkakokemuksistaan isossa Afrikassa, sen eri maissa. Meillä on myös taidegalleria Afrikan taiteilijat jossa on esillä eri Afrikan maissa työskentelevien taiteilijoiden teoksia sekä mm. Suomessa asuvien ja työskentelevien afrikkalaisperäisten taiteilijoiden tuotantoa.

Keräämme kokemuksia ja matkakertomuksia Afrikasta. Kokemuksia Afrikasta on kaikille avoin julkaisublogi. Kuulostaa varsin laajalta aiheelta ja sitähän se tottavie onkin. Kokoamme ihmisten, eri alojen ja ammattien edustajien kokemuksia ja näkemyksiä laajasta Afrikan mantereesta ja sen eri alueesta sekä asukkaista. Etsimme ihmisiä joilla on omakohtaista elettyä elämää Arikassa. Tarinoita hyvässä ja pahassa, sellaisenaan kuin ne tuli elettyä.

Se mitä tekijöinä haemme on ihmisten muistinpanot ja kokemukset, kertomukset työstä, avustustyöstä, tutkimustyöstä tai seikkailusta. Ja tässä yhteydessä nimenomaan huomioita afrikkalaisesta maisemasta ja ihmisistä, heidän tavoistaan ja elämästään. Omia tuntoja ja tuntemuksia unohtamatta.

Myös valokuva-albumien sisältö kiinnostaa. Aineisto voi olla hyvinkin "päiväkirjanomainen". Kokemuksesi ja kertomuksesi, kuvasi yms. materiaali on kiinnostavaa.

Festivaalimaski
Festivaalimaski Burkina Faso

Jos sinulla on jotain joka liittyy ylläkuvattuun niin ota yhteyttä. Tai jos tuttavapiirissäsi on joku jolla on hakemiani kokemuksia niin välitä viestini hänelle.

Kaikki projektia varten antamasi analoginen materiaali, kuvat, tekstit, yms. palautetaan sinulle tallennuksen jälkeen. Jokaisen tämän hankkeen avustajan toimittamaa materiaalia kohdellaan kunnioituksella eikä lähdemateriaaliin tehdä muutoksia joita alkuperäinen tekijä ei hyväksy. Lähdetiedoissa mainitaan jokaisen kuva ja tekstilähteen tekijä, ellet toisin halua. Jos olet äänittänyt elävää musiikkia ja muita elämän ääniä niin odotan todella yhteydenottoasi.

Jos sinulla on mahdollisuus toimittaa tekstit ja kuvat yms. materiaali esim. sähköpostilla tai levykkeellä niin hyvä, mutta ei välttämätön. Myös käsinkirjoitettu tai piirretty, maalattu, aiheeseen liittyvä tuotantosi kiinnostaa. Alkuperäiset kuvat ja dokumentit palautetaan tallennuksen jälkeen.

Sinun ei tarvitse olla taiteilija osallistuaksesi Afrikka projektiin eikä kokomuksesi ja kertomuksesi tarvitse mitenkään liittyä taiteeseen ja kulttuuriin. Sinun omat kokemuksesi kiinnostavat, kerro siis tarinasi. Kerro kokemuksistasi, lähetä viesti » tai sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.

Festivaalimaski Benin
Festivaalimaski Benin

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä