ghana_17

ghana_26

ghana_28

ghana_29

ghana_49

ghana_51

ghana_60

ghana_61

ghana_76

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.

Suurin osa Gambian laaksosta oli 1400-luvulla pienen, Malin keisarikunnan siirtolaisten perustaman mandinka - kuningaskunnan vallan alla. Viidennellätoista ja kuudennellatoista vuosisadalla Portugalista saapuneet ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset liittoutuivat yhteen paikallisten valtaapitävien kanssa menemällä naimisiin näiden tyttärien kanssa sekä käymällä kauppaa vaihtamalla kankaita orjiin. Näistä sekaliitoista alkunsa saaneet jälkeläiset olivat aikanaan merkittäviä hahmoja. Puolivälistä 1600-lukua englantilaiset, hollantilaiset, ranskalaiset ja Baltian maiden kauppiaat kiistelivät kaupankäyntioikeuksistaan, jotka oli tähän saakka rajoitettu Fort James Islandin sekä Albredan tukikohtiin. Napoleonin sotien jälkeen englantilaiset voittivat itselleen alueen valtaoikeuden ja vuonna 1820 he määräsivät suojelualueen kulkemaan Gambian jokea pitkin. Vuonna 1888 perustettiin Englannin siirtokunta, joka käsitti Banjul Islandin, Kombo St. Maryn alueen sekä MacCarthy Islandin. Samana vuonna alueen hallinta Freetownista (Sierra Leone) lakkautettiin ja se sai oman hallituksensa. Gambia itsenäistyi 18.2.1965 ja maan ensimmäisenä presidenttinä toimi Dawra Jawara. Gambian virallinen kieli on englanti.

Maantiede

Senegalin ja Gambian muodostama Senegambia sijaitsee mantereen läntisimmällä rannikkoalueella. Senegalin pinta-ala on 200 000 km² ja se on liki Ison Britannian kokoinen. Gambia taas on vain 11 000 km² ja sen 80 km:n pituista rannikkoviivaa lukuun ottamatta se on muuten täysin Senegalin ympäröimä.
Senegambialainen alue ulottuu Sahelin alueelle, joka muodostaa leveän nauhan halki Afrikan aina Saharasta etelän metsäisiin maihin asti. Seutu on suurimmilta osin tasankoa, alueen ainoat vuoret sijaitsevat Senegalin kaakkoisosissa pitkin Malin rajaa. Gambiassa ei ole vuoria ollenkaan.
Alueen tärkeimmät maamerkit ovat kolme pääjokea, jotka kaikki saavat alkunsa Fouta Djalonin ylängöltä Guineasta. Pohjoisessa oleva Senegalin joki muodostaa rajan Mauritanian kanssa. Keskimmäinen Gambian joki puolestaan määrittää Gambian rajaviivat. Eteläinen Casamance - joki taas on antanut nimensä Casamance - alueelle.

Väestö

Viimeisimpien arvioiden mukaan Gambian väkiluku on vain noin miljoona asukasta, kun taas Senegalin väkiluku on noin 8,7 miljoonaa. Alueella on useita etnisiä ryhmiä, mutta monet niistä ovat levinneet yli kansallisten rajojen. Suurin osa, 90 % gambialaisista kutsuu itseään muslimeiksi.

Wolof:
Wolofeja on laajalti koko senegambialaisella alueella. Gambiassa he asuttavat kuitenkin suurimmalta osin maan läntisiä osia. Perinteisesti he ovat maanviljelijöitä ja kauppiaita ja nykyisinkin wolofit hallitsevat suurta osaa kaupankäynnistä. Wolofin kieli on yleisesti käytetty kieli Senegambiassa.

Mandinka eli malinké:
Mandinkoja on pääasiassa Gambiassa sekä Senegalin pohjoisosissa. Mandinkoja kutsutaan myös mandingoiksi ja he ovat sukua muille mandingia puhuville ryhmille, kuten Malin bambaroille, joista he polveutuvat. Perinteisesti he ovat maanviljelijöitä ja kalastajia. Kaikki mandinkat ovat muslimeja ja heillä on voimakas musikaalinen perinne.

Fula:
Fulia asuu eri puolilla Länsi-Afrikkaa, kuten esimerkiksi Sudanissa, Ghanassa ja Nigeriassa. He pitävät kuitenkin pohjoisessa Senegalissa olevaa Futa-Toro - aluetta kulttuurisena kotimaanaan. Fulat ovat tavallisesti paimentolaiselämää viettäviä karjankasvattajia, jotka muuttavat jatkuvasti paikasta toiseen eläintensä kanssa parempia laidunmaita etsien.

Jola:
Jolat asuttavat sekä Casamancen aluetta eteläisessä Senegalissa että Gambian lounaisosia. Tämän lisäksi heitä on myös useissa osissa pohjoista Guinea-Bissauta. Perinteiseen jola - elinkeinoon kuuluu maanviljelyä, kalastusta, sekä palmuviinin juoksuttamista. Jolilla ei ole vahvaa suullista perinnettä, sillä heillä ole traditiota jatkavaa griot-henkilöä, joka voisi pitää heimon perinteen ja historian pitkään elinvoimaisena.

Sarahuli:
Sarahuleja on sekä Senegalin, että Gambian eteläisissä osissa. Sarahulit ovat muslimeja ja heidät tunnetaan myös nimellä soninké. Sarahuleja on useissa eri maissa Sahelin alueella, kuten esimerkiksi Malissa and Burkina Fasossa. Nykyisin Gambian sarahulit ovat suurimmalta osin maanviljelijöitä ja liikemiehiä.

Muut:
Gambiassa elävä aku-kansa tunnetaan muualla Länsi-Afrikassa nimellä krio. Lisäksi Guinea-Bissausta kotoisin olevia manjagoja asuu myös Gambiassa.

Jola - initiaatio

Bukut:
Bukut on initiaatioseremonia, joka vietetään joka 20. tai 25. vuosi. Seremonia liittyy olennaisesti nuorten perinteisen sosiaalisen statuksen määrittymiseen. Valmistelut bukut-seremoniaa varten aloitetaan jo hyvissä ajoin, sillä seremonian juhlamenot ovat suuret ja juhlaa varten uhrataan myös useita eläimiä. Valmistelujen aikana äidit sepittävät lauluja, joita lauletaan vain initiaatioseremonioiden aikana, jolloin nuoret kuljeskelevat ympäriinsä pukeutuneena buyeet-vaatteeseen. Jokainen initiaatioseremoniaan osallistuva nuori saa oman laulunsa. Tätä laulua lauletaan julkisesti seuraavan kerran vasta henkilön kuoltua. Osalla initiaatioriittiin osallistuvilla nuorilla on ruo'oista punotut, omaperäiset naamiot. Tällä ejumbi-naamiolla on putkimaiset silmät ja valtavat sarvet päässä. Nuoret käyttävät näitä naamioita palatessaan pyhästä metsästä, jossa he ovat oleskelleet seremonian aikana. Kaikilla initiaatioseremoniaan osallistuvilla nuorilla ei ole naamiota, sillä naamio on merkkinä siitä, että henkilön uskotaan omaavan erityisiä selvänäköisyyden kykyjä. Nuoret tekevät naamionsa itse heimon vanhempien opastuksella. Bukut-seremonia edustaa jolien identiteettiä ja siksi se on edelleenkin varsin merkittävä tapahtuma jolien keskuudessa. Seremonia on säilynyt elinvoimaisena, ja sekä kristityt, että muslimit ovat omaksuneet sen itselleen.

Mandinka - initiaatio

Nyaka:
Mandinkojen initiaatioseremonia (kasseh pojille ja nyaka tytöille) liittyy voimakkaammin islamilaisen traditioon ja se on jolien bukut-seremoniaa vaatimattomampi juhla. Tytöt viedään kylän ulkopuolella olevaan metsään, jossa initiaatiomenot suoritetaan anssimban johdolla. Takaisin kylään tytöt voivat palata illalla. Tämän jälkeen heille opetetaan naisena olemista, sekä perinteisiä käyttäytymissääntöjä, passin. Tytöille opetetaan myös monia lauluja, joita ei voi laulaa missään initiaatiotilaisuutta varta varten rakennetun jujuwon ulkopuolella. Henkilöä, joka opastaa initiaatioseremoniaan osallistuvaa tyttöä kutsutaan nimellä karanbas.

Poikien initiaatio on miltei samanlainen kuin tyttöjen. Erona on se, että pojille opetetaan miehenä olemista rankkojen tehtävien ja kokemusten kautta. Pojat joutuvat pysyttelemään metsässä kuusi kuukautta. Metsästä paluun jälkeen heistä tulee miehiä, eivätkä heidän äitinsä ja sisarensa saa enää nähdä heitä alasti. Seremonian jälkeen vietetään monta päivää kestäviä juhlia, joissa uhrataan useita eläimiä. Suurin loukkaus mandinka miehelle on kutsua häntä solimaksi, henkilöksi, joka ei ole käynyt läpi initiaatioseremoniaa.

Essas Colley

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.

 

By the fifteenth century most of the valley of the Gambia was under the control of small mandinka kingdoms founded by immigrants from the Mali empire. The Portuguese, the first European settlers of the late fifteenth and sixteenth centuries set themselves up in partnership with headmen of the locality marrying their daughters and trading cloth for slaves. The descendants of the mixed unions were important figures. From the mid-seventeenth century English, Dutch, French and Baltic merchant adventures shared and fought over trading rights from the restricted neighbouring bases of Fort James Island and Albreda. The British won lasting influence after the Napoleonic wars declaring a protectorate along the river in the 1820s and in 1888 establishing a crown colony that comprised Banjul Island, the district of Kombo St. Mary and MacCarthy Island. In the same year the territory ceased to be governed from Freetown (Sierra Leone) and was given its own government. The Gambia gain her independence on the 18th February in 1965, with Sir Dawda Jawara as first president. The Gambia's official language is English.

Geography

Senegambia is the westernmost coastline on the continent. Senegal with an area of 200,000 sq. km (almost the size of Britain). The Gambia only 11,000 sq. km, completely surrounded by Senegal, except for 80 km of coastline.
The Senegambien region lies within the Sahel Savanna region which forms a broad band across Africa between the Sahara to the North and the forested countries of the South. The landscape is largely flat with the only hills in Senegal's far southeastern corner and along the border with Mali.The Gambia has no hills at all.

There are three main geographical features in the region, there are three major rivers which all rise in the Fouta Djalon plateau in Guinea. In the north is the river Senegal which forms the border with Mauritania. In the middle is the river Gambia defining the borders of the Gambia. In the south is the river Casamance giving its name to Casamance area.

Population

Resent estimates put the Gambia's population at just over one million, while Senegal's population is around 8.7 million. There are several ethnic groups in the region, but most are spread across the national boundaries. 90 % of Gambians identify themselves as muslims.

Wollof:
Wollofs are widespread throughout the Senegambian region. In the Gambia they mostly inhabit the western areas of the country. Traditionally farmers and traders, the wollof today control a great deal of commerce. The wollof language is used as a common tongue in Senegambia.

Mandinka or malinké:
The mandinka are found largely in the Gambia and in parts of Senegal, especially to the north. The mandinka people are also called mandingo and are related to other manding speaking groups such as bambara of Mali where they originate. Traditionally engaged in farming and fishing. All the mandinkas are muslims with strong musical tradition.

Fula:
The fula are found across West Africa as far east as Sudan and South into countries like Ghana and Nigeria, although they look on the Futa-Toro region in northern Senegal as their cultural homeland. The fulas are traditionally nomadic cattle herders and they constantly travell with their animals in search of grazing land.

Jola:
The jola inhabit the Casamance area in southern Senegal and the area southwest of the Gambia. They also inhabit various parts of northern Guinea-Bissau. Traditional jola occupation include farming, fishing and palm wine tapping. The jola do not have a strong oral tradition meaning they do not have the equivalent of griots which can keep tradition and history alive for centuries among other tribes.

Sarahuli:
The sarahuli inhabit the eastern part of Senegal and groups can be found in the far eastern parts of the Gambia. Exclusively muslim, they are also known as soninké and inhabit several other countries in the Sahel including Mali and Burkina Faso. Today the sarahuli in the Gambia are mostly farmers and businessmen.

Others:
In the Gambia the aku people are similar to the krio found in other parts of West Africa. The manjago who originally immigrated from Guinea-Bissau are also found in the Gambia.

Jola initiation

Bukut:
The bukut is an initiation ceremony that takes place every 20 to 25 years and involves the gaining of knowledge in traditional ways of definning social status. Preparations for the bukut start long in advance as the celebrations require huge feasts involving the sacrifice of a lot of cattle. It is during these preparations that mothers compose songs that are sung by the initiated during a ritual involving the passing of cloth called buyeet. Each youth has his own song which will not be sung again publicly until his death.

Distinctive woven cane masks called ejumbi which have tubular eyes and are surmounted by a pair of massive cattle horns are worn by the initiates when they return from the sacred forest. Not all initiates wear these masks, but those who do are considered to possess special powers of clairvoyance. The masks are created by the initiates with the assistance of tribal elders. The bukut represents jola identity and is still considered a very important event. It has survived and adopted to christianity and islam.

Mandinka initiation

Nyaka:
Unlike the jola, the mandinka initiation ceremonies (kasseh for boys and nyaka for girls) are more in line with islamic tradition. These ceremonies are low key compared to the jola bukut. Girls are briefly taken into the bush outside the village where the initiation would be performed by the anssimba. Then they would return to the village in the evening. They would then be look after by their karanbas, they would be taught womanhood and passin, the unwritten code of conduct. They are taught many songs that cannot be sung anywhere outside the jujuwo.
The boys initiation is similar to that of the girls. The difference is that the boys are taught manhood through rigorous tasks and hardship as they remain in the bush for six months. After their return they became men and their mothers and sisters could never see them naked thereafter. A big festival will follow for days involving sacrificing of cattle, chicken goat and sheep. The greatest insult to a mandinka man is to be called an uninitiate, solima.

Essas Colley

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.

Ouagadougou Kaupungin nimi kalahtelee kuin afrikkalainen tam-tam rumpu - wa - ga -du -gu ! Nimi ei ole vitsi eika paikka tarua. Keskella Sahelia, Malin, Nigerin ja Norsunluurannikon ymparöimänä Burkina Faso'n pääkaupunki on ollut asutettu jo XI :llä vuosisadalla ja asuttaminen jatkuu yhä kiihkeämmin.

Väestön nykyistä määrää ei tunne juuri kukaan, arvioit ovat siinä miljoonan paikkeilla ja tontteja merkitaan ja myydään kovaan tahtiin jo rajansa aikoja sitten ylittäneessä kaupungissa. Kaupungin laidoilla levittäytyvällä tasangolla rauhallisesti vuosisataisissa askareissaan elelleet maanviljelijät ja karjankasvattajat joutuvat väistymään yhä kauemmas urbanisoitumisen tieltä.

street

Perinteistä toubab'ien ("valkoisten") asuinaluetta jo vuosikymmenten ajan on ollut kaupungin itäpuolella sijaitseva Zone du Bois ("Puuvyöhyke"), jossa tontit mitoitettiin aikoinaan suureellisesti 600 neliömetrin paikkeille ja yli, toisin kuin nykyisin kun tontiksi täytyy kelvata 300 neliömetrin kaistale. Rakennuskanta Puuvyöhykkeellä on vanhaa ja usein ainaista kunnostusta vaativaa. Ympäristö tarjoaa tosin eksoottista paikallisväriä kun perinteinen ennustaja ja taikojen tekijä, marabout, pitää naapuritalossa vastaanottoa jopa ministeritason asiakaskunnalle joka saapuu huomaamattomasti mustissa autoissaan.

Aamut alkavat aikataulusta erehtyneen kukon rajuun kiekaisuun jo viiden paikkeilla jos yön läpi humiseva ilmastointilaite ei satu olemaan päällä. Kun naapurini aloitti kukkofarmin keskellä korttelia paloi kyllä minunkin pinnani eikä auttanut kuin ostaa kaikki kukot pois, tosin naapuritalon patriarkka ei suostunut luopumaan siita viimeisestä koilottajasta. Siinä riitti kukkopaistia jaettavaksi naapuruston talonvartijoiden lautasille.Itse en hirvinnyt niihin koskea vaan annoin almuina pois.

Uljasta uutta Ouagadougou'a ollaan jo noin kymmenisen vuotta kaavoitettu kaupungin eteläiseen osaan, kauas jo asfaltoitujen teiden varsille. Suunnitelmat ovat huikeat. Presidentin palatsia on jo rakennettu alueelle vuosikausia ja Taiwanin kiinalaiset ovat rahoittamassa isoa urheilu-ja konferenssihalli kompleksia.

Alueelta voi vuokrata tai jopa ostaa alppi-, savanni- tai arabi-tyyleistä vaikutteita saaneita yksi tai kaksikerroksisia omakotitaloja ja palatseja vuokrat ovat ainakin kaksinkertaiset verrattuna Puuvyöhykkeen noin 4.000 markan kuukausi maksuihin. Uima-altaita ei ole helppo löytää juuri miltään tontilta. Maa ei ole koskaan ollut niin vauras kuin aikoinaan uranium boomin siunaama naapurimaa Niger jonka pääkaupungissa Niamey'ssä liki kaikkiin paremman tason taloihin kuuluu uima-allas. Tosin jos ei sadekaudella sada tasaisen runsaasti, veden saanti altaaseen voi käydä hankalaksi puhumattakaan ruohomaton kastelusta. Vesi- ja sähkömaksut ovat huomattavan korkeat ja kohoavat helposti 2.000 markan paikkeille kuussa.

market

Mopoilijat ovat teiden kuninkaita

Kun Ouagadougoun lentokentälle laskeutuvan koneen ohjaamosta kuuluu että " Ouagadougoussa on tällä hetkellä 45 astetta ", tulee siinä äkkiä hiki jo pelkästä ajatuksesta joka voimistuu kun kuuma valomeri iskee vastaan koneen porttien auettua. Ei auta kuin vetää sisään tuota ilmaa kuin saunassa konsanaan ja riisua päältä se viileämmistä seuduista vielä muistuttava pikkutakki.

Kun ensimmäiset sateet alkavat toukokuun lopulla tekee mieli rynnätä sateen sekaan tanssimaan, niin kipeästi sateita on tullut kaivattua sitten edellisen sadekauden lopun joskus lokakuun alkupuolella. Sateiden loppupuolella alkaa malariaa kantavien itikoiden juhlinta, päivittäinen malarian vastainen pilleri ja Off-suihkeet käsivarsiin ja nilkkoihin eivät välttämättä takaa etteikö malaria sittenkin iskisi sinua petiin hikoilemaan ja palelemaan. Tuntuu että itikat tulevat yhä ilkeämmiksi vuosi vuodelta.

Kun sateista päästään, aletaan odotella paikallista talvea ja voi todella sattua että lämpötila laskee aina 25 plus asteeseen. Jos lämpötila tuosta vielä laskee, pysyvät koulujen ovet kiinni ja lapset saavat palella kotosalla. Liikenteessä näkee mopoilijoita huristamassa pukeutuneena kuin alppiretkelle pipo päässä ja toppatakki tiukasti korviin asti napitettuna.

Talvi saapuu paha-enteisten punaruskeiden pilvien myötä idästä puhaltava " harmattan " tuuli tuo mukanaan aavikoiden hiekan mikä tunkeutuu kaikkialle, täyttää keuhkot ja pimentää taivaan.

Ouagagougou'n keskusta näyttää yllättävän modernilta asfaltoituine laajoine bulevardineen. Vallankumouspresidentti Thomas Sankara revitti maan tasalle kaupungin keskustan tukkineet saastaiset korttelit 1980-luvun puolivälissä ja tuhkasta nousi uusi uljas urbaani keskusta liiketaloineen ja hotelleineen. Teillä ajeleva autokanta on jo parhaimmat päivänsä nähnyt, etenkin takseina käytetyt useampaan kertaan kolhiutuneet ajokit. Euro-säännösten Euroopasta karkoittamat vähemmän ympäristöystävälliset autot, lempinimeltään "adieu France !" ovat suosittuja halpaan hintaan ostettavia kulkuvälineitä.

Tosin teiden kuningas (tai kuningatar) on mopedi joka on suosituin ajokki iästä tai sukupuolesta riippumatta, mopedi kuljettaa lampaat ja kanat, vaimot ja lapset, viljasäkit ja huonekalut Ne vellovat liikenteessä yhtenä suurena rintamana, autoja pelkäämättä pakoputkien puhaltaessa savut takaa tulevien keuhkoihin. Kypärää ei juuri tunneta ja päivittäin näkeekin useamman mopoilijan törmänneen joko toiseen mopoilijaan tai autoon usein hyvinkin tuhoisin seurauksin. Jos erehtyy pääteiltä kaupungin syrjäisimmille alueille, on nelivetoinen maastoauto jo tarpeen kuoppien, kivien, mudan ja veden keskessä.

Yöelämä alkaa keskustan diskoissa puolen yön jälkeen mutta jo kymmenen aikaan illalla pääsee ulkoilmaklubeissa kuuntelemaan paikallisia orkestereita joiden meno kutsuu eittämättä tanssilattialle kokeilemaan zairelaisia, malilaisia ja burkinalaisia rytmejä, reggeetä tai salsaa. Ranskan kulttuurikeskus järjestää konsertteja, teatterinäytöksiä ja taidenäyttelyitä ja paikallisissa elokuvateattereissa näkee silloin tällöin kung-fu ja intialaisleffojen lomassa afrikkalaista ja eurooppalaista tarjontaa, tosin ranskaksi puhuttuna.

Maailmankuulu FESPACO elokuva-juhla tuo kerran kahdessa vuodessa Ouagadougou'un mantereen elokuvien kerman ja kulttuuriväkeä muuttaen kaupungin yhdeksi suureksi näyttämöksi. Yökerhojen höyryt voi päästää ulos kipaisemalla lenkille neljän tähden Sofitel hotelli Silmandin'in vieressä levittäytyvän padon ympäri tai läheisen luonnonpuiston poluille aikaisin raikkaassa aamuilmassa tai juuri ennen aurinkon laskua. Tennispalloa voi lyödä useankin hotellin kentillä. Hevosen selkään hyppäämällä pääsee Ouagadougou'sta kaikkea tätä pakoon laajoille savanneille apinaleipäpuun varjoon.

Kokin palkkaaminen tietää säästöä

Asunnonvälittäjät löytävät asiakkaansa. Afrikkalainen radio tam-tam pelaa ja vasta maahan saapuneet jäljitetään pikavauhtia, asunnon tarjoajia riitää ja palvelushenkilökuntaa ja vartijoita on jo listattu valmiiksi suosituspapereiden kera. Eli siitä vaan valitsemaan parhaat päältä. Omakotitaloista ei Ouagadougoussa ole pulaa, tarjontaa on. Usein tosin on parempi yrittää tajuta tarjotun talon potentiaali, sillä pienillä korjauksilla, maaleilla, lamppujen vaihdolla, nurmikon ja kukkien istutuksella, muurin korotuksella, veden lämmittäjän uusimisella jne. saa ihmeitä aikaan. Kaikki tosin taloon muuttajan kukkarosta. Takuurahaksi kelpaa kolmen kuukauden vuokra etukäteen.
Yhdistetty kokki/siivooja tai "boy" kuten täällä sanotaan on " must ", samoin päivä - ja yövartijat, jos ei niinkaan turvallisuuden takaamisen vuoksi mutta karsimaan vierailemaan pyrkivien palveluja tarjoavien ja rahaa keräävien joukkoa. Kaupunki on suhteellisen turvallinen, ajoittaisista melko rajuista opiskelija- ja kansalaismielenosoituksista huolimatta. Aseelliset ryöstöyritykset ovat vielä suuri harvinaisuus ja aseen kanto-oikeutta säädellään hyvinkin tiukoilla määräyksillä.

Palkat ovat Burkina Fasossa suomalaisittain käsittämättömän alhaiset, mutta palveluhenkilökunta ansaitsee usein paremmin kuin paikallinen opettaja tai virkamies - 600 markkaa kuussa on jo kohtuullisen hyvä ansio. Kokin lähettäminen ostoksille paikalliselle torille on jo puhdasta säästöä. Jos itse ulkomaalaisena menee kaoottiselle torille sitä väsyy jo ennen kuin on päässyt edes alkuun kaikenlaisen kaman tarjoajien suorastaan hyökätessä kimppuun. Hinnat kohoavat pilviin odotettavissa olevan voittomarginaalin kasvaessa kun "valkolainen" lähestyy.

Kokit tuntevat ranskalaisen keittiön ja kukko viinissä, entrecôte kerma-sienikastikkeessa, suklaa "mousse" tai flambeerattu banaani valmistuvat kuin "cordon bleu" luokan ravintolassa. Entinen kolonialistivalta Ranska jätti ruokakulttuuriin jälkensä vaikka paikallinen väestö syö enimmäkseen sitä mitä se on vuosisatojen saatossa tottunut viljelemään - durra-, hirssi - tai maissikakkuja maapähkinä tai "combo" kastikkeessa tai sitten kaupunkilaisittain riisiä kana- tai naudanlihasoosin painikkeeksi.

Ouagadougou'sta löytyy ranskalaisen keittiön lisäksi maailman parasta pizzaa - rapeaa ja maukasta joka peittoaa suomalaisten pizzaketjujen tylyt standardipizzat kättelyssä. Ravintoloita on liki kaikkeen makuun, on kiinalaista, vietnamilaista, libanonilaista, itävaltalaista, italialaista, senegalilaista ja norsunluurannikkolaista. Paikallista keittiötä pääsee maistamaan paikallisissa heikosti valaistuissa "maquis" ulkoilmaravintoloissa. Ruokalistalta löytyy patoaltaista kalastettua kapteeni-tai kissakalaa tai maukasta "onnellista" paikallista kanaa grillattuna durra-kaljan mallas-kastikkeen kera.

Maarit Hirvonen

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.