keketop | ../< | ||||||
Myllypuron taiteilijakylä | |||||||
englanti |
|
||||||
espanja |
|
||||||
|
|||||||
italia |
|
||||||
/////////// | |||||||
ranska |
|
||||||
|
/////////// | ||||||
ruotsi |
|
||||||
/////////// | |||||||
Saksa |
|
||||||
/////////// | |||||||
suomi |
|
Tuuli Luukas | |||||
Istumme nyt täällä taiteilija Tuuli Luukaksen keittiössä kahvilla ja lakkahillolla. Tarkoituksenamme on keskustella hetken aikaa Tuulin työstä ja asumisesta Myllypuron taiteilijakylässä. Tuuli, koska muutit Myllypuron taiteilijakylään?
Oliko muutto taiteilijakylään suuri muutos
elämässäsi, oliko sinulla ateljeetilat olemassa jo ennen
tänne muuttoasi? Nyt on mennyt noin 6 vuotta siitä kun muutit tänne.
Kuinka olet tykännyt asua täällä Myllypuron taiteilijakylässä?
Se on myöskin omasta (haastattelija) mielestäni
yksi parhaita puolia täällä Myllypuron taiteilijakylässä
asumisessa. On luonto lähellä ja kuitenkin Helsinki kaikkine
palveluineen on lähellä. Omalta pihaltaan kun astuu ulos niin
on luontopolulla metsässä. Olet taas lähdössä Pariisiin, kuulin tuossa
aikaisemmin että olet myöskin opiskellut Pariisissa. Opiskelit
myöskin Suomessa, Taideteollisessa Korkeakoulussa. Kerrotko vähän
Pariisin opiskeluajoista? Mikä oli tämä oppilaitos jossa opiskelit
Pariisissa? Siellä on ilmeisesti myös hyvin paljon ulkomaalaisia
opiskelijoita, kuinka oli sinun kurssillasi? Silloinhan syntyy aika hyvä tuttavaverkosto ja kuva
siitä mistä asioista eri puolilta maailmaa tulevat taiteilijat
ja opiskelijat ovat kiinnostuneet. Kuinka oli tämä puoli kohdallasi,
oliko siinä jotakin jota voisit erityisesti painottaa oman taiteellisen
työskentelyn kannalta näin myöhemmin? Se teki päivistä kiinnostavia koska oli koko ajan kansainvälinen perhemeininki ja opiskeluryhmätkin muodostuivat eri maista kotoisin olevista opiskelijoista. Siinä oppi myös sen kuinka paljon vaikuttaa jokaisen kohdalla hänen kulttuuritaustansa. Eli silloin minulle tuli hyvin selväksi sellainen asia jossa olin jo ollut voimakkaasti mukana Suomessa eli metsäliikkeissä ja luonnonsuojeluliikkeissä että keskityin hyvin paljon ympäristötaiteeseen. Minulle tuli jollakin tavalla vahvemmaksi ja vahvemmaksi sen vähemmistökulttuurin identiteetin tiedostaminen jota suomalaisena siellä edustin. Se korostui ja tajusin että tämähän on mahtava homma että tavallaan itse edustaa tällaista pientä kulttuuria. Siinä missä ranskalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset edustavat tällaisia valtakulttuureja, joutuu suomalaisena miettimään että miten minä pystyn ilmaisemaan itseäni ja selvittämään muille että joku metsä on aihe ja syy tehdä taidetta. Jollekin ranskalaiselle voi olla vaikea kuvitella miten se liittyy johonkin maailman sivistysperintöön ja mitä kiinnostavaa siinä on. Siinä on tekeminen että löytää ne sellaiset konstit ilmaista itseään että esimerkiksi tämä metsä on osa meidän kulttuuria ja me vaalitaan sitä. Kuinka vaikea on tuoda esiin ja toisille ymmärrettäviksi sellaisia koodeja jotka ovat omasta kulttuurista. Vaikka kuvataide on visuaalista, on nykytaiteessa paljon lähtökohtia jotka ovat hyvin mentaalisia ja kulttuurikontekstiin liittyviä ja sitten ihan tällaisia tiedollisia taustoja täytyy tietää, se ei olekaan niin itsestään selvää kuinka pystyy tulkitsemaan asioita ymmärrettäviksi puolin ja toisin. Sen jälkeen minulla tuli hyvin vahvaksi sellainen ajatus ettei saa koskaan katkaista suhdetta omaan äidinkieleen eikä myöskään kaikkeen siihen sanattomaan viestintään joka kuuluu kaikkeen siihen omaan kulttuuritaustaan jota kantaa matkassaan. Meillä on esimerkiksi luontosuhde aika vahva ja se on luonteva osa meidän persoonaa eikä sitä käy peitteleminen. Se on meidän vahvuus. Eikä sitä aina tiedä miten se taideteoksen kautta välittyy, mutta ajattelin että kun on vain oma itsensä ja tekee niitä asioita jotka ovat tärkeitä. Tematiikat voivat taiteilijoilla olla elämän varrella mitä vaan ja eri asioista mutta nämä ovat sellaisia syvätasoja. On itsestään selvää että jos esimerkiksi joku japanilainen tulee jostain shintokulttuurista tai jostain budhalaisuudesta niin se taideteos tai esitys on aivan eri asia kuin esimerkiksi meille. Tai joku juutalainen taiteilija jolla on hirveän vahva oma identiteetti niin se täytyy niin kuin tajuta että tämä puhuu tästä ja tuo tuosta ja minulla voi loppua konseptit kesken tajuta ja sitten tämä taiteilija heittää tavallaan sinut etsimään että mitkä ne sinun ajatuksesi ovat. Siinä joutuu niin kuin kuulostelemaan ja myöskin selventämään omia juttuja toisille. Voisin kuvitella että äskeisessä puheenvuorossasi
tuli esille monta sellaista seikkaa jotka kenties erottavat opiskelun
omassa maassa, omalla äidinkielellä ihmisten kanssa joiden kanssa
on tätä kautta helpompi kommunikoida. Kun opiskelijoita tulee
paljon eri puolilta maailmaa ja työskennellään yhdessä,
joutuu varmasti ajattelemaan kuinka teokset viimekädessä välittyy
muille ihmisille joilla ei välttämättä ole käsitystä
minkälaisesta maailmasta teoksen tekijä tulee. Minkä itse
ajattelisit olevan suurimman eron tai vaihtoehtoisesti yhtäläisyys
opiskeluusi Suomessa ja Ranskassa. Jatkuvasti sai niin hyviä eväitä että kun jotakin asiaa käsiteltiin niin siihen saattoi tutustua myös oikeasti. Näyttelyitä ruodittiin runsaasti ja joku taidehistorioitsija tai kriitikko otti ilmiöt heti mankeliin. Opettaja saattoi esimerkiksi viedä meidät keskelle jotain yhteiskunnallista tilannetta. Jollekin aukiolle jonne oli majoittunut 600 afrikkalaista. Opettaja kertoi että tässä on 600 afrikkalaista, ne asuu täällä puolijoukkueteltoissa ja sieltä tuli semmoisia virkamiesafrikkalaisia jotka tuli attasheasalkkujen kanssa niistä puolijoukkueteltoista. Naiset pesi letkulla lapsia siinä. Tämä oli sitä pariisilaista asuntopolitiikkaa ja se jouduttiin kohtaamaan. Meidän ryhmässä oli yksi juutalainen nainen ja hän oli ihan kauhuissaan ja sanoi että hänelle tuli mieleen palestiinalaisten leirit. Minulle tuli mieleen että kun olin ollut Talaskankaalla noissa Alta liikkeen puolijoukkueteltoissa jotka ne oli saanut lahjoituksina näihin yhteiskunnallisiin aktioihin että se oli hirveän vahvaa, heti pamautettiin ihminen sinne keskellä näitä asioita ja sitten alettiin vasta työskentelemään ja käsittelemään juttua. Me työstettiin vuosi näitä yhteiskunnallisia tematiikkoja ja minä tein sellaisen performanssin noilla makuupusseilla jotka sain lahjoituksena. Aloin myös käsittelemään naista tai tällaista toiseuden tilaa. Se oli itse asiassa meitä monia yhdistävä tekijä koska monet meistä eivät olleet siitä ranskalaisesta yhteiskunnasta vaan vieraita. Meillä ei ollut kansalaisuussuojaa siellä ja me puhuttiin enemmän ja vähemmän ranskaa. Me nähtiin se afrikkalaisten tilanne ja keskusteltiin heidän kanssaan jonkun verran tai sitten ruvettiin työstämään jotakin omaa. Jokaisella meni se projekti vähän omiin suuntiin ja lopuksi projekti esiteltiin loppunäyttelynä. Riippui tietysti hyvin paljon siitä kuka oli opettaja mutta tämäntyyppistä yhteiskunnallisuutta oli paljon. Tässä tulee nyt se suuren maailman metropolin
etu että olipa asia melkein mikä tahansa niin sitä ei tarvitse
käsitellä pelkästään dokumentoidun informaation,
kirjojen, videoiden yms. kautta. Voit mennä kaupungille ja löytää
sen sieltä olipa asia kuin asia. Silloin oli aluillaan nämä installaatiotekniikat ja se että olin nainen nousi tärkeäksi. Monet opettajat Suomessa oli miehiä, oli minullakin joitakin naisopettajiakin ja minulla oli siihen aikaan aika vahva naisnäkemys taiteilijana ja pidin tärkeänä että naiset etsivät näitä omia kysymyksiä myös muotokielessä täysin vapaasti. Minulla oli Pariisissa opettajina kansainvälisiä naistaiteilijoita mitä pidin hyvänä. Se oli vapauttavaa, kannustettiin tekemään ihan millä materiaaleilla tahansa. Teet vaan, kunhan ne asiat mitä teet on totta, niissä on substanssia ja joku suhde joka sinulle on problemaattinen tai mikä sinua askarruttaa tai mihin haluat panostaa yhteiskunnallisesti tai onko siinä työssä joku semmoinen rehellinen lähtökohta johon teos ankkuroituu. Sen jälkeen sinä vain etsit niitä tekniikoita joilla tehdä. Minun taidekäsitys on aika vahvasti niin että arvostan kyllä sitä että joku osaa jonkun grafiikanjutun viimeisen päälle mutta minun taiteilijanlaatu ei ehkä ole niin sellainen käsityöläispohjainen. Minä kelaan ehkä enemmän niin kuin jotkut kirjailijat tai tutkijat. Minulle tila on tärkeä ja otan niitä elementtejä mitä siinä on ja sitten minä työstän niitä. Minulle on ihan yhtä luontevaa käyttää jotakin ompelua tai valokuvasuurennoksia tai sitten voin itse piirtää. Ei sillä ole väliä. Ranskalaista kulttuuriahan sanotaan sanan ja keskustelun
kulttuuriksi ja se varmasti pitää paikkansakin. Mutta ei liene
mitään syytä väittää että se olisi
vain ja ainoastaan sitä koska ranskalainen kulttuuri on myöskin
synnyttänyt muiden taiteiden alueella runsaasti hienoja saavutuksia.
Puheenvuorossasi viittasit hyvin vahvasti tähän analysoinnin
ja käsitteiden, sanojen ja tulkinnan, ymmärtämisen maailmaan.
Kerroit että olit jo suuntautunut hyvin vahvasti yhteiskunnallisesti
ja ympäristöliikkeisiin Suomessa opiskellessasi. Olettaisin
että kertomasi opiskelumuoto tuki sitä minkä olit jo löytänyt?
Viittasit erään opettajasi mainintaan että
sinähän tulet sieltä itäisestä Euroopasta. Opiskeluvuotesi
siellä Pariisissa olivat heti 1990 luvun alussa 91-93, pari vuotta.
Euroopan poliittisella kartalla oli alkanut tapahtua suuria, valtiota
hävisi ja syntyi. Kuinka tämä näkyi opiskelijamaailmassa
Pariisissa? Sinulle järjestyi tavallaan aika hyvä näkökulma
myös Suomeen päin kun olit ulkona. Kulttuuria ja taidettakin
ravistelleen laman vaikutuksiin. Lähialueella tapahtui isoja mullistuksia,
Neuvostoliitto hajosi, Baltian maat itsenäistyivät ja raju taloudellinen
lama kotimaassa. Muistan että kontrasti 80 lukuun oli raju. Suomeen
oli muutaman vuoden vallalla melkeinpä pöyristyttävä,
töykeään käytökseen ihmisiä ajanut kerskailun
kulttuuri. Sitten tuli lama ja leipäjonot. Minkälaisia muistikuvia
sinulla on näiltä ajoilta? Kuinka pariisilaiset ja opiskelijakaverisi
huomioivat koillisen Euroopan tapahtumia? Pariisissa tapahtumat hukkuivat muutoinkin vilkkaaseen
elämänmenoon ja Pariisi on kauempana näiltä rajoilta. Oliko opiskelutovereidesi joukossa venäläisiä
tai baltteja? On kiinnostavaa mitä sanoit että se kansainvälisyys näkyy opiskelijayhteisössä mutta toisaalta on jokaisen kulttuuritausta ja eihän se identiteettikään ole mikään blokkijuttu. Maailmanpoliittiset mullistukset muuttaa olosuhteita
ja esimerkiksi Balkanin sota muutti Helsingin katukuvaa, niin kuin Somaliankin
sota. Meidän 92 bussissa kuultavien kielten kirjo on varsin monipuolinen.
Tämä on kiinnostavaa sillä meidän oma pieni vähemmistökulttuuri täytyy pitää elossa ja me kaikki olemme sen eläviä ilmentymiä, me puhutaan tätä kieltä jota ei kovin moni maailmassa puhu ja minä näen että meillä on kaikki intressit pitää sitä yllä. Toisaalta on kiinnostavia asioita joita voimme vastaanottaa muilta ja varioida omiin tarpeisiimme. On tärkeää oppia ymmärtämään miksi joku toinen tekee asioita tavallaan vaikka me ei niin tehdäkään. Taiteilijana voi yrittää käsitellä näitä monia kulttuurien välisiä konfliktipisteitä sanotaan tollasella henkilökohtaisella tasolla, mikrotasolla. Se on aina myös väylä ymmärtää asioita yleisemmälläkin tasolla. Kiinnostavinta on kuitenkin liikkua ihmisen tasolla. Aivan, heti kun asiat karkaa kauas ihmisen tasolta niin jälki voi olla aika pahaa. Mitä lähempänä pysymme sitä fyysisen olemassa olevan ihmisen tasoa niin sitä lähempänä olemme myöskin siihen kuuluvaa hyvyyttä. Haastattelija KekeTop |
|
||||||
lähetä viesti |
< |
>
|