Matka alkoi Senegalista

8.11.1995 Keskiviikko

Herätys klo 06.15. Tässä nyt odotellaan aamupalaa. Vihdoinkin syömme ja nyt odottelemme autoa. On jännää mennä uuteen ympäristöön mutta olisi täälläkin voinut olla pidempään. Ruficque alkoi olla jo tuttu paikka. Matka rautatieasemalle sujui mukavasti mutta tämä odottelu täällä on rasittavaa noiden kauppiaiden takia. Osta, osta, osta!!! Suuressa tungoksessa menemme kärsivällisesti pikku hiljaa eteenpäin. Lopultakin junassa. Olemme kahdessa omassa huoneessa täällä junassa ensimmäisessä luokassa jossa vilisee luteita. Kotona pitää käydä kaikki vaatteet ja matkatavarat läpi tarkoin ettei tule kotiin pikku lemmikkejä. Juna on jo käynnissä, ehkä pääsemme lähtemään pian. Lopultakin mennään.

Avara suuri maa. Pehmyt upottava turpeinen. Tuoksuva hedelmällinen märkä lämmin tihkuva. Katseemme kohtaaminen kanssasi kaunis Virpi, ympärillämme sade ja suo lämmin vetinen

doko

Klo 10.45 keskiviikkoaamu lähtö

Tämä se on vauhdin hurmaa, olemme ehkä klo 24-01 rajalla. Siitä on Bamakoon joku 600 km. Yö oli venkula, torkahdin ja heräsin välillä. Ilmastointilaitetta ei saanut pois päältä ja näinollen oli kylmä. Aamuyöllä nukuin jonkun tunnin kohtalaisesti. On paskahätä mutta ei tonne paskahuussiin voi paskantaa Erkkikään, kusta korkeintaa nopeasti, haju on hirviömäinen. Rajalla olemme juuri kello 8.00 joten arviointini meni vähän huti. Kait tämä juna on myöhässä. Passit meiltä vietiin joskus klo 01.00-02.00 välillä yöllä. Mies sanoi että seuraavalla asemalla on tarkastus, monta asemaa meni ohi ja me luultiin että olemme ylittäneet rajan yöllä eikä meitä ole tarkastettu mutta se tarkastus on nyt. Klo 22.00 torstai-ilta perillä.

9.11.1995 Keskiviikko

Aamu on raikas, tulee hieno päivä tänään. Idi oli kaveri samassa junassa jatulee meidän oppaaksi, vaihdettiin osoitteet. Kerroin ja näytyin kuvia Suomesta, annoin kaksi harrikan kuvaa, kerroin Virpistä, opiskelusta, suosta, kohtaamisesta, matkustamisesta, maailmasta. Hienoja keskustelun aiheita näin aamutuimaan.

Maisema on muuttunut karummaksi. Luulen että olemme Bamakossa vasta huomen aamulla mutta eipä se haittaa muuten kuin jos kovin paskattaa. Paskantaminen on siinä junan haisevassa paskamakissa ylipääsemättömän kuvottavaa. Nukuin tupluurit ja kävin sen päälle vähän käppäilemässa käytävällä. Söimme juuri äsken, täällä on hyvä ruoka, riisiä ja kalaa tai lihaa ja coca-colaa, hyvin menee mutta menköön.

Tämä päivä alkaa taittua jo iltaan, kello on 17.13. On ihan erilainen maisema. Olemme pelanneet korttia, pata-akkaa, häviäjä joutuu piirtämään kuvan Radekille. Matka menee verkkaisesti, täynnä on junan lasti.

Tarina

Olipa kerran mies joka luuli olevansa maailman vahvin olento mutta eräänä päivänä käveli norsu vastaan. Kohtaamista aiheutui lopulta ankara taistelu herruudesta. Norsu voitti. Seuraavana päivänä käveli kilpikonna vastaan ja alkoi ihan yksin kannatella sekä norsua että miestä kilpensä päällä. Kas kummaa. Tuli kolmas päivä ja muurahaiskaksoset Esa ja Vesa sanoivat olevansa vahvempia kuin kilpikonna ja aikovansa nostaa yhdessä kilpikonnan lasteineen ilmaan. Ei ensimmäisellä kerralla eikä toisellakaan kerralla mutta kolmannella yrittämällä nousivat kaikki kolme ilmaan. Tämä tarina on tosi!

Nukuin noin kaksi tuntia junassa. Saavuimme Bamakoon noin klo 24.00. Hotelli on tässä ihan rautatieaseman lähellä. Saimme huoneet ja aloin viritellä moskiittoverkkoa, täällä näitä itikoita riittää. Kävin suihkussa ja nyt tuntuu mukavalta.

Tämä oli minun pisin junamatka ajallisesti, kilometrejä kertyi noin tuhat. Aikaa meni, lähdettiin keskiviikkoaamuna klo 11.00, olimme Bamakossa seuraavana päivänä klo 24.00 eli aikaa meni joku 37 tuntia. Väsyttää, nyt on jo perjantai klo 1.15 ja minulla on Virpiä ikävä ja paljon. Nyt ei enää ole kuin viikko reissua jäljellä, menis vaan nopeasti että pääsis kotiin Virpin luokse. Uni, tule.

miestenmaja

10.11.1995 Bamako

Aamu, olen nukkunut hyvin. Kakkakin tuli, se ilmoitti aamukuudelta topakasti että nyt tullaan. Säikähti raukka paskaperse niitä junan likaisia pyttyjä. Pian mennään aamupalalle. Hotellihuone on ihan hyvä kolmen hengen huone, maksaa päätä kohden noin 80 mk yö.

Idi laittoi yllensä kauniin sinisen kokopuvun, sellaisen ison se liittyy hänen uskontoonsa, viikon tai kuukauden tiettynä päivänä pitää pukeutua hienoon pukuun ja välillä rukoilla. Idi on meidän opas täällä ja se on ruokossa, maksaa 200 viikossa per nenä meille pitää se ruuassa ja tupakassa.

Bamako on vielä kuumempi kuin Dakar ja Ruficque, iltapäivä on aivan mahdoton. Vettä menee paljon. Riika, Kain ja Idi lähtivät vuokraamaan meille bussia, toivottavasti saadaan kohtuuhintaan, täytyy vaan toivoa. Samalla käyvät varmaankin lentotoimistossa varmistamassa meidän lennot. Koti on kaunis sana.

Me saatiin bussi, viikon vuokra bussista ja kuskista yhteensä 4.000 Suomen rahassa, hieno homma. Kain, Riika ja Idi hoitivat homman kotiin, ilman Riikaa ei olis tämä ryhmä päässyt mihinkään. Olo huojentuu ja helpottuu ja aamulla sitten lähdetään kohti maaseutua.

Perjantai-ilta klo 20.30

Rahan vaihto täällä on asia erikseen. Ensin autolla kohti pankkia joka on suurin koko länsiafrikassa. Se on kiinni jo klo 16.30. Hieno mahtava palatsi mutta kiinni. Meidän ympärillä pyöri joku tipparellu ja ne alkoi tehdä asiaa rahanvaihdosta. Ajettiin jonnekin ja ne ajo perässä, sitten pysähdyttiin ja piti alkaa rahanvaihto mafian kanssa. Ei käynyt siinä ja ajoimme peräkanaa hotellille ja yhdessä huoneessa suoritimme rahanvaihtoa, me opas ja kaksi taskulaskinta. Kovaa puheen pälpätystä, samaan aikaan Idi seurasi silmä tarkkana tapahtumia.

Yhtäkkiä meitä oli myös tulossa katsomaan poliisi. Kun palasimme hotellille oli respaan soitettu ja kyselty mitä porukkaa me olimme. Idi ja Ritva lähtivät selvittämään asioita ja tilannetta, se oli rutiini homma. Mukava ja pelätty poliisipäällikkö täällä Malissa. Hän katsoi meitä tarkkaan ja seurasi että kaikki menee hyvin. Jätti käyntikorttinsa ja sanoi että jos on jotain vaikeuksia niin vilauttaa vain hänen korttia niin eiköhän asiat järjesty. Meillä on auto, kuski, vettä ja matkatavarat saadaan säilöön ravintolavaunun tarjoilijan äidin luo tänne Bamakoon eli huomenna se alkaa.

11.11.1995 Bamako lauantai aamu

Heräsin kello kuusi, hampaat pesty eli aamutoimet tehty. Nyt aamupalalle mutta ei oikein maistu, mahassa kiertää äkkiä vessaan ja löysää paskaa. Kuljettaja ja mekaanikko rupesivat tahtomaan lisää etuuksia mutta emme maksa enää mitään ylimääräisiä maksuja. Riikalla on maaginen kortti ja se tehosi kavereihin, hyvä niin. Tämän homman jälkeen viedään matkatavarat säilöön sinne tarjoilijan äidin luo, hieno paikka, paljon ruokaa.

Klo 9.15 läksimme Bamakon rautatieasemalta, hieno homma ja nyt olemme tankilla, on niitä kauppiaita täälläkin mutta nää ei sillai tyrkytä ja tuputa kun sanoo ettei osta niin yleensä lähtevät pois. mukavaa kun mennään, odottelu on kaikkein tylsintä. Täällä on tietulleja tiheään. Meidän piti maksaa 2.000 CFA:ta joka tullissa jossa oli porukka käsi ojossa. Maksun hoitaa kuljettaja vaikka se aamulla äkisi että meidän täytyy maksaa mutta sitä ei lue sopimuksessa. Matka jatkuu, välillä pidämme taukoja, pistäydymme kylissä.

Kylät ovat tosi hienoja. Yhdessä kylässä me käytiin syömässa vähän niin kuin bussiaseman baarissa jossa oli ärjyä ruokaa, söin kanaa ja perunoita ja vatsassa levisi kuuma polte joka meni sormien ja varpaiden päihin asti. Matka jatkuu. Loppu päivän ajoimme ja ajoimme, pysähdyimme välillä tauolle. Loppumatkasta oli paljon tietulleja tai poliiseja ratsaamassa.

Taikakortti, se poliisipäällikön käyntikortti auttoi asiaa ja helpotti etenemistä. Oli rento meno. Noin klo 18.00 ennen hämärtymistä pysähdyimme, kuski ja Idi rukoilivat ja edessä oli bussi pysähtyneenä ja sieltä oli kaikki ihmiset tulleet ulos rukoilemaan. Oli kaunis hieno tunnelma, tien yli meni myös vuohia ja lehmiä lauma kintereillään paimenpoikia jotka hyräilivät rukouksiaan.

Silloin ymmärsin että tämäkin maa ja ihmiset pysyvät kasassa uskonnon avulla. Se on mikä antaa voimaa tässä kauniissa mutta niin köyhässä maassa. Matka jatkuu.

Söimme purkista maissia, tonnikalaa ja papuja, oli kivaa. Sitten noin klo 21.15 olimme Moptissa, ensin poliisiin ja sitten hotellin pihalle ja huoneruljanssi alkoi. Autokuskilta palo päreet. Paikalliset oppaat tyrkyttivät ihtiään, nuoret miehet tyrkytti ja vosotti naisille, elvistelivät my name is John Travolta voi voi tätä touhua pälpätystä.

Täällä on niin paljon sellaista haistapaskatouhua, huijausta. Se alkoi pitemmänpäälle väsyttämään. Kuski ruinaa vieläkin lisää rahaa vaikka eilen on sopimus tehty, lapsellista. Iso mies ja ruinaa kuin kakara.

Mutta on meillä taikakortti, pelastus ja sopimus jos tilanne ei ala selviämään niin menemme poliisin kanssa neuvottelemaan huomenna. Virpiä on paljon ikävä, minä haluaisin kotiin nyt heti, nyt on lauantai-ilta klo 23.00

kylan_patsas

12.11.1995 Sunnuntai

Uni?
Kainilla ja Riikala oli suuri talo Kuusamossa joen varrella. Me kaikki olimme siellä ja katseltiin tauluja ja veistoksia, niitä oli paljon. Saunottiin ja minä läksin saunan jälkeen vilvoittelemaan, kävelemään. Mulla oli päällä kalsarit, pitkät saappaat ja sininen kylpytakki. Kävelin pitkin jokea. Siellätäällä oli moottorikelkan jälkiä. Pimeää, talojen valot näkyivät. Menin nakkarille jossa serkkuni Sami Kokko oli hommissa. Ostin yhden Berliinin hampurilaisen koska ne oli lämpimiä ja söin sen.

Seuraavana päivänä paikallislehdessä oli uutinen myrskystä joka oli kaatanut puhelinpylvään keskustassa joka oli ollut kyläläisten mielestä niin ruma että oli vain hyvä että se on nurin ja poissa. Kyläläiset olivat anoneet sen poistoa ja nyt se oli poissa. Tämä tapahtui tammikuussa Kuusamossa.

Aamupäivä. Ekaksi aamupala. Pikku hiljaa valui leipää, kahvia, leipää, vettä, maitoa, tuleeko, tulee, Helikin odotti vaikka kuinka pitkään? Lähdettiin porukalla poliisiasemalle kaavakkeita täyttämään passitkin piti jättää ja kyselivät vielä yhtä passikuvaa per nenä muttei meillä ollut. Pitkän neuvottelun jälkeen ne ei tarvinnutkaan kuvia.

Idi hommasi kirveentekijän paikalle ja tilattiin kirveet minä Kain ja Radek. Iltapäivällä pitäisi olla kirveet valmiit eli kolme puuvartta ja jokaiseen kaksi terää. Odotan innolla tulosta. Opas järjestyy ja eiköhän kuskikin asetu hoitamaan hommansa tai annamme sille kenkää. Lähdettiin katsomaan Moptin vanhaa kaupunginosaa, voi mahoton , oli mahtava savesta tehty.

Kierreltiin kaikkia kapeita pieniä kujia, kapeampia kuin Pariisissa. Käytiin yhden talon sisäpihalla ja nousimme myös katolle josta näki yli koko vanhan kaupungin. Käytiin hopeasepän luona ja nähtiin hienoja kultakoruja ja saatiin koskeakin niitä. Sen jälkeen syömään.

Tänään on hienosti asiat, hommat luistaa nyt paremmin vuorostaan. Takaisin hotellille ja kirveet tuli niin kuin tilattiin. Ne on tosi hienot, kyllä nyt kelpaa vielä kun saa ne Suomeen asti. Ostin vielä yhden puukon. Nyt pitää hillitä rahanmenoa paitsi rumpu pitää vielä saada, ehkä se huomenna löytyy. Maija, Kain, Riika ja tämä uusi opas neuvottelivat.

Minä puhuin Idin kanssa. Idi varoitti, kertoi että uusi ehkä tuleva opas on kiero ja paha. Muu porukka meni katselemaan kaupunkia. Juttelimme, Maija, Idi, minä ja Kain, me ei oteta tätä uutta opasta. Täällä Moptissa rehottaa pimeä kauppa ja konnuus koko ajan.

Täällä ei voi luottaa keneenkään paitsi Idiin ja Idi sanoi että muslimi tai uskovainen on rehellinen mutta mies joka täällä ei rukoile on helposti roisto. Idistä ja minusta on tullut ystäviä näitten muutamien päivien aikana. Idi järkkäs ne hienot kirveetkin tosi halvalla ystävältään (oikea sellainen).

Kaikki sanoo että ystävä ystävä mutta harva on oikeasti sellainen. Ne kirveet, kolme vartta ja kuusi terää, maksoi yhteensä 35.000 CFA eli 350 Smk, eikä ole paljon se niistä kirveistä. Idin kanssa praatailtiin paljon ja istuttiin baarin nurkassa kopulta melkein koko porukka.

Huomenna taas kohti uusia seikkailuja. Mennään kuulemma markkinoille, ne markkinat on varmaan elämys. Pusi, pusi Virpi näe minusta kauniita unia. Uni sunnuntai 12.11 klo 23.00

reliefi

13.11.1995 maanantai

Heräsin maha kipeänä. Joka aamu noin viikon verran on maha ollut kipeä ja paska löysänä. Otin imodiumia ja maitohappopillerin ja ruisnäkkileipää niin johan helpotti. Auto on pakattu, hotelli maksettu ja odottelemme aamupalaa.

Aamupalalle, syömme ja jännityksellä odotan kun sanomme tälle mustanmarkkinan oppaalle ettei me sinua tarvita. Pitäisi saada kuva sen naamasta silloin, ehkä otan. Mafian opas ymmärsi ettei meillä ole rahaa ja kaikki meni hyvin, kaveri poistui.

Minulla on rahaa jäljellä joku 1.000 mk. Nyt mennään markkinoille niin että soi. Tietullit vähän huolettaa, täällä on ilkeitä ihmisiä paljon ja monet niistä kantaa virkapukua. Ylitämme joen, tämä on kuin yhtä suurta unta, olen katolla että saan piirtää ja kirjoittaa rauhassa.

Klo 12.00 Viikon päästä tähän aikaan olen Suomessa takaisin ja sen jälkeen voin vain muistella tätä matkaa joka jo nyt myllertää ja pyörii sisälläni niin kuin vatsatauti.

Djenne´n markkinat ja iso moskeija nähtiin. Tultiin hotellin pihalle, hieno mukava tunnelma, varasimme kattopaikat hintaan 15 mk yö. Moskiittoverkot on hommattu ja ne markkinat ovat melekoset, melua ja kuumaa hiekkaa on kaikkialla niin kuin kaikkea mahdollista kauppatavaraa. Maaseudun tavaraa, turhaa krääsää ei tällä kertaa ole tolkuttomasti. Syötiin kuskusia ja kastiketta, nyt jaksaa.

Kiivettiin katolle josta on hyvät näköalat ja sopiva paikka levähtää. Tämä on melko rauhallinen kylä mutta rumpua ei täältä löydy, ei se mittään sillä Bamakosta se rumpu löytyy. Yö katolla on hieno kokemus, kattona tähtitaivas. Lepakot lentää, sirkat sirittää, pöllö huhuilee tämä on paras yöpaikka tällä reissulla. Huomenaamulla starttaamme noin klo 11.00 ja matka jatkuu. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja minun kuvia. 13.11.1995 Maanantai-ilta klo 21.40

Tiistaiaamu 14.11.1995

Heräsin klo 6.00 ympäristön ääniin. Kylä herää enkä halua menettää tätä hetkeä. Kukot kiekuu, aloittivat jo kolmen jälkeen. Valo, auringon lasku ja nousu antaa lukuisia eri valoja, nämä täytyy nähdä jotta näen ne taas unissa.

Olen nukkunut monet yöt pohjoisen tähtitaivaan ja revontulien alla pakkasessa ja kuunnellut aamulla lintujen ääniä kevätlumilla mutta tämä on niin erilaista, kaunista, lämmintä niin kuin maito. Tämä on kuin unta. Kamat kasaan auton katolle, aamupala ja menoksi. Ostin vielä kaksi filttiä ja kaksi rannerengasta, yksi mulle toinen Virpille. Korujen nimet Tapani ja Virpi.

Pitää palata maailman tylsimpään kylään Mopti nimeltään. Siellä poliisilaitoksella kirjoitetaan Idille Moptissa varastettu rokotustodistus uudestaan. Tietulli kyseli Idiltä rokotustodistusta viimeeksi eilen eikä sitä ollut joten jokku varasti sen ja ilmoitti tietullipoliisille että kyselevät rokotustodistusta ja kun sitä ei löydy vaativat lahjuksia. Ilkeitä ihmisiä paskiaisia on täällä paljon. Paska piti hermostua elikkä se paskamainen tarkastuspiste jossa edelleenkin ollaan.

Kain, Idi ja Riika menivät selvittämään asiaa ja ne ovat vailla rahaa, lahjuksia, poliisin uniformuun puetut bandiitit, halpamaiset roistot. Riika hermostuu ja sanoi että Kain on professori suomalaisessa taidekorkeakoulussa ja tuntee erittäin korkea-arvoisia henkilöitä täällä. Jos tämä ahdistelu ei lopu niin teemme valituksen Bamakon korkealle poliisipäällikölle.

Alkoivat kelmit pyydellä anteeksi ja pahoitella tapahtunutta ja saimme jatkaa matkaa ilman lahjontaa ohi kolmen aseman, hyvä niin. Matka jatkuu tie huononee, koloja, mäkiä ja lopulta Sangassa kauhia homma. Pieni kylä ja muka kukaan ei tiedä missä se saatanan katolinen lähetysasema on ja osoittelevat sormella jotain hotellirähjää. Ihan Mopti meininkiä. On kieroa porukkaa.

Meijän kylällä tuommoset mulukut pieksettäis siniseksi, no, neekeri siniseksi on vähän vaikia homma. Ei tätä ymmärrä. Pitäs vähän tutkia asioita. Lapset ovat kivoja ja aitoja mutta vähänkin vanhempi niin venkuloi niin kuin aikuisetkin. Lopulta yksi näytti tien sinne lähetysasemalle mutta se oli sellainen möskä, ei siellä voi olla yötä.

Me ajettiin toiseen kylään ja tultiin hotelliin mutta siellä oli piha täynnä niitä venkuloita jotka jokainen neuvo eriä, ei me sellaseen paikkaan voida mennä. Jouduttiin ettimään toinen hotelli. Tämä paikka on hieno, yö pihalla maksaa 10 Smk ja suihku 5 Smk. Halapaa niin kuin viime yö katolla oli 15 Smk. Täällä saa myös ruokaa. On suihkut ja wc. Tämä on kivaa, parasta on se kun saa rauhassa ja turvallisesti nukkua. Laitettiin moskiittoverkot ja ruvettiin nukkumaan. Tiistai ilta 14.11.

kyla

Keskiviikko 15.11.1995

On aamu noin klo 5.30. Nukuin hyvin syötyäni eilen illalla julmasti kanaa ja kasviksia, tuntui että maha repeää. Heräsin näin aikaisin kukkojen kiekunaan. Näin unta Virpistä, oli siinä Karikin ja Mari. Aamupaskalle, kyllä lähti niin kuin varpusparvi, sitten naaman ja hampaiden pesu.

Eilinen oli kova päivä, olimme kaikki ihan sipissä. Tämä päivä alkaa pikkuhiljaa sarastaa. Tänään jos kaikki menee hyvin, pääsemme katsomaan vanhoja kyliä. Paras osa reissusta pitäisi toteutua tänään ja huomenna.

Aamupalalle, leipää, hilloa, kahvia, limua ja vessaan, päälle imodium ja vettä. Nyt tasoittu maha. Opas löyty, kaksi päivää maksaa 10.000 CFA eli satasen, halapa, ensimmäinen kohtuuhintainen kaveri. Lähdemme katselemaan ensimmäistä kylää. Pian Kaijaa alkaa huimata ja hän palaa hotellille lepäämään. Mehän lähdettiin kävelemään kallioita kohden, kiveä ja paljon, tultiin suuren kanjonin reunalle.

Lähdettiin laskeutumaan, oltiin välillä luolassa jossa virtaa sadekaudella joki mutta ei nyt kuivan aikana. Vaikeaa maastoa kävellä, irtokiviä, varovasti alas ja sitten saavuimme Bananiin johon kuuluu neljä kylää joissa asukkaita noin 1.500-2.000. Ne olivat niin kuin satukyliä, pieniä taloja, leikkitaloja.

Kyläpäällikkö antoi luvan kuvata. Ostin Virpille pikku-ukon ja Karille pillin, matkamuistoja pitää olla. Kaivoin nenää ja sieltä rupesi tulemaan verta. Nokan limakalvot on niin kuivat että tulee helposti verta, no, nyt se loppu verentulo. Istumme varjossa terassilla ja juomme limua.

Täällä kylässä sanovat kuolemanrangaistuksen olevan edelleen voimassa. Jos varastat ja jäät kiinni niin henki pois että tällasta. Hurjaa, niin suurta erilaista, me olemme perillä lopultakin. Meidän ryhmä on ensiluokkainen selviytyjä porukka. Olemme kahlanneet läpi melkoisten koettelemusten ja nyt päästy perille. Turhanvalittajia ei ole kukaan.

Eteenpäin, ylösnousu on rankka mutta onneksi on asuttu neljännessä kerroksessa, pikkuhiljaa ylös. Olemme palaamassa majapaikalle syömään ja nyt selvis kuskin nimi, se on Kakara, aika sopiva nimi miehelle. Käytiin vielä kahtomassa kylän suojelusjumalia paluumatkallamme. Helle alkaa olla liian kova näin iltapäivällä. Pidetään siestaa ja syödään riisiä ja lihaa kastikkeella, tosi hyvää, täällä on hyvät ruuat. Nyt otan nokoset.

Käytiin kaupoissa ja ostin paidan ritsan ja vanhannäköisen pään yhttensä noin 100 Smk. Rahaa on vielä joku 800 Smk jäljellä. Illalla lähdemme hautajaisiin. Kylässä jossa kävimme oli kuollu päällikkö ja hänen hautajaisensa kestävät kaksi päivää. Hautajaiset alkoi eilen ja tänä iltana seremoniat jatkuu.

Kysyttiin kylän miehiltä lupa tulla katsomaan seremonioita ja saatiin lupa. Käytiin surutalossa, istuttiin, saatiin sahti ryypyt. Tanssipaikalla pyssyt paukku ja ruuti savusi, rummut soi, laulua. Meno oli hurjaa, pelottavaa. Sain otettua yhden kuvan talon katolta, toivottavasti onnistui. Oli jo hämärää. Seremoniat loppu ja lähdettiin pois, takaisin majapaikalle klo 18.25. Patjat, lakanat ja verkot paikalleen ja syömään, pari olutta ja nukkumaan, väsytti. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia unia ja Tapanin kuvia.

16.11.1995 Torstai

Aamu, viimeinen aamu täällä. Heräsin klo 4.30 mutta torkahdin uudestaan. Nyt kamppeet kasaan ja aamupalalle. Tänään kuljemme pitkän matkan Dokonien maalla, lähdemme klo 6.30 menemään. Kävellen mennään joten paljon vettä mukaan, pullo per lärvi. Aamulla on helpompi kulkea.

Kuljemme eteenpäin ja laskeudumme alas laaksoon jossa käymme haudalla. Hurja tunnelma, semmoinen outo, vieras. Haudassa on luita, pääkalloja. Laskeudumme kylään, menemme kahden kylän läpi, pikkutaloja, koppeja, matka jatkuu. Lopulta kävelemme laakson pohjalla kärrypolkua myöten, on kuuma.

Kain ja Markus lähtevät juoksemaan edeltä, me muut kävellään. Lopulta saavutaan kylälle ja limua juomaan, kaksi pulloa meni että vilahti, jano on kova. Nämä kylät mitä on kierrelty kahden päivän aikana on vaikuttavia, mahtavia. Hautapaikat, ihmiset, kaikki. Kyllä ihminen on sitkas otus. Se asuu vaikka kallionkolossa niin kuin täällä. Maasto on vaikeakulkuista.

Pumpuli mies merkki juppi kamppeissa kuumassa oikeassa Afrikassa hikoilemassa, noitumassa. Änkyröi ja valittaa. Syö tabuja ja röhkii onneton läski, ois pysynyt kotona. Ei ne vaatteet miestä tee.

Letku venkula amerikkalaistyylinen, tukka takana, rento käytös, hymyilee mutta silimät valehtelee. Korea paita, suorat prässihousut, koruja, lipevä yksi suuri paska. Näitä riittää, ei lopu kesken. Viihtyvät hotelleissa, lähinnä baareissa ruokapaikoissa. Siellä missä me kulkijat yritettään syödä ja levätä. Käyttävät hyväkseen matkalla väsynyttä turistia.

Syötiin, ei ollut oikein kummoisaa ruokaa, aika pahaa mössöä mutta pääasia että juo paljon. Pitää syödä sitten illalla majapaikassa kunnolla. Edessä on rankka nousu ja on kuuma iltapäivä. Paljon tulee asioita vastaan tällä matkalla joita olen nähnyt unessa jo Suomessa jo ennen tätä matkaa.

Kummallista, olen nähnyt unessa myös nousun Bamakosta eli kyllä me kotia päästään. Osa porukasta katselee vielä taloja ja sisäpihoja. Me muut lähdettiin paluumatkalle kohti majapaikkaa, rankka nousu ylös kanjoninreunaa. Majapaikalla suihkuun ja olutta, kyllä maistu hyvälle, on melekeen kuin maitoa mutta Arlan jugurttia tekee mieli. Kunpa olisi litran purkki mansikka-arlaa kylymänä jossain. Suoraan purkin suulta aaaaaahh se olisi niin hyvää. Se myös tasoittaisi vatsan.

Loppuaika on yhtä paluuta, olemme saavuttaneet mitä me haimme ja haluttiin. On siis yhteenvedon aika tästä reissusta tai ehkei vielä, myöhemminkin kerkeää. Mitähän se Virpi nyt hommaa kotona Suomessa. Minä kun pääsen Suomeen minä pussaan Virpiä ja hellin niin paljon, ei ole mitään rajaa. Minulla on ollut niin ikävä ihan juin olisi ollut viisi vuotta poissa Virpin luota. Virpi on minun ja minä olen Virpin kulta. Minä olen Hannu Hanhi, onnenpoika kun olen löytänyt Virpin. Olen onnellinen mies.

Nukahdin kaksi tuntia, pää on pökkyrällä. Verkot, patjat, reppu, nukkumapaikan laitto. Pesin kädet, maksoin Marjalle 13.000 CFA, nyt on kassa tasan. Loppuajaksi on kaksi ruokaa ja majoitus hoidettu loppumatkaksi. Pian saadaan ruokaa, kahvia. Näläkä on ja mukava tyytyväinen mieli tästä matkasta. Syömään, ruoka on herkullista. Olutta ja kahvia, maha on täynnä kuin turusenpyssy. Hampaanpesulle ja nukkumaan. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja Tapanin kuvia.

vanhahauta

17.11.1995 Perjantaiaamu klo 4.30

Nukuin vähän huonosti, epätasaisesti. Heräsin monet kerrat viime yönä. Oli tuulenvire joka puisteli moskiittoverkkoja. Se tuuli puhalsi Dokonien maasta ja verkot oli kuin aaveita. Se tuuli ei ollut vasta vaan hyvä myötätuuli joka toivotti meille hyvää paluumatkaa kotiin. Tuuli tuli sieltä maasta jossa ihmiset hautaavat vainajansa ylös vuorenseiniin osaksi taivasta. Se maa on Dokonien maa jota emme unohda koskaan.

Nukahdin uudestaan ja heräsin taas klo 6.00. Aamutoimet ja auton pakkaus, aamupala, imodium ja malarialääkkeet. Täytyy ootella mitä maha sanoo, kuinka tulee paska. On mukava lähteä kotia kohti ja nyt mentiin. Tulleissa oli pientä häikkää, olisi kuulemma pitänyt ilmoittaa missä olimme ne viimeiset pari päivää. Sitten tuli tämä kaiken huippu. Moptin bensa-asemalla repesi koska kuski, mekaanikko ja Idi, tää on niin vaikeaa uskoa että Idi on siinä mukana. En usko vielä sitä mutta ne aikoo jättää meidät Djenneen.

Törkeää, surullista ja masentavaa. Kuski on läpipaska ja mekaanikko myös mutta Idi, minä en tiedä. Idi on menettänyt kasvonsa meidän silmissä, surullista. Tämä on kurjaa. Miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle niin ilkeä, röyhkeä, häikäilemätön.

Minä en ole ennen nähnyt enkä kokenut tällaista, tämmöinen on masentavaa. Miksi tämä on mahdollista, mikä on syy? Silti nämä paskapäät roistot ovat olevinaan uskovaisia ja rituaalit suoritetaan päivästä, viikosta, vuodesta toiseen samassa järjestyksessä.

Ollaan niin vitun hurskaita. Perverssiä, sairasta, kunhan rukoilee paljon niin saa anteeksi ja samalla ollaan hirveitä roistoja.

Meidän kotikylän paskasakki on kilttiä väkeä näihin verrattuna. Onko raha ajanut ihmiset tällaiseen paskaan, paskaan ja syvälle. Tämä on hirveän vanha kulttuuri, onko tämä voinut joskus olla parempi? Ympärillä on paljon köyhyyttä ja sen lisäksi on tämä kiero alhainen peli joka koskettaa kaikkia. Eihän tämmöinen voi olla ihmisen elämälle sopivaa.

Jos me ajettais kolari nyt niin tuo kuski veisi meiltä viimeiset rahat ja jättäisi meidät kuolemaan tänne erämaahan. Sitten se ajaisi kaksi kilometriä, laskisi rahat, rukoilisi ja ajaisi kotiinsa, sillä selvä. Tämmöistä täällä on, alhaista. Uskonnolla on voinut joskus ajat sitten olla näihin ihmisiin ote mutta se on ajat sitten livennyt pois. Tämä maa keikkuu puolelta toiselle holtittomasti, ei voimakas poliisi ja armeija tee maasta vielä hyvää ja ihmisistä oikeamielisiä.

Toivottavasti seuraavat sukupolvet viisastuvat ja oppivat antamaan arvon myös muualtatulleille. Matka jatkuu, emme nouse autosta pois ettei meitä jätetä tielle. Tullin kohdalla yksi voi äkkiä käydä kusella, vettä ei ole kovin paljon, kello on 12.00. Vielä kymmenen tuntia, sitten ehkä olemme Bamakossa.

Kova päivä, me vastaan muut. Idi mököttää, hän oli luullut että olemme yhtä suurta perhettä. Niin me olimmekin mutta ei enää tuon tempun jälkeen. Hän olettaa että pyydämme anteeksi häneltä mutta minun mielestä asian täytyy tapahtua toisin päin. Me emme ole tehneet mitään väärää, tummat ne keskenään sumplii ja sählää.

Matka jatkuu, ostetiin limpparia ja papuja sekä tonnikalaa, syötiin. Tulleissa ei ongelmia mutta auto nykii kummasti, ei starttaa, pitää työntää käyntiin. Kestä nyt vielä 3-4 tuntia niin olemme Bamakossa. Aiomme kysyä joidaanko jäädä yöksi sinne minne viedään tavarat säilöön. Jos ei niin sitten mennään johonkin halpaan hotelliin tai ulos yöksi. Vahtivuorot pitää kehittää.

Lopultakin saavuttiin Bamakoon klo 20.30. Käytiin hakemassa matkatavaroita mutta ei saatu. Avain oli rouvan mukana töissä. Sitten halpaan hotelliin, tämä on tosi alhainen hotelli, paljon ammattilaisia. Me nukutaan parvekkeella ulkona. Saatiin myös patjat kyllä se siitä. Nyt olemme pitseriassa tässä hotellin kulmilla, hirveä näläkä, ei ole syöty mitään koko päivänä. Ne paskiaiset, kuski ja mekaanikko lähtivät, ei hyvästelty. Noijuttiin vaan ja kehotettiin painumaan vaikka vittuun.

Kaksi läpipaskaa idioottia, pitikin kohdata ja tapella näiden molopäiden kanssa melkein koko reissu. No, se on nyt mennyttä. Löytyy niitä vielä mukaviakin ihmisiä, olo on helpottunut. Kilistelimme laseja, nautiskelimme.

Enää kaksi yötä ja kotiin. Olemme selvinneet hyvin vaikka vaikeuksia on ollut aika paljon, hyvin paljon. Tämä päiväkirja on tärkeä, tässä on koko reissun tapahtumat ja tunteet aikajärjestyksessä. Pizza oli oikein hyvää, kahvit ja tuntuu että nukahdan tähän paikkaan. Takaisin hotellille, kamppeet auki ja nukkumaan. Alakerrassa on disko, musaa kuule tämän yön. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja Tapanin kuvia, pian oon sinun luona vieressä nukkumassa.

18.11.1995 Lauantai

Nukuin kuin tukki, näin hyviä unia Virpin kuvia. Disko oli ja meni. Noin klo 5.00 alkoi tuolta tornista tulla toisenlaista musiikkia tätä uskonto hommaa. Enää yksi yö ja sitten mennään kotiin. Itikoita täällä on paljon, muutama oli päässyt verkon sisään. Se eilinen pitsa oli herkullinen ja täytti mahan kuin olisi tiilen niellyt. Seuraavaa yötä ei nukuta täällä.

Ensi yöksi menemme todennäköisesti nunnien paikkaan nukkumaan, se on tässä lähellä. Aamupalan jälkeen Idi ja minä haettiin taksilla matkatavarat säilöstä, nyt ne on säilössä lukkojen takana. Osa porukasta meni pankkiin kahteleen että onko se auki. Kävin vessassa, olo helpottui huomattavasti, löysänä on mutta eipähän tarvitse paskalla ponnistella.

Se huijari tuli joka järjesti kuljetuksen silloin alussa Bamakossa. Idi haukkui sitä koska tämä paska oli valehteli meille ja kertoi kuljettajalle eriä kuin meille ja tässä oli koko kuuden päivän riitelyn syy. Kyrpänaama ählämi.

Lähdettiin kansallismuseoon, ostin hienon kirjan Dokoneista ja puhelinkortin. Yritin soittaa kotiin klo 11.30. Virpi ei ollut kotona, yritän illalla uudestaan ehkä sitten tavoitan Virpin. Minulla on 20 sekuntia aikaa kertoa että kaikki on hyvin. Ehkä sitten myöhemmin saan kuulla kultani äänen. Nyt istumme kulmabaarissa ja coca-colaa pitää juoda. Olen juonut coca-colaa hirveästi mutta kerrankos sitä.

Käveltiin, Idi, Heli ja minä syömään mutta ei minulla ole näin päivällä hirveä näläkä. Mulla tuli Virpiä tosi ikävä, on pakko soittaa, pakkomielle. Hullua nähdä pitkästä aikaa televisio ja sieltä tulee piirrettyjä, ranskaksi tietenkin. Takaisin majapaikalle, yritän soittaa mutta ei ketään kotona. Ehkä sinä Virpi olet Huttusen Annan luona kylässä. Levähdin, lötköttelen, juon vettä, syön appelsiinin. Siestaa pitää viettää, mihinkään ei ole kiire.

Yritän soittaa muttei taaskaan ketään kotona. Seuraavaksi pitänee syödä hampurilainen. Superburger 1.800 CFA ja kokista, oli hyvää kotitekoisen makuista. Yritän taas soittaa mutta ei vastausta. Yritän huomenna uudestaa. Nyt kulutetaan aikaa ja istuksitaan. Pian pääsee nukkumaan. Yksi yö ja sitten mennään kotiin nukkumaan Virpin luo. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja Tapanin kuvia.

19.11.1995 Sunnuntai

Tämä päivä on se päivä, me lähdetään pois ja jätetään taakse kaikki mukava ja vähemmän mukava. Näin tämän yön hyviä unia Virpistä ja minusta, heräsin klo 6.00 mutta torkahdin vielä kerran. Disko oli alhaalla johonkin kello neljään. Sitten tuli onneksi sähkökatkos, siihen loppui disko, hyvä niin.

Tämä on se sunnuntai, kyllä tätä on odotettu. Kaikki ovat valmiina lähtemään kotiin ja mulla on niin ikävä Virpiä ja kotiväkeä. Lunta ja joulua, hyvää suomalaista ruokaa, Helsinkiä, koulukavereita. Tämmöisessä tilanteessa sitä tajuaa kuinka hyvin on kaikki asiat. On oma paikka ja tehtävä, ystävät. Jos ei olisi koti-ikävää niin sittenhän voisi olla missä päin maalimaa vaan mutta minun mielestä on hyvä että on koti-ikävä ja suuri sellainen.

Ensi viikonloppuna voisi mennä Orimattilaan ja lämmittää sauna, tehä ruokaa ja Virpin kanssa vain köllötellä, kävellä, jutella. Se on parasta maailmassa kun on toinen ihminen rakas ja tärkeä, mulla on sellainen ja minä olen siitä niin onnellinen. Jos kotona on jotakin häiriötä niin suomalaisen miehen kannattaa lähteä vaikka tänne kuukaudeksi kahtomaan ja miettimään asioita että missä ne on asiat hyvin ja missä ei.

Seuraavaksi vedän ykköset päälle, repun pakkasin jo, nyt aamupalalle. Soitin Virpille oli ihana kuulla Virpin ääni 20 sekuntia, helpotti oloa. Kylmät väreet kulkivat läpi joka kerta kun virpi sanoi jotakin, se oli mukavaa, kaunista. Nyt odottelen pullakahveja hampurilaisbaarissa. Niillä jaksaa kotia asti tuli mitä esteitä tahansa vastaan.

Riika, Idi ja Kain ovat käymässä Air France:n toimistossa kysymässä josko me voitaisiin viedä matkatavarat sinne ja ne hoitais ne kentälle. Jos ei käy niin lähdetään noin klo 17.00 iltapäivällä kentälle selvittelemään tavaroita.

Mentiin Air France:n toimistoon kamat ja Idi autolla edellä ja me käveltiin perässä toimistolle. Sieltä kamat lähetittiin kentälle mutta selvisi että jokaisen pitäisi muka maksaa 6000 frangia lentokenttäveroa ja paskat. Eihän meillä ole enää rahaa ja jos on joku moka niin se on lentoyhtiön moka.

Taas piti tapella ja viimeisenä päivänä. Täällä ei pelaa mikään, ei edes lentotoimisto ja vielä Air France. Tyhmä homma, toivottavasti kaikki menee hyvin. Johtaja aikoo tulla kentälle selvittämään meidän hommia. Istuttiin alas ja syötiin juotiin kahvia ajan tappamiseksi. Idi vei omat kamat säilöön ja hommas bussin, ihan hyvä sopimus.

Aika kuluu, kello on 3.35, ei ole enää paljon odoteltavaa. Pääsee jo kentälle, kuultiin sellasta että kone lähtee vasta klo 23.00, eipä haittaa kunhan nyt lähtee tälle illalle ja ollaan huomenna Suomessa.

Me tehtiin pirun kuva paperille, paperi rullalle ja pulloon. Pulloon myös näkkileipää, tupakanpätkiä ja kondomi. Korkki paikoilleen ja vielä kumirenkula. Sitten kaivettiin se kukkapenkkiin, multaa ja vielä tiili päälle. Siellä on ja pysyy. Pahahenki jäi nyt sinne, se tuli mukaan Moptissa, siellä huoltoasemalla se hyppäsi kyytiin. Nyt se jätettiin pulloon, enää ei pahojahenkiä tarvita.

Kello 17.00 lähdettiin pikku romu bussilla kentälle 15 kilometrin päähän. Perillä Idi hyvästeli vasemmalla kädellä. Kentällä on hiljaista, olemme hieman aikaisessa. Idi kirjoitti lyhyen kirjeen Virpille, se on hyvä kirje. Vielä yksi matsi ylhäällä ravintolassa, se meni, tunteet kuumeni vielä kerran, voi voi.

Sitten lippuja ja lappuja, passit, selvitykset, lentokenttävero. On kenkien lankkaajia, kauppiaita ja kerjäläisiä, voi voi. Tullin ohi, siellä kysyttiin missä hotellissa asuttiin Bamakossa. Me sanottiin hotellin nimi. Heliltä kysyivät vielä huoneen numeronkin, sanoi 101 ja sillä selvä. Nyt ollaan kansainvälisellä puolella, olo rauhoittuu me ootellaan. Vielä pari turvatarkastusta ennen koneeseen nousua portilla yksi ja lopultakin koneen sisällä, kello on 21.00.

Nyt mulla on hyvä olla ja mulla on Virpiä hirveä ikävä. On ihanaa lähteä kotia kohti. Tämä on ollut rikas reissu. Ostan vielä Pariisista hajuvettä kullalleni. Nousu onnistuu klo 21.35 ja olemme ilmassa. Minulla on näläkä, toisivat jo pian ruokaa. Pari leipää tuli ja tahdoin punaviiniä kyllä on hyvää.

Voi taivas, olo rentoutuu, kuuntelen korvalapuista musiikkia, televisiosta tulee jääkarhuja, tuntuu niin kummalta, helpolta, vapaalta. Alan ymmärtää mitä on yksityisen ihmisen vapaus olla oma itsensä. Suomi on niin hyvä maa jotta ei ole toista. Me tehtiin välilasku johonkin kaupunkiin lähellä St. Louis:a, en tiedä missä. Noustiin ja saatiin ruokaa. On myöhä, nukuttaa.

Tänään olen kotona, kello on 1.30. Ei enää monta tuntia, mentiin Kanarian saarten ohi äsken. En saa unta. Pää on kipeä. Tämä päivä on ollut rankka, olen jännittänyt ehkä liian paljon, tiedähäntä. Pitää yrittää nukkua. Nukahdin pari tuntia, piristi. Laskeuduttiin Pariisiin klo 5.45 paikallista aikaa.

afrikkalainen_nainen

20.11.1995
On jo melkein kuin kotona olisi. Täällä on niin rauhallista ja siistiä, leppoisaa, nautinnollista. Visa käy täällä, ei tarvinnut Kain:n pistää sitä suikaleiksi. Kaikki menee hyvin täällä kun piru on siellä kukkapenkissä.

Ostin Virpille hajuvettä ja soitin kanssa, oli mukava jutella. Minä olen niin onnellinen mies, mulla on kaikki mitä voi tarvita. Nukahdin penkille ja katselin unia Virpistä ja minusta. Kun me nähdään saan puristaa ja rutistaa, halata, suudella minun kultaa pitkästä aikaa.

Sitten mennään kotiin ja ollaan kahdestaan monta päivää verhojen takana. Minulla on suuri ikävä ollut pian se on takanapäin. Minä mahan syödä Virpiä on niin suuri ikävä. Oi että tuntuu hyvältä,lähdemme Pariisista klo 11.00. Syötiin, enää vajaa tunti ja olemme Suomessa.

Laskeuduimme kotikentälle, oli kylymä, pakkasta, lunta. Kyllä Suomi on hieno maa. Virpi on vastassa, autolla kotiin. Nyt on hyvä olla, köölötellä, levähtää. Nyt se on ohi.

Tapani Kokko kuvanveistäjä

Matka alkoi Senegalista

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä