Amerikkalaiset turvallisuusviranomaiset ovat selvittäneet ns.
Amerikkalaiset turvallisuusviranomaiset ovat selvittäneet ns. "neekerimeisselin" mitan. Neekerimeisseli löytyi nigerialaismiehen alushousujen kätköistä kuten meisselin pitääkin. Se olikin sisällöltään yllättävän pulverimainen ja valkoinen kertovat Myytinmurtajat. Mittansa puolesta noin 15 cm neekerimeisseli vastasi keskiverto meisselin mittaa kertovat samaiset meisselin mitanneet tahot. Neekerimeisseliä kuvataan myös suorastaan räjähtävän tehokkaaksi reiänlevittimeksi. Ko. meisselin käyttö polttaa käyttäjänsä perskarvat kuin tuli ja usein aiheuttaa palovammoja myös lähimmille kanssaeläjille. Huhupuheiden mukaan neekerimeisseli on rajusti tehokkaampi kuin ns. kiinalaismeisseli joka usein taipuu ja veltostuu kesken käytön kertovat erityisesti naispuoliset meisselin mittaajat.
Kuvassa mahdollisesti urosneekerin pikkuhousunsuojana tunnettu neekerimeisseli.
Kuvassa mahdollisesti urosneekerin pikkuhousunsuojana tunnettu neekerimeisseli.

Neekerimeisselin tehosta antoi näyttöä 23-vuotias Abdul Farouk Abdulmutallab. Hän oli ommellut räjähdeainetta sisältävän pussukan pikkuhousujensa haaroväliin. Nigerialaismies yritti räjäyttää yhdysvaltalaisen matkustajakoneen joulupäivänä. Salaam aleikum.

Uutistoimisto ABC:n kuvissa näkyy hiiltyneet alushousut, joiden sisältä pilkottaa pommipaketti. Noin 15 senttiä pitkä pommi sisälsi PETN-räjähdysainetta noin 80 grammaa. IL lue lisää » 

Pyllykirja tuunaa uutisista taidetta. Tuunaa sinäkin. 29.12.2009 Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan vieraskirja/

Paavi Benedictus XVI:ssa on sitä jotakin. Kiimainen nainen yritti istua paavin.
Paavi Benedictus XVI:ssa on sitä jotakin. Kiimainen nainen yritti istua paavin.

Kottarainen Italiasta Roomasta livertää seuraavaa tarinaa Pyhän Pietarin joulukirkosta. Yleisön joukossa ollut kiimainen nainen kaatoi paavi Benedictus XVI:n myöhään torstai-iltana perinteisen jouluyön messun alkuhetkillä Vatikaanissa. 82-vuotias paavi oli juuri tullut Pietarinkirkkoon, kun halunsa hurmioittama nainen hyppäsi turva-aidan yli hänen kulkureitilleen ja kaatoi paavin. Paavi kaatui maahan ja nainen alkoi seksikkäästi ratsastaa Pyhää Isää, Jumalan sijaista maan päällä. Odottamattomasta Joulupiparista hämmästynyt paavi pääsi kuitenkin nopeasti ylös ja jatkoi messun alkuseremonioita normaalisti. Kunnon työmies hoitaa keikkansa oli miten oli. Kardinaalit katselivat yläviistoon ihmetellen että kaikkea se ylimmäinen päämies sijaiselleen joululahjaksi keksiikin.

Pyllykirja tuunaa viihteestä taidetta. Tuunaa sinäkin. Hyvää Joulupiparia papalle. Hyvää Joulua. On tuossa jutussa vaan Korvatunturin Joulupukilla paremmaksi panemista. Koskenkorvalla jos en k y r v ä l l ä kerrotaan Joulupukin tokaisseen tarinan kuultuaan.

Pääministeri Matti Vanhanen varjelee päätään ns. kepulaisella
Pääministeri Matti Vanhanen varjelee päätään ns. kepulaisella "paskavarjolla" keskellä talvea Jouluna 2009. Pyllykirjan uuttera avustava tonttu nimeltään Verkkoapina on profetioinut Kepulaisen Joulu Evankeliumin kaikelle kansalle kuultavaksi.

"Tapahtui näinä päivinä, aaton aattona, että Mertalan kammarista kävi ilmoitus kaikelle kansalle kuultavaksi. Uuden puoluejohtajan aika on tullut. Me, pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen vetäydymme emmekä tavoittele kepulaisten puolueen puheenjohtajuutta armon vuonna 2010. Pitkin hampain syntynyt päätöksemme oli huhujen mukaan tehty henkilökohtaisiin syihimme vedoten. Kaikenlaista kremppaa on tullut vauhdikkaassa matkassa. Luita kolottaa ja molottaa vaan ei nolota. Valtakunnan etu olisi toki vaatinut meiltä toisenlaisen päätöksen. Olemme puhuneet. Pelikenttä on Teidän rakkaat kepulaiset raadonsyöjät. Hengen palo heimossamme, tulipalo naapurissa. Jotta hommaan saataisiin jatkuvuutta olisi katseet käännettävä suuntaan Antti Kaikkonen. Kanki ryhdikkäänä, lahjansa ansainneena. Mies on maineensa veroinen".

Hyvin lahjakas ja joidenkin ilkeiden puheiden mukaan myös hyvin lahjottu peluri on poissa Keskusta puheenjohtajakisasta, totesi Verkkoapina keskustahenkisen evankeliuminsa lopuksi. "Hyvä Jolu hukasa" totesi musta Oulun poika. Tiettävästi Nova Group ei ole maksanut Matti Vanhasen ilmoitusta Keskusta puheenjohtajakisasta vetäytymisestä. 

Pyllykirjan politiikan toimittaja Verkkoapina tarkastelee ns. metallisella anaali spekulalla Vanhasen vetäytymisen seurauksia. Olemme keskellä kepulaisten todelliseen roihuun ryöpsähtänyttä pääministeripeliä. Verkkoapinan mukaan Keskustan olisi järkevintä valita seuraavaksi puheenjohtajaksi naispuolinen kepulainen. Samasta naaraasta tullee myös pääministeri. On nääs niin että kokemuksesta tiedetään nartulla pöydän pyyhkimisen ja kampeamisen pääministerin pallilta olevan helpompaa kuin ns. kovan luun. Kuten Anneli Jäätteenmäki tapaus osoitti. Ihan vaan varmuuden vuoksi huomioon otettavaksi.

Kuinka pelaa pääministeripelissä korttinsa Paavo Väyrynen, Peräpohjolan lahja Suomen kansalle. Saako Paavo Väyrynen vihdoinkin sen mikä Väyryselle kuuluu? Palaako "Minä" muoto vihdoinkin politiikan keskiöön. Verkkoapina ei ole mikään ennustajaeukko mutta ns. metallinen anaali spekula heijastelee Paavo Väyrysen kasvokuvaa kuin diskovalo. Rakas Pyllykirjan lukija, lausu ääneen sanat "Pääministeri Paavo Väyrynen" kuinka se kuulostaakin niin luonnolliselta. Nyt olisi aika Paavo Väyrysen nousta pääministeriksi. Onhan pääministerin posti nyt jo jonkin arvoinen toimi eikä pelkkä presidentti Urho Kaleva Kekkosen juoksupojan pesti kuten Paavon kultaisessa nuoruudessa oli tapana olla. Vapise Paula Lehtomäki Mari Kiviniemi Anneli Jäätteenmäki Anu Vehviläinen IS

Onko nyt revanssin aika Anneli Jäättenmäki? Vapise Väyrynen. IL lue lisää »
Onko nyt revanssin aika Anneli Jäättenmäki? Vapise Väyrynen. IL lue lisää »

Poliittisten kilpailijoidensa väittämän mukaan "Kepu pettää aina". Jos kepulaisten puheenjohtaja / pääministeri peli pettää ja ruoriin nousee vääränlainen kepuli on naisen syrjään kampeaminen pala kakkua ja seuraava kova luu saadaan lennosta ruoriin. Kepu pettää aina. Puheenjohtaja pettää aina. Pääministeri pettää aina. Puoliso pettää aina. Paikat pettää aina. Luut pettää aina.

Aina optimistiset pikkulinnut visertävät Vanhasen lähdössä olevan hyvätkin puolensa. Nyt hänelle jäänee paremmin aikaa mm. setviä välejään Susan Ruusunen Kurosen kanssa joka ennätti kaipailla entistä mielitiettyään käräjätupaankin. Ei niin pientä pahaa ettei jotain hyvääkin, sano.

Keskustan valtakunnassa kaikki hyvin Jouluna 2009. Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen ei tavoittele jatkokautta Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa 11. – 13.6.2010. Keskusta 

Kepulainen Joulupukki on olemassa. Kepulainen pukki on nähty maisemissa jo useamminkin. Hyvää Joulua Suomen vähäväkinen ja köyhä kansa. Edustajisto juhlii puolestanne. Keskustapuolue on lahja Suomen kansalle. Vihdoinkin kansa näki sen ihmeen että se sai yhteisen joululahjan jota ei ilmeisesti maksettu puoluetuella. Ihmeiden aika ei ole ohi!

Verkkoapila Keskusta Paavo Väyrynen kotisivu Anneli Jäätteenmäki kotisivu Mari Kiviniemi kotisivu Anu Vehviläinen kotisivu Pyllykirja tuunaa politiikasta taidetta. Tuunaa sinäkin. Hyvää Joulua. Ns. metallisella anaali spekulalla katsoen Keskustan Valtakunnassa kaikki hyvin ja johtajapeli kuumenemassa. Seuraako Jari Tervo asiaintilan kehitystä. Onko tekeillä uusi menestyskirja Kepuli. Onko Sofi Oksanen kirjoittamassa teosta Keskustan lehmät? 23.12.2009 Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan vieraskirja/

Pyllykirjan artikkelien kuvat ja tarinat ovat nonAI eiKeinoälyn ValeKeinoVaginaTransPyllyn nettikuvien, mielikuvien pohjalta julkisessa tietokoneessa tuntemattomalla © valeTranssukupuolitekijättärellä teettämiä. Kuvat ja tarinat ovat syntyneet hölynpölystä eivätkä viittaa todelliseen tai epätodelliseen mediatodellisuuteen saati keinoelintodellisuuteen.

 

Onko yllä Neuvostoliiton ja DDR:n poliittisten hattumodistien suunnittelemaksi väitetty hellehattu Urho Kaleva Kekkoselle?
Onko yllä Neuvostoliiton ja DDR:n poliittisten hattumodistien suunnittelemaksi väitetty hellehattu Urho Kaleva Kekkoselle?

Pyllykirjan salainen TV agentti on selvittänyt Urho Kalu Kekkosen, mahdollisesti vaihdokas, vauhdikkaita vuosia ikäistään nuorekkaampana ikäisessään ja nuoremmassa seurassa.

Kaikki sai tarinan mukaan alkunsa kun ns. painovoiman jo nujertama Urho Kaleva Kekkonen matkusti virkistäytymismatkalle Senegaliin ja palasi matkalta Urho Kalu Kekkosena. Samaan aikaan toisaalla Neuvostoliiton poliittisen urheilulääketieteen edustajat olivat yhdessä DDR:n kolleegoiden kanssa kehittämässä ns. super sonni pistosta ja tehostetta. Tarina kertoo ko. tiedemiesten työskennelleen ja lomailleen niihin aikoihin länsi Afrikassa sekä tutkineen neekereiden kehuttua mieskuntoa ja mittailleen kalujen kokoa. Noiden kahden poliittisen urheilulääketieteen ja ihmisjalostuksen suurvallan, Neuvostoliiton ja Saksan Demokraattisen Tasavallan tiedemiehet olivat kehittämässä ikuista tai ainenkin huomattavan pitkäikäistä poliittista johtajaa. Vanhenevien poliittisten johtajien mahtikäskystä tietenkin, tai siis oletettavasti koska asiasta liikkuu vain ns. varmana pidettäviä huhuja.

Urho Kalu Kekkonen
Urho Kalu Kekkonen

Pikku- ja muuttolinnut laulavat vieläkin että ryypiskeltyään yhdessä Neuvostoliittolaisten tiedemiesten ja heidän poliittisten sihteereidensä kanssa Urho Kaleva Kekkonen olisi tuonut esille ongelmansa painovoiman (lue panovoiman) kanssa. No, humalaisten velikultien kesken oli sitten päätetty hoitaa tuleva krapula uudella super sonni pistoksella. Sitä kun saa kankkuunsa niin panettaa pierettää naurattaa ja muutenkin hommat hoituu, kehuivat tiedemiesten poliittiset sihteerit.

Tätä elimen eliksiiriä pistetään sitten hevosen annos kannikkaan joka aamu ja ilta päättivät herrat ja poliittiset narrit. Tulokset näkyivät jo seuraavana päivänä ja Urho Kalu Kekkonen oli kuin uudestisyntynyt. Matka jatkui aikanaan takaisin Pohjolaan ja naapurimaan huoltojoukot toimittivat "sonninpotkua" Suomen niin kovasti sopivalle itsevaltiaalle. Kommunismin riemuvoitto kuiskittiin jo Moskovassakin, kuulemma.

Nyttemmin jo edesmenneen Urho Kalu Kekkosen haamu kummittelee vieläkin suomalaisessa päivänpolitiikassa, kertoo Pyllykirjan salainen TV agentti. Ilolintujen tietotoimiston mukaan haudan takaa kuuluu myös UKK:n mahtikäsky KELA:n suuntaan. Olisi jo korkea aika saada KELA korvaamaan pätevänä ja tehokkaana hoitona kaikille yli 50:lle miehille säännöllistä seksiä noin kaksikymppisten naisten kanssa. Yhteiskunnan täysin korvaamaa hoitoa olisi hyvä saada noin kerran viikossa tai kuukaudesta painovoimaongelman pahuudesta riippuen. Näin saataisiin miesten elämänlaatu kohoamaan ja muu sairastavuus jyrkkään laskuun. Kansantaloudellisesti todella järkevä ehdotus Urho Kalu Kekkoselta sieltä haudan takaa kertoo Ilolintujen tietotoimiston tiedottaja Aina Ilona. Sairauskulut pienenisivät ns. viiriäisen munan kokoiseksi. Osa säästyneistä sairauskuluista voitaisiin käyttää ns. "hullun nartun taudin" hoitoon. Hullun nartun tauti on paha yhteiskunnallinen ongelma koska hullun nartun tautiset aiheuttavat mm. tehottomuutta työpailla työilmapiirin myrkyttymisen johdosta. Työllisyystilanne kohenisi ja työttömyys vähenisi. Uraa vaan.

Kyllä taas olisi Kekkosella tekemistä kansanterveyden parantamisessa, työttömyyden hoitamisessa ja asioiden tolalleen  järjestämisessä. Hyvää lama Joulua kaikille, myös ostokykyisille. Kaikkensa tekee myös Suomen Keskusta ns. Suokusta. Keskusta ratsasti eurovaaleihin Kekkosella HS

Samaan aikaan toisaalla asioita pohtii Tuomas Embuske. Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! Tuomas Enbuske toimii yhteiskunnallisena myytinmurtajana ja tutkii yleisen käsityksen vastaisia mielipiteitä myös syksyllä 2009. Entä jos salaliittoteoriat ovatkin totta?

Pyllykirjan lukija, puhahtaako pyllysi Urho Kalu Kekkosen esittämäksi kerrotun nootin KELA:lle puolesta vai vastaan. Osallistu kyselyyn. Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan vieraskirja/

Pyllykirjan artikkelien kuvat ja tarinat ovat nonAI eiKeinoälyn ValeKeinoVaginaTransPyllyn nettikuvien, mielikuvien pohjalta julkisessa tietokoneessa tuntemattomalla © valeTranssukupuolitekijättärellä teettämiä. Kuvat ja tarinat ovat syntyneet hölynpölystä eivätkä viittaa todelliseen tai epätodelliseen mediatodellisuuteen saati keinoelintodellisuuteen.