lehtomaki IS

Keskustan lehmä ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki on myös huolehtiva perheenäiti ja ihanan sukurakas edunkatsoja. Sijoittaminen koko perheen voimin uraaninlouhintaan on katse vauraaseen tulevaisuuteen ja huomattava ympäristöteko ympäristöministeriltä. Hyvässä hommassa pääsee perille hyvästä busineksesta. Talvivaaran kiisteltyyn uraanin talteenottoprosessiin Lehtomäki osallistui kahdessa palaverissa yhdessä virkamiestensä kanssa, sanoo Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä. Muutoin koko uraaniasiaa käsittelee työ- ja elinkeinoministeriö eikä ympäristöministeriö. Hyvä sijoitus kuitenkin vie omistajaansa eteenpäin. Kateelliset vaan pörisee, vauras vaurastuu. Pyllykirja suosittelee ympäristöteko palkintoa ympäristöministeri Paula Lehtomäelle kaukaaviisaasta sijoitustoiminnasta.

Nokian entinen toimitusjohtaja, kirjailija-kolumnisti Kalle Isokallio kommentoi aihetta Ylen Jälkiviisaissa. Isokallion mielestä Paula Lehtomäen (kesk) perheen osakeomistuksista noussut mekkala ei suinkaan ole turha. Kalle Isokallion mielestä pitää selvittää, onko ympäristöministeri käyttänyt sisäpiiritietoa, ehdotus: Lehtomäestä rikostutkinta. IL

Kyllä kepulainen menestyy ja vaurastuu ihan vaan politikoimalla! 22.9.2010 Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan http://www.pyllykirja.fi/vieraskirja/ 

pankkiryosto IL

Epäilty Osuuspankin ryöstäjä on poliisin mukaan noin 30-vuotias, lyhyehkö ja tumma ulkomaalainen mies. Tumma pankkiryöstäjä (oletusarvo puolneekeri ählämi turkkilainen?) ryösti Taka-Töölön ossarin kirjeellä, kirjeellä! Ilmeisesti ryöstäjä on siis turkkilainen puolneekeri vaikka ei sitä saakaan sanoa kuten asiasta sanoi Pyllykirjan vähemmistövaltuutettu Jorma-Ilona. Mutta hyvin neuvokas on pankkiryöstäjätumma, maltilliset työvälineet ja kirjanoppinut tyyli.

Kyllä meilläpäin härmässä ilmeisesti liikkuu vähän kyvykkäämpiä ählämeitä neekerietä ja maahanmuuttajia kuin saksanmaalla. Siellä Saksassa on ollut menestystä kirjoittajalla joka arvio kirjassaan koko Saksan kansan kärsivän ja tyhmistyvän maahanmuuttajien takia. Nämä maahanmuuttajat, neekerit ja ählämit kun eivät kirjan kirjoittaneen saksalaispankkiirin mukaan saa muuta aikaiseksi kuin kusipäitä lapsia. Ja ne tietysti syövät nahkahousujen varat sosiaalipummeina. Kopuloimaan ja koiruuksia tekemään ovat kyvykkäitä mutta karttavat työtä mitä vain.

Mutta entäs Taka-Töölössä, vauraalla helsinkiläisellä alueella. Siellä hiippailee niin kyvykäs ja sharmantti tumma mies että iso tili lähtee pankista paperinpalaa näytttämällä. Melkoinen valtakirja ählyneekerin kädessä siis oli. Ei onnistu valkoiselta mieheltä sama temppu. Siinä olisi tarvittu pyssyä ja naamaria jos valkkari olisi ollut asialla. Pyllykirjan vähemmistövaltuutettu Jorma-Ilona arveleekin tummalla toimenpojalla ja ryöstetyn pankin työntekijällä, pankkineidillä olevan tai olleen ns. intiimi suhde. Salaisen tavaran kauppaa sanoisi Kuopion mies. Ei kait se pankkihoro muuten olisi moista rahasummaa sinne kirjeeseen tunkenut jos ei omalle kaikkivoivalle mustalle kulhillensa hups kullallensa. Kulhia kulhia. No tiedä näistä mutta hyvän tilin ählytumma teki toteaa lopuksi vähemmistövaltuutettu Jorma-Ilona. Pankkivoro onkin antelias pankkihoro! 18.9.2010 Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan http://www.pyllykirja.fi/vieraskirja/

berlusconi HS

Italian pääministeri Silvio Berlusconi antaa ohjeen nuorille suomalaisillekin naisille: Etsikää sellaisia rikkaita miehiä kuin minä. Lempinimeltään Berluscoglioni tunnettu Silvio kehuu naisten jonottavan tavatakseen hänet, koska "minä olen mukava mies" ja "rahaa minulla on". Silvio myös tietää mistä ja minkä kokoisesta reiästä nainen pissii. Sisäänpääsy naisen salaiseen tavaraan on Silvio B:lle ilmeisen jokapäiväistä sillä hyvin on neidon sisään-ulos reiän EU direktiivien mukainen koko vanhan miehen hyppysissä, kuten oheisesta kuvasta ilmenee.

Neitoja Berluscoglioni kehoittaa antamaan esim. neekereille pakit näiden innokkaasti pyrkiessä parittelemaan pohjolan vaaleita neitoja. Berluscoglioni arvattavasti jakaa saksalaispankkiirin evp. huolen kansan tyhmistymisestä jos neekerit ja ählämit polkevat liikaa penikoita paikallisille nartuille. No, syntyyhän siitä rotujenvälisestä kopuloinnista paljon ns. tykinruokaa mutta mihin sitä tykinruokaa nykyeuroopassa tarvittaisiin?

Arvattavasti Silvio B on suorittanut runsaasti kenttätutkimusta pesimisen ja naistutkimus alalla. Pyllykirjan naistutkimuksen avustava dosentti Aimo-Ilona toivoo yliopiston naistutkimuksen laitokselta avarakatseisuutta ja rohkeutta kutsua herra Berluscoglioni luennoimaan universtaan naistutkimuksen laitokselle niiden alalle pesiytyneiden iänikuisten riivinrautojen sijaan. Vaikka Silvio B ei juurikaan suomalaista ruokaa arvosta olisi hänellä ilmeisesti runsaasti annettavaa suomalaisen naistutkimuksen tieteellisen tason kohottamiseksi. On se veitikka herra Silvio Berlusconi sanoisi Havukka-ahon ajattelija jos miehen tuntisi, tuumaili Veikko Huovinen niminen haamu, kertoi siis naistutkimuksen avustava dosentti Aimo-Ilona. 13.9.2010 Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan http://www.pyllykirja.fi/vieraskirja/

nokia IL

Onko tämä mies Nokia uusi toimitusjohtaja Stephen Elop pelle nimeltään eFlop? "Hän tekee töitä 27 tuntia vuorokaudessa". Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop on todellinen työjuhta, sanoo hänet hyvin tunteva headhunter. IL

Jos miehestä pitää esittää moinen väite on siinä kälmissä jotakin vikaa. Eikö tämä kaveri osaa hommaansa kun sillä menee noin yliluonnollisen kauan vuorokautta kohti selviytyä työstää? Taitaa olla Nätti-Jussin vikaa toimitusjohtajassa tai headhunter kaverissa. Puhuu kaveristaan pehmoisia. eFlop mikä eFlop arveli pienirintainen puhelinmyyjä Aina Ilona

Se Nokian uusin älytönpuhelin N8 on kaikkea muuta kuin seksikkään näköinen läpyskä toteuttajansa kourassa. Ei sillä lutikalla pärjää markkinoilla joilla asiakkaat katsovat tarkasti tuotteen ulkonäköä arvelee Pyllykirjalle puhelinmyyjä Aina Ilona. Ei taida riittää viikonpäivät toimitusjohtaja Stephen Elop kalenteriviikossakaan. Jos sama logiikka jatkuu vielä työvuosiinkin niin se källi on seuraavat 85 vuotta Nokian toimitusjohtaja ellei sitten lähde tuottavanpiin hommiin.

On siinä Applen iPhonessa kapulaa purtavaksi sanoo Aina Ilona. Nokian uusi N8 älypuhelin onkin jo saanut liikanimen Nokia eFlop.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia on pestannut elokuvatähti Pamela Anderssonin mainostamaan tulevaa lippulaivapuhelinta, nostamaan häntäänsä. Onko Nokian uudesta N8 lutikasta tulossa käsityökalu? Voihan sillä kapulalla myös tilata Viagra pillereitä buustaamaan kotiviihteen tekoa Nokian N8 kalulla. Panes nyt äläkä höpötä sopinee mainoslauseeksi N8:lle? Nokia yrittää puskurinmitalla ohi, rintavaa menoa, täh? Tarvitseeko Nokia business viagraa? Rinnat Nokian puolesta, tytöt! Tee se isänmaan puolesta, rouva! starwithpam 11.9.2010 Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan http://www.pyllykirja.fi/vieraskirja/