Perussuomalaisten miesjärjestö Perusäijät ry. on
Perussuomalaisten miesjärjestö Perusäijät ry. on "huolissaan Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista ja etenkin tulijoiden vinoutuneesta sukupuolijakaumasta". IL 

Perusäijät vaativat maahantunkeutujille sukupuolijakauman kohdalla 50/60 ns. Matti Nykänen sääntö noudattamista. Valtaosa turvapaikanhakijoista ja onnenonkijoista on nuoria miehiä. Missä ovat naiset, lapset ja vanhukset, kysyy Perusäijien ruokolahtelainen leijona, oikea järvenrantaleijona. Kyllä naisia näkisi mieluusti enemmän maahantunkeutujien joukossa. Eihän siitä synny kuin rähinää ja tappeluita jos isot jätkälaumat loisii tyhjänpanttina ilmanpilluu. Kohtapuoliin aletaan siirrellä pakolaisia Välimeren rannoilta myös tänne Pohjolan perukoille. Olisiko siis kaukoviisasta ottaa Suomeen lähinnä nuoria naispuolisia turvapaikanhakijoita ja kotouttaa heidät maailman vanhimman ammatin harjoittajiksi. Homma sujuu luonnostaan kuin kissan hännän nosto eikä tarvitse kuluttaa hikoiluttaa nuorta naisellista takapuolta koulun penkillä

Tilastotietojen mukaan noin puolet pakolaisista on naisia ja niistä naisista iso osa on nuoria nättiä naisia. Perusäijät esittävät että Suomeen otettaisiin etupäässä nuoria nättiä naisia ei niinkään vanhoja akkoja äijänpelättejä joita on jo ihan liikaa omasta takaa, kahden puolen puuta kuten Lapissa sanotaan.

Toimettomat ilmanpilluu loisivat nuoret miehet turvapaikanhakijat ja onnenonkijat ovat varteenotettava uhka yhteiskuntarauhalle arvellaan kaukaaviisaasti Suomineidon lapsosten ja perusäijien keskuudessa.

Tarinoiden mukaan afrikanperällä lähi-idässä olisi tapana turvautua lampaisiin koiriin vuohiin ja isoihin siivekkäisiin aina silloin kun ilmanpilluu olosuhteiden pakosta aiheuttaa painetta palleroissa ja agressiivista käyttäytymistä nuorten miesten keskuudessa. No eihän se sinänsä ole ongelma Suomessa jossa eläimiin sekaantuminen seksikkäästi on lainmukaista ellei sitten erikseen kiellettykään.
Tarinoiden mukaan afrikanperällä ja lähi-idässä olisi tapana turvautua lampaisiin koiriin vuohiin ja isoihin siivekkäisiin aina silloin kun ilmanpilluu olosuhteiden pakosta aiheuttaa painetta partalapsen palleroissa ja agressiivista käyttäytymistä nuorten miesten keskuudessa. No eihän se sinänsä ole ongelma Suomessa jossa eläimiin sekaantuminen seksikkäästi on lainmukaista ellei sitten erikseen kiellettykään.

Yhdeksi ratkaisuksi erityisesti maahanmuuttajien hyvinvoinnin turvaamiseksi ja seksuaaliterveyden vaalimiseksi hyvinvointivaltiossa on esitetty bordellien ilotalojen eli seksipalveluja edullisesti ilmanpilluu elävien nuorten miesten tarpeisiin myyvien huorakortteleiden perustamista KELAn tukemana ja ihmisen perustoimintoihin kuuluvan perustarpeen kaupallisen tyydyttämisen laillistamista hyvinvointivaltio Suomessa. Jotta Suomen valtiota ei syytettäisi käänteisestä rasismista on seksipalveluiden tuottaminen ja edullinen mainittujen palveluiden KELAn tukema käyttäminen taattava myös perussuomalaisille. Mikä on kohtuus on myös oikeus. 

Koska isojen huorakortteleiden rakentaminen turvaa hakevien nuorten miesten tarpeiden tekoa varten näin ensihätään on kallista kalliin rakentamisen Suomessa voitaisiin ko. toiminta aloittaa ns. Kioski mallilla. Kioskin kokoisia myös hygienia eli peseytymismahdollisuudella varustettuja seksipalvelupisteitä kauppakeskusten ja lähikauppojen yhteyteen. Yle markkinoimaan Kioski, tarpeiden teko toiseen ihmiseen, puuhamaapisteitä liekki lepattaen niin ei pääse maikkarin rahastajat vetämään välistä tukiaiseuroja. Rakel Tuksu Tukiainen voisi olla jokaisen seksipalveluntarjoajan työnimi jotta seksitoimihenkilön henkilökohtaisten tietojen leviäminen voitaisiin estää ja mahdollisesti väärinkäyttää. Jos rakkauden liekki joskus syttyy asiakkaan ja palveluntarjoajan välille ja johtaa parittelusuhteeseen ja KELA tukiaisilla elävän perheen perustamiseen se voidaan tehdä ns. puhtaalta pöydältä omalla nimellä.

Ne suomalaisten ja uussuomalaisten lainsäätäjät kansanedustajat ja isokenkäiset virkamiehet olisi hyvä lähettää tutkimusmatkalle esimerkiksi Turkkiin jossa bordelleja on joka kaupungissa ja kylässä ja ko. toimialan liikevaihto on iso raha. Tosin Turkissa seksipalvelut ovat kalliita ja niiden yhteydessä esiintyy paljon huijausta ja asiakkaan kiristystä ja turkin kieli on väitetystä kielisukulaisuudesta huolimatta suomalaiselle yleensä täyttä hepreaa. Mutta rahasta se ei ole kiinni kun kansanedustajat tekevät tutkimusmatkatöitä. Myös Irak olisi hyvä kohde sillä Irakissa sanotaan kaiken olevan seksiä eli sellaista asiaa ei olekaan johon ei seksiä voisi liittää kertovat Pyllykirjan irakilaiset avustajat. Tosin kieliongelmat irakilaisten kanssa asioitaessa ovat yhtä isot suomalaisille kansanedustajille mutta nykytilanteessa meillä on paljon irakissa puhuttuja kieliä taitavia usein luku ja kirjoitustaidottomia lentojätkiä matkaoppaiksi mutta ei niinkään tulkeiksi. Pientä säätämistä vielä. Suomalilaiset voivat perehdyttää suomalaiset päättäjät Afrikan taivaan alla somalien liiketoimien perustan kuljetusalan kylkiäisiin naiskauppaan ja rentouttavien huumeiden diilaamiseen ehdottaa Pyllykirjan afrikansarven kirjeenvaihtaja Abdi

Suomalilaisten ja somalien mahdollinen innokkuus ja yliedustus KELAn tukemien Kioski hyvinvointi ja seksipalveluiden käytössä voidaan asiantuntijatahojen mukaan pyrkiä ehkäisemään ylläkuvattujen rintaliivien käytöllä Kioski toimipisteissä. Täytyyhän sinne muidenkin mahtua tarpeensa tekemään kuin suomalilaisten
Suomalilaisten ja somalien mahdollinen innokkuus ja yliedustus KELAn tukemien Kioski hyvinvointi ja seksipalveluiden käytössä voidaan asiantuntijatahojen mukaan pyrkiä ehkäisemään ylläkuvattujen rintaliivien käytöllä Kioski toimipisteissä. Täytyyhän sinne muidenkin mahtua tarpeensa tekemään kuin suomalilaisten ja somaleiden kerrotaan suunnittelutoimikunnasta. Tasapuolisuus ennekaikkea. Ei pelkkä ahneus saa ohjata ihmiseksi luettavien olentojen kaikkea toimintaa arvioi eettinen lautakunta

Koska näyttää pahasti siltä että sukupuolijakauma nuorten seksuaalisesti aktiivisten kansalaisten keskuudessa kiepsahtaa pahasti miesvoittoiseksi Suomineidon vetovoiman ansiosta olisi SOTE uudistuksen kimpussa vatuloivien ministerieden ja kansanedustajien ennakkoluulottomimman ja kaukonäköisimmän joukon syytä aloittaa seksityön laillistamiseen tähtäävä lainsäädäntätyö viipymättä. Yhteiskunta ja naisrauha kaduilla turuilla ja toreilla toteutuisi ja kaikki saisivat tarpeeseensa KELAn tukemana.

Maahantunkeutujien kotouttaminen on tärkeä asia kaikille asianosaisille. Oppiminen paikallisille tavoille ja Suomessa uuden yhteiskunnan tukeman liiketaloudellisen toimialan "Suomineidon hyvinvointi ja seksipalvelut" tasapuolisesti kaikille toimitettava esite, kuvakirja olisi nimettömän asiantuntijatahon mukaan paras tilata Kioski toimittaja Rakel Liekiltä jolla pornoeläkeläisenä on seksialalta erinomainen tietotaito. Rakel Liekin ja Husun panokoulu kuvakirja painetaan jokaiselle maahantunkeutuvalle kotoutettavalle pelkkänä kuvakirjana niin ei tule kieliongelmia ja rahaa pala turhaan tulkkaukseen. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ihan millä kielellä tahansa kerrottuna. Tuhannen ja yhden yön tarinat, hetekan narinat.

Kondomin käyttö Suomineidon hyvinvointi ja seksipalvelupisteessä Kioski on pakollinen
Kondomin käyttö Suomineidon hyvinvointi ja seksipalvelupisteessä Kioski on pakollinen

Kioski seksipalvelupisteiden rahoitusta voisi myös tuotteistaa ihmisen luonnollisen uteliaisuuden tyydyttämiseksi porattavilla pienillä kurkistusreiillä. Kioskin seinän kurkistusreikä aukeaa 2€ kolikolla 30 sekunniksi ja voisi melkein lyödä vetoa että kahden euron kolikkojen kysyntä maassa kasvaisi moninkertaiseksi. Voihan siinä Kioskin tirkistelyreikä liiketoimessa tosin soveltaa myös pankkikorttien lähimaksuominaisuutta. Paperinenäliinojen kysyntä nousisi moninkertaiseksi ympäri vuoden ei pelkästään flunssa-aikana. Kaikki seksipalvelut luonnollisesti turvallisesti kondomin kanssa mikä lisää kondomien menekkiä. Suomi nousuun seksikkäiden maahanmuuttajanaisten avulla

Raha ratkaisee lauloi Irwin Goodman ja oikeassa hän oli ja on edelleen
Raha ratkaisee lauloi Irwin Goodman ja oikeassa hän oli ja on edelleen. Suomi nousuun
Pyllykirjan artikkelien kuvat ja tarinat ovat nonAI eiKeinoälyn ValeKeinoVaginaTransPyllyn nettikuvien, mielikuvien pohjalta julkisessa tietokoneessa tuntemattomalla © valeTranssukupuolitekijättärellä teettämiä. Kuvat ja tarinat ovat syntyneet hölynpölystä eivätkä viittaa todelliseen tai epätodelliseen mediatodellisuuteen saati keinoelintodellisuuteen.