sauri

Suomen ylivoimaisesti eniten matkustava kaupunginjohtaja on Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri vihreät. Sauri teki syksyn 2007 ja syksyn 2010 välissä 71 virkamatkaa ympäri maailman. Kukaan suurten kaupunkien johtajista ei yllä edes lähelle. Vihreät ovat innokkaita matkailijoita kuten myös Darfurin pullakuski vihreiden Pekka Haavisto. Taksilla pääsee ja maakunta maksaa. "Periaatteenani on, että lähden ainoastaan esiintymään enkä kuuntelemaan luentoja", Sauri kertoo. HS lue lisää »

Kuinkahan se apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri saa aikansa kulumaan pitkillä virkamatkoillaan kun ei kuuntele luentoja hän vaikka on ihan vihreä. Pienet vihreät linnut sirkuttavat joidenkin vihreiden, toisten maksamien matkojen matkailijoiden viihtyvän luentojen sijaan mm. homppelibaareissa bilehilehinttien matkamuistokulkusia käsin helistelemässä ja koskettelemassa. Näin saattaa matkaan tarttua joitakin käsinkosketeltavan todentuntuisia matkamuistoja. Kyllä se sitten niin kauniisti vihertää ja maakunta maksaa koska taksilla pääsee. Matkailu avartaa, kummasta päästä? Eikä vihreä ole kateudesta vihreä vaan ihan oikeasti vihreä.

lumikalu Basso

Muutoin kyvykkäät ja hyvin varustetut mutta väärän värikoodiin valinneet matkailijat joutuvat tyytymään vähemmän eksoottisiin matkakohteisiin ja maksamaan matkansa itse. Kuvassa Pekka Haaviston kaima Pekka esittää teoksen Hankikanki. Pois pakkasesta on päästävä sillä kylmä kangistaa nopeasti. 30.1.2011 Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan http://www.pyllykirja.fi/vieraskirja/