Tulosta

Osmo Soininvaara

Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara on puhunut siitä, että yhteiskunnan sääntelyn piirissä ja valvonnassa olevan ilotalotoiminnan salliminen olisi yksi harkittava vaihtoehto yrittää ratkaista prostituutioon liittyviä ongelmia Suomessa. Pyllykirjan vertailevan erotiikan dosentin Aina Ilonan mielestä Osmo puhuu harvinaisen paljon järkeä ollakseen niinkin komea mies kuin on. Tukka ja järki eivät yleensä viihdy samassa ylä tai alapäässä mistä vihreän reiän ritari kansanedustaja Osmo Soininvaara on elävä esimerkki.

Prostituutio olisi syytä laillistaa ja toiminta saatettava kunniallisen veronsa ja maksunsa maksavan liiketoiminnan piiriin. Siten olisi helpompi toteuttaa uudistuksia KELA korvattavien hoitojen suhteen. Esimerkiksi kansanterveyden kannalta aivan parasta lääkettä miehille tarjoava vierihoito nuorten naisten kupeella olisi kiireenvilkkaa saatettava KELA korvattavien hoitojen piiriin hehkuttaa AIna Ilona. Suomen komein mies Osmo Soininvaara nyt on sinun tilaisuutesi toimia kuin oikea mies ja ajaa huorien palveluiden käyttömaksut 100 prosenttisesti yhteiskunnan korvaamien työkykyä ja hyvinvointia edistävien hoitojen piiriin. Kyllä Suomella on siihen varaa. Suomeen olisi luotava vihreiden keitaiden alueita muualta maailmasta tunnettujen punaisten lyhtyjen alueiden tapaan.

Seksityöntekijä tuttavallisemmin huora kertoo: Tällaisia ovat asiakkaani. Asiakkaani ovat lääkäreitä, duunareita, poliitikkoja, näyttelijöitä, sinkkuja, perheenisiä ja kaikkea siltä väliltä. Iältään he voivat olla mitä tahansa 18-vuotiaasta eläkeikään, mutta suurin osa on 30–50-vuotiaita. Nuoria ja ensikertalaisia on paljon. MeNaiset

Jutun aihe IS Kommentit Pyllykirjan vieraskirjaan vieraskirja/
Osumat: 3882