Mikkelin torilla ne kuuluisat apina ja gorilla kävelivät ympyrää ja pohtivat miksi lähi-idän ihmebantut afgaanit ja irakilaiset nuoret miehet ovat rynnistäneet sankoin joukoin mulukku kolmantena jalkana Suomeen vaikka muualla on parempi ruoka ja aurinko paistaa eikä pakkanen pane. Kärpäset surisevat että Lähi-idän ihmemaissa aina Baghdadista Kabuliin huhutaan jotta Suomessa on paljon halukkaita naisia ja niitä kiimapimpukoita vieroksuvia miehilyksiä. Seksiturismi on vetovoimaista turismia surisevat samaiset kärpäset apinan ja gorillan ympärillä

Tässä on haarahalkiollinen suomalaisen naisen vetovoimaa joka tarvitsee miehistä panovoimaa hehkuakseen kuin etelän aurinko Pohjolan jäisillä lakeuksilla
Apina hei katsoppas sanoi gorilla. Tässä kuvassa on esimerkiksi haarahalkiollinen suomalaisen naisen vetovoimaa joka tarvitsee polttoaineekseen miehistä panovoimaa hehkuakseen kuin etelän aurinko Pohjolan jäisillä lakeuksilla. Jotenkin telkkarista tuttu juttu mutta ihan oikean näköinen MTV

Apina sai oivalluksen katsellessan osuuskaupan ikkunasta peilaantuvan härkäparin kuherrusta toriaidalla istuksiessaan gorillan kainalossa. Nythän miä sen keksin hihkaisi apina. Visit Finland ja Finlayson ovat tehneet Tom of Finland kampanjallaan Suomesta hinttien paratiisin kaltaisen paikan jossa kiimaiset pissikset blondit odottavat äidinmuisto liukkaana tosi alfaurosten rajusti astuvien oikeiden panomiesten ilmaantumista sapeli tanassa heidän ilokseen ja virkistykseksi. Ihan vaan niiden pottunokkahinttien kiusaksi, hah, nehän tän lystin maksaa.

Kuules gorilla. Ne ählämit ovat tänne vaeltaneet siinä hyvässä uskossa että koko Suomi on täynnä kiimaisia heteroblondeja ja hinttejä jotka hyljeksivät blondin parasta tavaraa, sheivattua pesää. No voihan perskules eihän sellaista vatulointia kestä ählämikään ajatella. Yrittäjänä kouliintunut Suomen pääministeri kepulainen Juha Sipilä aloitti oman Talo Suomessa kampanjansa paikallisen naisväen, miehisen jortikan puutteessa riutuvien sulottarien auttamiseksi. Olisko tullut vinkki Vanhasen Matilta? Mitäs sanot gorilla? Nyt äkkiä nuoria pystyviä heteromiehiä koko Suomi täyteen. Ählämin jortikka terhakkaan nousuun esimerkiksi Suomineidolle. Suomi nousuun itämaan ihmemiehet, hah mitäs sanot gorilla olisko mennyt jotenkin noin? Oon vähän huono tossa siirtomaapolitiikassa vastasi gorilla.

Maakunta maksaa eikä kukaan jää ilmanpilluu hehkutti Sipilän turvapaikkamatkailukampanjan ilosanoma. Sana kiersi Baghdadin ja Kabulin toreilla että nyt matkaan ja äkkiä pelastamaan Suomen neidot turvattomien kyhertäjien vatuloijien ikeestä. Paljon panematonta valkohehkuista nuorta narttua odottaa ottajaansa kaukaisessa Suomenmaassa jossa miehet ovat hinttapullia homppeleita ja naistensa hylkimiä miehilyksiä.

Varmin konsti päästä suomineidon jalkoväliin ilman insinöörintutkintoa hydrauliikkahommiin on esiintyä prinssinä kaukaisilta mailta. Neekeriprinssi arabiprinssi ählämiprinssi prinssi Yusuf mutta ei ruotsinprinssi tai Musta Barbaari Jallah jallah. Tasavalta Suomen naiset ovat todella nälkäisiä prinssinakin pimputtajia. Ihan ihme juttu, ihmettelevät puskaprinssit Afrikasta Lähi-idästä Afganistanista Irakista, heittää vaan prinssiskeidaa niin nartunperse märkänee. Siisti homma ja toimii aina. Vain tosi tyhmä neekeri tai ählämi raiskaa suomineidon. Ei oo prinssi supliikkia tyhmä? Prinssikortilla saa aina. Tätä ihmettelevät apina ja gorilla Mikkelin torilla ja itämaiden kulkumiehet nettikeskusteluissa

Tom of Finland and Finlayson. Kaverilla kauhea varustus mutta ei lainkaan ymmärrystä märkivän mirrin ajamisesta huutavaan hurmioon
Tom of Finlayson in Finland. Kaverilla kauhea varustus mutta ei lainkaan ymmärrystä märkivän mirrin ajamisesta huutavaan hurmioon. Tajuttuaan tilanteen afgaanit ja irakilaiset päättivät toimia kuin miehet.

A man's got to do what a man's got to do ja eikun Suomeen pesimään huudettiin farsinkielellä. Turvapaikkasurffauksen bonuksena tulee vielä se että suomalaiset naiset maksavat itse kulunsa ja rattopoikakin saa sen minkä rattopojalle kuuluu antaa miehen työstä. Matkailu avartaa ja maakunta maksaa, mikäs tässä on mennä munalla töihin. Vokin päiväkäsky nr. 1. Matkailu avartaa jommasta kummasta päästä http://www.finlayson.fi/tuotteet/tom-of-finland/32/

Meillä on unelma. Maahanmuuttaja on mahdollisuus. Kaikenlaista innovaatiota syntyi hetkessä kulkumiesten ympärille. Mm. Mengelekurssinsa hyvin arvosanoin suorittanut paikallinen lääkintähenkilöstö on tyytyväinen sillä nyt saadaan nopeasti korvattua vain suomalaisille tyypilliset periytyvät sairaudet vain afgaaneille ja irakilaisille tyypillisillä periytyvillä sairauksilla ja näiden sekalaisilla uusilla geeniperimä ja muilla ongelmilla. Lisää töitä ja maakunta maksaa.

Kuules apina virkkoi gorilla. Kyllä Visit Finland ja ministerismies osaavat ja mikäs on osatessa kun maakunta maksaa. Suomi nousuun hydrauliikkahommalla. Ja nyt ei puhuta mistään homojenhommasta kuules apina. Vierasta haluavat kiimaiset kantasuomalaisnartut ja samaisia naisenpuolia karttavat paikalliset hintit turvattomat kyhertäjät ette vielä tiedäkään minkä teitte mutta määministeriä siitä suomalaisuuden uudistuksesta tullaan kiittämään

Kippis ja kulaus kulta. Taidettiin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla kulta. No katsos nyt saa naisetkin kyllikseen lähi-idän kulkumieheltä ja ovat läpeensä tyytyväisiä. Mutta olen kuullut että ne lähi-idän adonikset ovat kovia poikia homostelemaan ainakin silloin kun eivät tee tarpeitaan naiseen. Saadaan kaikki vähän uutta verta ja virkistystä noilta tulokkailta. On se niin kaksimielistä porukkaa puhuuvat ne jotka ovat kokeilleet lähi-idän ihmeitä. Tuhat ja yksi yötä, kippis
Kippis ja kulaus kulta. Taidettiin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla kulta. On se hyvä että tuli niitä irakilaisia turvapaikkamatkailijoita enemmän kuin laki sallii. No katsos nyt saa naisetkin kyllikseen lähi-idän kulkumieheltä ja ovat läpeensä tyytyväisiä. Mutta olen kuullut että ne lähi-idän adonikset ovat kovia poikia homostelemaan ainakin silloin kun eivät tee tarpeitaan naiseen. Saadaan kaikki vähän uutta verta ja virkistystä noilta tulokkailta. On se niin kaksimielistä porukkaa puhuuvat ne jotka ovat kokeilleet lähi-idän ihmeitä. Tuhat ja yksi yötä, kippis. Ykköseen tai kakkoseen. Vaihtelu virkistää sano entinen likka. Eipäs kun Arabian Lawrence. Se on nykyään Arabian Loverapist. Ettäs kehtaat ...

Kansanedustaja Markku Rossi virallisti suhteensa: ”Olen jännittynyt ja pelokaskin” http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450069913832.html

Onko tämä totta vai viinien huumaa ei ole tietoa mutta kaislikossa sorsa sousi perse laski perse nousi ....

Itämaille on saapunut uusi vitsaus. Telaketjufeministit ovat saastuttaneet joukon yleensä hyvinkäyttäytyviä itämaisia naisia ja saanut heidät käyttäytymään kuin kalkkarokäärmeet aina kohdatessaan vapaana kulkevan vapaan miehen. Kekseliäät itämaiden naiset jouduttivat feminististä evoluutiota ja kasvattivat klitoriksestaan valtavan myrkkykäärmeen parissa vuosikymmenessä. Aluksia länsinaisen feminismin saastuttamat itämaiden naiset kerättiin eläintarhoihin näytille erikoisina luonnonoikkuina mutta liian monta pääsi livahtamaan pakoon villiin luontoon ja nykyisellään saavat poloiset itämaiden asukkaat elää valtavien käärmeklitoristen alitusessa uhkassa. Purema ei tapa mutta pilaa mahdollisuuden hauskaan ja nautinnolliseen loppuelämään kaikilta johon kalkkarokäärmefeministinaisen myrkky pääsee vaikuttamaan
Itämaille on saapunut uusi vitsaus. Länsimaiset telaketjufeministit ovat saastuttaneet joukon yleensä hyvinkäyttäytyviä itämaisia naisia ja saanut heidät käyttäytymään kuin kalkkarokäärmeet aina kohdatessaan vapaana kulkevan vapaan miehen. Kekseliäät itämaiden naiset jouduttivat feminististä evoluutiota ja kasvattivat klitoriksestaan valtavan myrkkykäärmeen parissa vuosikymmenessä. Aluksi länsinaisen feminismin saastuttamat itämaiden naiset kerättiin eläintarhoihin näytille erikoisina luonnonoikkuina mutta liian monta pääsi livahtamaan pakoon villiin luontoon ja nykyisellään saavat poloiset itämaiden asukkaat elää valtavien käärmeklitoristen alituisessa uhkassa. Purema ei tapa mutta pilaa mahdollisuuden hauskaan ja nautinnolliseen loppuelämään kaikilta johon kalkkarokäärmefeministinaisen myrkky pääsee vaikuttamaan. Kalkkarokäärmefeministinaisen puremaan ei ole vastalääkettä
Ruotsin Paratiisihotellin vuoden panopuu Amanda Harkimo liity PaPa - Pakolaisen Panopuu naisiin ja tee hyvää työtä isänmaan puolesta ehdottaa Pyllykirjan vertailevan erotiikan dosentti Aina Ilona
Ruotsin Paratiisihotellin vuoden panopuu Amanda Harkimo liity PaPa - Pakolaisen Panopuu naisiin ja tee hyvää työtä isänmaan puolesta ehdottaa Pyllykirjan vertailevan erotiikan dosentti Aina Ilona IS

Yleisesti arvellaan että paljon seksinnälkäisiä naisia tarvitaan tyydyttämään nuorten vulvapaikan hakijamiesten seksuaalisia tarpeita hallitusti ilman väkivaltaa ja väkisinmakauksia pusikoissa ja tienpientareilla. Eihän ne salskeat lähi-idän vulvapaikanhakijat mitään keskikaljaa kittaavia perussuomalaisia junttirunkkareita eli anustappeja ole vaan ihania kuumakalle vulvatappeja. Niitä kantasuomalaisia raiskauksia on naisjärjestöjen naisen logiikalla laskettujen arvioiden mukaan jo tarpeeksi omastakin takaa. Nyt halutaan uutta jortikkaa vulvantäytteeksi. Pakolaisen panopuu vapaaehtoisnaisen papa kokeen voi käydä suorittamassa VOK pakolaisten vastaanottokeskuksen nurkilla. Reilusti antava vaatetus ja kansainväliset merkit, polven heilutus ja silmiin katsominen hymyillen sekä suun suukotteluilmeet nopeuttavat papa irtojolukokeen antamista pakolaiselle. Toosanhaju kangistaa veltonkin ählämijytkyn

PaPa, Pakolaisen Panopuu naisena myös ruotsalaisten ikioman Paratiisihotellin vuoden panopuu suomalainen Amanda Harkimo olisi hyödyksi rajan takaa astuvien uusien vulvapaikanhakijoiden tulevien suomalaisten kotouttamisessa ja ansaitsisi mahdollisesti tyydyttävän viihdetaiteen Suomi palkinnon parin vuoden kuluttua ihan vaan tekemällä sitä mikä häneltä parhaiten sujuu arvelee dosentti Aina Ilona https://www.instagram.com/djamandaharkimo/

Erityisesti lähi-idästä Suomeen muuttaneet väestöliiton ja perheneuvontakeskuksen asiantuntijanaiset suosittelevat PaPa Pakolaisen Panopuu naisille kuukautisten aikaista seksiä erityisesti pakolais muslimimiesten kanssa. Muslimit arvostavat korkkaamatonta nartunpesää jopa enemmän kuin paikalliset miehet jotka eivät normaalioloissa edes pääse jörnimään korkkaamatonta koska joku ählämi tai neekeri kulkumies eli rantaleijona on jo ehtinyt aukaista neidon piikaisen panettimen
Erityisesti lähi-idästä Suomeen muuttaneet väestöliiton ja perheneuvontakeskuksen asiantuntijanaiset suosittelevat PaPa Pakolaisen Panopuu naisille kuukautisten aikaista seksiä erityisesti vulvapaikanhakija muslimimiesten kanssa. Muslimit arvostavat korkkaamatonta nartunpesää jopa enemmän kuin paikalliset perussuomalaiset miehet jotka eivät normaalioloissa edes pääse jörnimään korkkaamatonta pesää koska joku ählämi tai neekeri vulvapaikkaa etsivä kulkumies eli rantaleijona on jo ehtinyt aukaista neidon piikaisen panettimen. Vertahan siinä kuitenkin roiskuisi kuin sallitussa halal teurastuksessa vaikka PaPa naisen tavara olisikin jo moneen kertaan jörnitty. Mutta elämä on teatteria ja niin on jos siltä näyttää. Kierrätystavarallakin voi fiilistellä ja tehdä karkeaa pilaa joka ei koko elämää pilaa. Ei muuta kuin DJ Amanda Harkimo tervetuloa PaPa naisiin ja lakanoita sotkemaan aina kun on moonikset. Ain haaskaa olla pittää sano vulvapaikanhakija Irakista selevällä suomella. PaPa naisten Pakolaisten Panopuiden jalona tavoitteena on saada maahantunkeutujat vulvapaikanhakijat tekemään tarpeensa vaikka väkisin aikuiseen naiseen kuten Paula Koivuniemi asian laulaa ja jättämään hyvännäköiset teinihorot parittelemaan ikäistensä kanssa. No ehkä pientä kateutta ilmassa mutta se on niin naisellista. Tiedättehän me Naiset, vähän höppänöitä mutta ihania. Huolehditaan tyttäristä
Viddu mä olen sellanen vulvapaikan hakija että karvat pois ulkosynnyttimestä sanoo vuoden Musta Pekka julkkis Afrikasta
Viddu mä olen sellainen vulvapaikan hakijaneekeri että karvat pois ulkosynnyttimestä sanoo vuoden Musta Pekka julkkis Afrikasta IL  Mison Sere, 42, voitti Mister Ugly -kilpailun Zimbabwessa. Pyllykirja Afrikan kirjeenvaihtaja Aina Ilona kertoo komistuksen haluavan vulvapaikanhakijaksi Suomeen. Tervetuloa. Herra Mison Sere on Amanda Harkimon veroinen julkkis kotimaassaan ja heistä tulisi näkysä pari Suomaliaan pohtii Aina Ilona. Meillä on unelma https://www.facebook.com/meillaonunelma/  ja https://twitter.com/meillaonunelma
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sellaisenaan. Kun tutkin prostituutiota, kuulin niin paljon erilaisten ihmisten intiimejä tarinoita, että suhtaudun nykyään huolettomammin siihen, onko jokin sopivaa vai ei.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sellaisenaan. Anna kertoo. Kun tutkin prostituutiota, kuulin niin paljon erilaisten ihmisten intiimejä tarinoita, että suhtaudun nykyään huolettomammin siihen, onko jokin sopivaa vai ei. Pyllykirja kopioi Anna Kontulan manifestin toimituksen eettiseksi ohjeeksi. Kiitos Anna Kontula, hyvä lisääntyy hyvää jakamalla HS

Viime päivinä on ollut paljon puhetta turvapaikanhakijoiden innokkuudesta maata vaikka väkisin suomalaisia nuoria naisia. Suomalaisten naisten jörniminen onnistuu myös ilman raiskaamista ja siitäkin on monella turvapaikanhakijalla hyviä kokemuksia. Pylly vasten pyllyä pump pump siinä sitä jotakin on. Täällä pohjolan perukoilla on tapakulttuuri kehittynyt siihen suuntaan että kumpaisenkin seksiä harrastavan tulisi olla yksimielisiä että nyt justiinsa panettaa ja just sinun kanssa. Yleensä ilmanpilluu maahan tunkeutuneet mahdollisesti pääministeri Juha Sipilän julkaiseman fantastisen "Talo Suomesta" mainoskampanjan innostamat turvapaikanhakijat ovat toimeliaita nuoria miehiä. Nuoret miehet nuo pääministeri Sipilän ja ministeri Orpo-Pirun ottopojat ovat aina kroonisessa ilmanpilluu moodissa ja pyrkivät parittelemaan kuten Sir David Frederick Attenborough on meille jäyhille suomalaisillekin telkkarissa näyttänyt ja todeksi todistanut lukuisilla eläinkokeilla ja eläinseksi dokumenteilla.

Viimeaikainen teinitytöjen raiskausboomin noususuhdanteinen pakolaisten joukkoliike "Tulin panin ja panen vaikka väkisin" on saanut suomalaisäidit ajattelemaan nuorten tyttäriensä puolesta toimimista tavalla joka ei loukkaa mitään erityistä uskonnollista tai etnistä ryhmää turvapaikanhakijoiden sekavassa joukossa. Riettaat pikkulinnut ovat livertäneet että maahanmuuttomyönteiset suomalaisnaiset perustavat maahanmuuttajille PaPa "Pakolaisen panopuu" palvelun osin itsekkäistä (helvetin ritsavitut tyttäret vie kaikki kovat panot) ja hedonistisista syistä sekä myöskin antaakseen tyttärilleen mahdollisuuden itsekin päättää kenelle antavat piparia varsinkin ulkosalla tuulessa ja tuiskussa kuten joulunalla tuppaa sää olemaan. Ei mikään paras keli puskapanolle vaikka haluja olisikin.

"Ruumiissani pidän eniten siitä, mitä sillä voi tehdä. Mehän emme tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta kaikki huhut mitä siitä liikkuu, viittaavat siihen, ettei ainakaan lihallisia juttuja kannata jättää tuonpuoleiseen." kertoo Anna Kontula. http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1305728659918 Aivan loistava johdanto "Pakolaisen panopuu" PaPa naisverkoston toimintasuunnitelmaan visertävät ilolinnut. Pikkulinnut ovat myös livertäneet että "Pakolaisen panopuu" naisasialiike tarvitsee hyvät julkiset kasvot asian eteenpäin viemiseksi ja toimeen panettamiseksi. Yhtenä hyvänä kasvona "Pakolaisen panopuu" naisasialiikkeen emännäksi ovat pikkulinnut nähneet hallusinaatioissaan Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan, eduskunnan herkkulihapullan arvonimen saaneen täysikasvuisen ja ikäisen naaraan. http://annakontula.fi/

Asiantuntemusta "Pakolaisen panopuu" naisasialiikkeen toteuttamiseksi löytynee myös YLE antajista vaikkapa Kioski toimittaja ex pornotähti Rakel Liekki joka on ylisöpö ja ihana. http://www.runkkaa.com/mallit/rakel-liekki/ ja http://kioski.yle.fi/toimitus/rakel-liekki

Kurditaustainen Väestöliiton “monikulttuurisuuden asiantuntija” Mina Zandkarimi ei näe mitään omituista lähi-itäläisten laittomasti Suomen rajan ylittäneiden miesten käyttäytymisessä suomalaisia teinityttöjä ja naisia kohtaan. Sex, Lies and Crime “Monikulttuurisuuden asiantuntija” on asiantuntija lähi-idän kulttuurien suhteen ja siten myös sopiva "Pakolaisten panopuu" liikkeen kasvoksi ja toimeenpanijaksi. Kurdeilla on kuuluisat Peshmerga joukot ja naissoturit. Me voimme perustaa "Pershmärkä nartut" monikulttuurisen Pakolaisen panopuu naissoturit verkoston, sehän kuulostaa vähän samalta. Ihanaa meillä on unelma. Läpeensä tyydyttävä taistelu, tyydytettynä maailma pelastuu. Ählämin neekerin jortikalla jörnittynä nukkuisit sinäkin paremmin, Toimi Kankaanniemeä mukaillen. Papa naisiin voi liittyä myös koe, testi mielessä, irtojolututkimus yhtä hyödyllinen ja kätevä kuin irtosolututkimus http://www.vaestoliitto.fi/ 

Perskärpästen surinasta erottuu seuraavaa mongerrusta, "Nasima me nusima", opettelevat afgaanikoiraat suomenkieltä, heh. http://nasima.fi/ Pillu haisee hyvälle, myös kiiluvasilmäisen afgaanin nokalla nuuhkittuna, sanoo opettavainen tampereenflicka Rosa Meriläinen afgaanikoiraiden suomenkielen jatkokurssin keskusteluesimerkissä kuinka puhutella paikallista nuorta naista, erityisesti seksuaaliseen kanssakäymiseen alaikäistä neitiä. Kaiken maailman lääppijät http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2016/01/10/kaiken-maailman-laappijat/ Jaa vitu maistu parasiitilta vastaavat afgaanikoiraat kuorossa sormiaan nuuhkien ja naureskellen. Voii vitu ku oon kiva. Kotona Afganistanissa hauskaa oli vain Bacha bazi Bacha bazi. Kyla somalikoiras tieta on oikea asia. Vitu huva haju tartu sorme, haista minu sormi haise viddu hah hah haa juhlivat afgaanit ja sompanssit http://www.hs.fi/elama/aihe/rosamerilaisenkolumnit/ ja http://www.rosamerilainen.net/

Unohtamatta raivoisaa ruusua Ritva Siikala jonka lahjakkuus on toteutunut erityisesti toisten taiteilijoiden ideoiden ja toimintasuunnitelmien vohkimisessa ja omiin nimiin tekemisessä. Ritva Siikala on sopivan sikala kulttuurien sekametelisopan "Pakolaisen panopuu" taiteelliseksi koordinaattoriksi. Onhan näitä irtopistenaisia.

Osansa PaPa naisten vastuun ja taakankannosta soisi ottavan myös Helsingin kaupunginhallituksen jäsen vasemmistolainen Veronika Honkasalo http://veronikahonkasalo.fi/ Myös Suomen muslimeilta luulisi löytyvän asiantuntemusta taharrush gamea ja taharrush ginsi häiriökäyttäytymisen hillitsemiseksi http://www.suomen-muslimiliitto.com/  Suomen somalit ja somaliliitto on ollut turhan hiljaa somalikoiraiden taharrush gamea ja taharrush ginsi jytkyttämisestä http://somaliliitto.fi/ mitä nyt muutama röyhkeältä ja piittaamattoman ylimieliseltä vaikuttava somalilehmä on käyttänyt jälkiwarholilaisen ajan tilaisuutensa saada 15 min TV julkisuutta.

Arabi, neekeri, muslimi tai somalilehmän hanurin väkivaltainen soitto puskassa tosin ei taida olla näiden somaliraiskaajien ja ählämiväkisinmakaajien keskuudessa kovin kovassa kurssissa ja siitä ei saa samaa määrää keskinäisiä taharrush rehvastelupisteitä kuin blondin spedehoron väkisinmakaamisesta. Suomen kulttuuriset rikastuttajat somalikoiraat toivat Suomeen taharrush gamea ja taharrush ginsi nimillä tunnetun seksuaalisen väkivallan, porukalla yllättäen kiinni nuoreen valkoiseen naiseen mm. Tapanilan asemalla. Onhan se suuri saavutus somaleilta 25 vuoden loisimisen jälkeen. Pääasia että puhutaan mitä puhutaan. Suomalilainen saa aina, vaikka väkisin ja sossusta ihan vaan pyytämällä.  http://www.worldpolicy.org/blog/2011/10/26/living-hell-somalias-hidden-rape-epidemic 

http://www.nytimes.com/2011/12/28/world/africa/somalia-faces-alarming-rise-in-rapes-of-women-and-girls.html 

Maalaisjärjellä ajatellen luulisi että Monika naiset olisivat etujoukoissa auttamassa nuoria ilmanpilluu potentiaalisia alaikäisten suomalaistyttöjen raiskaajia afgaaneja irakilaisia somaleita tekemään tarpeensa hallitusti "Pakolaisen panopuu" Monika naisten kanssa parittelemalla luonnon luomaan Monikanaisen sukupuolielimeen rauhan ja rakkauden nimissä. Hyvässä monikulttuurisessa hengessä ihmiseltä ihmiselle. Ei mitään "maksamme velkaa" houkkailua joka on länsimaista hulluutta mutta hyvä pisnes. Refugee's Fuckbar. Do it for Your Country - Pakolaisen panopuu. Isänmaan puolesta myös Monika naiset http://monikanaiset.fi/

Pikkulintujen ja ilolintujen tietotoimiston mukaan vapaaehtoisia panopuita löytyisi suomalaisnaisten ja maahanmuuttajanaisten joukosta kuin metsästä puita eli paljon. Suomi elää puusta ja selviytyy pakolaiskriisistä panopuilla. Ja aina löytyy niitä poliittisia ja talouden vaikuttajia jotka saavat väännettyä tämänkin "Pakolaisen panopuu" naisasialiikkeen voitolliseksi liiketoiminnaksi. Suomi tarvitsee lisää pieni ja keskisuurta yritystoimintaa, hyvinvointi yrittäjyyttä jonka aloittaminen ei vaadi kalliita investointeja saati tohtorintutkintoa. Alkuun pääsee synnyttimellä, äidin antamalla vekottimella ja raha-asiat hoituvat afrikkalaisella kirjanpidolla.

Onko PaPa Kokoomuksen mahdollisuus pelastaa Suomi nousuun? https://www.kokoomus.fi/  Tällä "Pakolaisen panopuu" naisten seksuaaliterveyttä edistäväksi tuotteistetulla hankkeella saadaan myös seksikkäästi vapaamielisten ulkomaalaisten naisten ja seksityöläisten muuttoliike Suomeen räjähdysmäiseen nousuun arvelevat Kokoomusta lähellä olevat yritystoiminnan innovaattorit, liikanimellä Jyrki Katainen ja jörnii Boys. Kokoa itsesi Ilkka Ike Kanerva ja lähetä seksiviesti, tekstiviesti joka muuttaa maailmaa. Satunnaiset seksitreffit Suomessa nyt täydellä KELA korvauksella, parempi kuin kansalaispalkka, KELA perustulo, täh? Seksikauppa se on mikä kannattaa, onhan seksitreffit pikapanon hinta Suomessa aivan tolkuton myytävän kierrätystavaran arvoon suhteutettuna. Siinä sitä on onnistunutta tavaran tuotteistamista kehuvat idänihmeet ja 5€ neekerihuoratkin. Slut Slush Helsinki 2016. Suomi nousuun kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla, seksitreffit täydellä KELA korvauksella http://www.slush.org/fi/

Joten PAPA hankkeeseen olisi hyvä saada mukaan myöskin maksua vastaan seksiä myyvät prostituoidut. Heidätkin saataisiin integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan kunniallista työtä tekevänä ja veronsa maksavana huonona naisena. Vapaaehtoiset puolestaan voivat pelastaa maailman tulemalla läpeensä tyydytetyiksi ja antaa tyttärilleen mahdollisuuden itsenäiseen päätöksentekoon paritteluasioissaan. Win win http://kioski.yle.fi/omat/talta-tuntuu-tehda-yhteiskunnan-halveksumaa-seksityota

Pienenä kapulana rattaissa saattaa olla se että nämä lähi-idän partalapset turvapaikanhakijat ovat ilmeisesti kiinnostuneita vain nuorista vielä nuppurintaisista tiukkareikäisistä teinitytöistä ja syljeksivät yllä kuvassa esiintyvän kaltaisten aikuisten naisten perään.

Mutta asiantilan voi yrittää kääntää päälaelleen ns. käänteisellä seksikaupalla. Turvapaikanhakijalle maksetaan rahallista bonusta jokaisesta jörnitystä "Pakolaisen panopuu" naisasialiikkeen aikuisesta naisesta. Ja kvarttaalitaloudessa kun elämme niin neljännesvuosikatsauksen yhteydessä poliisin vahvistamat teinityttöjen raiskauksilta pidättäytyneet partalapset saisivat vielä superbonuksen riihikuivina euroina puhtaana käteen. Raha ratkaisee ja paitsi teinipillun myöskin ilmaisen rahan perässä iso osa näistä turvapaikanhakijoista kertoo epävirallisissa haastatteluissa maahan tunkeutuneensa.

Mutta onhan tämä epistä. Onko eroa naisten ja miesten välillä nais ja katurauhan toteutumisessa nykysuomessa jossa on melkoinen määrä vastatulleita arabeja muslimeja neekereitä nuoria miehiä joita panettaa niin kuin nuoria miehiä ja naisia aina ja kaikkialla panettaa. Jos mä haluun saada on sun pakko antaa.

Tähän juttuun ei ole vielä päässyt yhtään miespuolista "pakolaisen panopuu" toimijaa. Epäreilua ja niin epätasa-arvoista. No onhan meillä kelpo kepulainen suomalilainen Abdirahim Husu Hussein http://www.abdirahim.fi/ Somalian lahja Suomelle, mediapersoona ja poliittinen toimija, irtopisteiden poimija, kotiinpäinvetäjä hyvään kepulaiseen tapaan. Mutta kuinka suomalainen on Abdirahim Husu Hussein? Husu oli aivan ilmeisesti tietoinen synnyinmaansa Somalian uudesta sotaisten nuorten miesten raiskausvillityksestä Somaliassa. Taharrush häiriköinnistä oli paljon opetusvideoita netissä joita nuoret somalimiehet ihaillen katselivat päivät pitkät kun ei ollut töitä tehtäväksi ja maakunta maksoi ajankuluttamisen. Jalkapalloa ja pervovideoita siinä somalien sivistyspohja?, kysytään pikkulintujen tietotoimistossa.

Aivan ilmeisesti Husu oli tietoinen pohjoisafrikan taharrush gamea ja taharrush ginsi häiriköinnistä ihan vaan hauskanpitona. Näytettiinhän siitä otteita jopa meikäläisessä töllössä arabikevään kähinöiden yhteydessä ja netti oli täynnä tätä viihdettä. Kunnon suomalaisena Husu ja se paksu imami Anas Haijar olisivat voineet kertoa julkisuudessa mediassa suomalaisille, poliitikoille ja kansalle minkälaisesta hauskanpidosta on kyse ja käyttää asiasta sen oikeita nimiä, törkeä naisten ahdistelu, raiskaus joukkoraiskaus jne. Mutta ei. Husu veti herneen nenäänsä ja päänsä pensaaseen ilmoittamalla "Mikä ihmeen päivystävä somali minä olen, painukaa vittuun siitä" ja pysyi pois mediajulkisuudesta, politiikan osaaja kun on. Huijar Haijar vaan jankutti islam on rauhanuskonto jargonia ja lihoi suosiossa ja sananmukaisesti. No, kuinka hyviä Pakolaisen panopuu narttuja mainitut herrat ovat on hyvä kysymys mutta ehkä he omalla toiminnallaan hämäsivät Suomen politiikkkoja ja mediaa Taharrush gamea taharrush ginsi arabiviihteen todellisen luonteen ymmärtämisessä, ehkä?. Husu ja Haijar mukaan Pakolaisen panopuu naisten kutupartioihin ihan vaan esimerkin vuoksi, täh? Paljastettu lihava takapuoli pystyyn öisen puiston hämäryydessä, hommaa voi tehostaa keväisen kissan kiimaisella kutsuvalla mouruamisella, täh? Ihanaa muslimit ihanaa, ihanaa muslimit ihanaa, täh?

Husu ja Haijar herätkää. Menkää pakolaisen panopuu naisten verevien nergnarttujen kanssa kutupartioon toimimaan palomuurina neekereiden ählämien väliin naisrauhoittamaan katuvarret ja pusikot naisille turvallisiksi alueiksi. Ei muuta kuin ensin suoraselkäinen asento jossa tiputetaan housut nilkkoihin sitten kädet ylös ja seuraavaksi lasketaan lantiosta alkaen yläruumis alaspäin linkkuun niin että kädet ylettyvät maahan. Toimii myös hyvänä verryttelynä. Jos maha ottaa vastaan ja eteenpäintaivutus ei onnistu niin voihan sitä asettua kontalleen kylmään maahan ja nostaa persusta pystyyn. Kun paljas pylly paistaa pusikossa herrat ovat hyvä ja huutelevat Rapefugees Welcome, cum in, ja ja sama somaliksi arabiaksi farsiksi urduksi ja mitä kaikkia lähi-idän kieliä niitä onkaan. Boys do it for your country Isänmaan puolesta. Naisrauha on meidän asiamme myös suomalaisnaisten katurauha.

Muslimienemmistöisissä maissa varsin suosittuja transvestiittejä on aivan varmasti myös eksynyt muslimien paratiisiin Suomeen. Kuuluisan ja rikkaan Bülent Ersoy siskot veljet ja epämääräisen sukupuolen edustajia väriläiskiksi puistikkoihin ja katuvarsille houkuttelemaan pojat panolle, hopi hopi. Lähi-idän kulttuurin koko kirjo pelastamaan naisrauha Suomen Suomineidon kaduilla ja lämmitetyissä huoneissa. https://en.wikipedia.org/wiki/B%C3%BClent_Ersoy

Päivitys 18.11.2016 lähde Dhillo Sharmuuta; Uutistietojen mukaan vihreiden varavaltuutettu Saido Mohammed ei ole tullut toimeen omillaan ja on ilmeisesti osallinen Iftin sisaruksensa KELA tukien puhalluksessa. Kun ja jos on Saido Mohamedilla pikkurahanpuutetta niin voisihan sitä yrittää hankkia ylimääräistä ihan rehellisellä harrastuksella. Pakolaisen panopuuna on SPRn naisten tietotoimiston mukaan tilaisuus tienata joku kymppi per pano pakolaisen kanssa. Rahavirta käy kumpaankin suuntaan. SPRn kantasuomalainen naistyöntekijä maksaa pakolaiselle sen parikymppiä panosta joten pakolaisilla on ylimääräistä rahaa maksaa ruskeille ja tummille tammoille se kymppi panosta. Molempi parempi https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/208625-poliisi-kuuli-saido-mohamedia-rikoksesta-epailtyna-jo-aiemmin-ei-edennyt

http://areena.yle.fi/1-3200026   -
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/272456-husu-hussein-ei-pyyda-anteeksi-somalien-puolesta-vastuu-on-perheilla   
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/72782-abdirahim-husu-hussein-jos-suomesta-loytyy-tallaisia-tyyppeja-heidat-pysaytettava-heti 
http://video.dailymail.co.uk/video/mol/2016/02/07/6125964998630158397/640x360_6125964998630158397.mp4

Euroopan "Taharrush ginsi" raiskatut naiset ja islamin todelliset viholliset http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/391389/Islamin+todelliset+viholliset

Miltäs tuntuu pikku ja ilolintujen ehdotus? Turvapaikanhakijat ovat mahdollisuus. Meillä on unelma https://twitter.com/meillaonunelma