Viikon vittupää, eikös olekin hyvännäköinen naaras. Pekistyneet ja selkeälinjaiset piirteet jotka kertovat kokonaisen tarinan kokonaisena olemisesta Suomaliassa.Viikon vittupää valittiin viikolla 30 kansanäänestyksellä. Keskusta-oikeistolaisen SOS hallituksen tarkoitus oli löytää parhaiten uutta Suomea, Suomaliaa edustava ihannenainen lähetettäväksi kauneuskilpailuun. Viikon vittupää nainen on syntynyt nopean ja uhkarohkean ihmisjalostuksen sivutuotteena jossa tutkittiin naispuolisen väestönosan reagointia päivänpolitiikan yläpuolella häilyvään Ike & Toimi aka Rane & Rane moloon
SOS hallituksen peräänkuuluttama tieteellistekninen uuden uljaan Suomen, nykyisin Suomalia, kärkihanke asukkaiden jalostamiseksi on alkanut tuottaa silminnähtävää tulosta. Viikon vittupää on syntynyt mutta ei ole nähnyt päivänvaloa. Neiti Li, eikös olekin hyvännäköinen naaras. Pekistyneet ja selkeälinjaiset piirteet jotka kertovat kokonaisen tarinan kokonaisena olemisesta Suomaliassa. Kauneus on todellakin katsojan silmässä kuten sanotaan, tämän silmittömän sulottaren Facebook kuvassa on silmitöntä kauneutta. Viikon vittupää valittiin viikolla 30 kansanäänestyksellä. Keskusta-oikeistolaisen SOS hallituksen tarkoitus oli löytää parhaiten uutta Suomea, Suomaliaa edustava ihannenainen lähetettäväksi kauneuskilpailuun. Viikon vittupää nainen on syntynyt nopean ja uhkarohkean ihmisjalostuksen sivutuotteena jossa tutkittiin naispuolisen väestönosan reagointia päivänpolitiikan yläpuolella häilyvään Ike & Toimi aka Rane & Rane Tom of Finland moloon ja sen syrjäyttäneeseen Husu & Abdi & Ali moloon. Kertynyttä tietoa sovellettiin käytännön naisjalostukseen. Syntyi neiti Li, viikon vittupää http://www.radiocity.fi/uutiset/ilmiot/pelottavan-realistinen-vaginanaamio-on-halloweenin-ykkostuote-katso-kuvat-125581
 
SOS hallituksen toinen kärkihanke, kyrpänaama on nähnyt päivänvalon lyhyen ihmisjalostuksen tuloksena. Kun tutkimus selvitti Suomalian naisten toiveet ja tarpeet oli helppo luoda vittupäänaisille sopiva Adonis, kyrpänaama. Kyrpänaaman jalostuksessa otettiin geenejä lähi-idän ja afrikansarven miespuolisilta kansainvaeltakilta ja istutettiin näin saatu pää eteläeuroopan kulkujätkän harteille. Muuta ei tarvita ja homma toimii.
SOS hallituksen toinen kärkihanke, perussuomalilainen perusmies kyrpänaama on nähnyt päivänvalon lyhyen mutta onnistuneen ihmisjalostuksen tuloksena. Kun tutkimus selvitti Suomalian naisten toiveet ja tarpeet oli helppo luoda vittupäänaisille sopiva Adonis, kyrpänaama. Kyrpänaaman jalostuksessa otettiin geenejä lähi-idän ja afrikansarven miespuolisilta kansainvaeltajilta ja istutettiin näin saatu pää eteläeuroopan kulkujätkän harteille. Muuta ei tarvittu ja homma toimii. Kempeleen insinööri ja pääministeri Juha Sipilä on pikapuoliin palkinnut vittupään ja kyrpänaaman kehittäjätiimit Suomi palkinnolla. Suomi palkinnosta antoi lausunnon toimikunta jota johti muotoilija Stefan Lindfors ja pornoeläkeläinen Rakel Liekki http://www.voice.fi/ilmiot/ensin-villitsi-vaginanaamio-nyt-tulee-penismaski-katso-hammentavat-kuvat-125696
Koska olemme Suomaliassa on vittupäästä jalostettu myös Halal versio jonka arvellaan lisäävän Suomalian kiinnostusta elintasosurffaus ja maahanmuuttomatkailussa. KELA osallistui onnistuneen ihmisjalostuksen kustannuksiin 115% (prosenttiluvussa mukana myös vain Suomalialle tyypilliset lahjus ja välistävetokulut)
Koska olemme Suomaliassa on vittupäästä jalostettu myös Halal versio jonka arvellaan lisäävän Suomalian kiinnostavuutta elintasosurffaus ja maahanmuuttomatkailun kohdemaana. KELA osallistui onnistuneen ihmisjalostuksen kustannuksiin 115% (prosenttiluvussa mukana myös vain Suomalialle tyypilliset lahjus ja välistävetokulut)