YLEn Oulun mediapaja ja feministinen artesaaniosuuskunta Oulunpolliisi ovat yhdessä suunnitelleet YLEn Näin torjut raiskaajan opetusviden innoittamina uuden ihmeitätekevän
YLEn Oulun mediapaja ja feministinen artesaaniosuuskunta Oulunpolliisi ovat yhdessä suunnitelleet YLEn Näin torjut raiskaajan opetusvideon innoittamina uuden ihmeitätekevän "Raiskaajantorjuntahanskan" Idea on yksinkertainen. Otetaan tavallinen lämmin talviasuste hanska ja painetaan siihen Suomen pääministeri Juha Sipilän naama keltaisen varoituskolmion rajaamana. Tämän kun nostaa raiskaajan naaman eteen niin luulisi siinä hurjimpienkin väkisinpano halujen haihtuvan kylmiin Pohjolan tuulosiin. Raiskaajantorjuntahanska tulee koekäyttöön uudenvuodenyönä ja myyntiin ennen kuin kelit lämpiävät keväisen seksihaluja herättäviksi. Raiskauksentorjujahanskan myyntitulojen toivotaan kohentavan mm. YLEn antajien Pasilan pakkoverolla ylläpidettyä taloutta. Tuotto on tarkoitus jakaa tasan YLEn ja artesaaniosuuskunnan Oulunpolliisi kesken. Oulunpolliisi on luvannut lahjoittaa puolet omista myyntituloistaan Oulun poliisin toiminnan tukemiseen, kahvi ja pulla kassaan. Tuote tulee myyntiin ensin internetissä ja myöhemmin myös kauppoihin. Jos raiskaajantorjujahanska osoittautuu tehokkaaksi ovat SPR ja KELA yhteistuumin suunnitellut raiskauksentorjujahanskan jakamista ilmaiseksi kaikille Suomessa asuville naisille mm. ehkäisemään ilmeisesti lisääntyvän haittamaahanmuuton aiheuttamien "tulee tapahtumaan kuin Manulle tarjottava illallinen" väkisinmakausten ehkäisemiseksi. Raiskauksentorjujahanskan haittavaikutuksina arvellaan kuitenkin olevan sukupuoliyhdyntöjen väheneminen melkein olemattomiin mikä ei ole väestökehityksen tulevaisuuden näkymien ja huoltosuhteen kannalta toivottu kehitys. Valinnanvapaus raiskauksentorjuntahanskan käytöstä julkisissa ja yksityisissä tiloissa jätetään naisten itsensä päätettäväksi. Joko tai oma valinta. Raiskauksentorjuntahanskaa jaetaan ilmaiseksi myös kaikille kolmannen ja muun sukupuolisille homoseksuaaleille ja heteromiehille jotka arvelevat tarvitsevansa raiskaajantorjuntahanskan tuomaa turvaa erityisesti maahanmuuttajia koiraita turvapaikanhakijoita vastaan jotka usein tulevat mm. Bacha Bazi pikkupoikarakkaus raiskauskulttuurimaista. Kulttuurit kohtaavat tai eivät YLE video Kuinka torjut raiskaajan https://www.youtube.com/watch?v=3WIp2mae6Zo
Oulun poliisi ja taide ovat olleet viimeaikoina myös törmäyskurssilla. Taideteos hätkähdytti Oulussa: Pääministeri Sipilän kasvot varoituskolmiossa, edessä ”ase” Teoksessa pääministeri Juha Sipilän kasvot on maalattu varoituskolmioon. Taideteoksessa lattialla on toinen varoituskolmio, jonka päällä on lestadiolaisuuden isänä pidetyn Lars Levi Laestadiuksen kasvot. Taiteilija Janne Pekka Raappana on hämmentynyt teoksensa aiheuttamasta kohusta ja Oulun polliisin puuttumisesta taiteilijan vapauteen ilmaista näkemyksiään taiteen keinoin.
Oulun poliisi ja taide ovat olleet viimeaikoina myös törmäyskurssilla. Taideteos hätkähdytti Oulussa: Pääministeri Sipilän kasvot varoituskolmiossa, edessä ”ase” Teoksessa pääministeri Juha Sipilän kasvot on maalattu varoituskolmioon. Taideteoksessa lattialla on toinen varoituskolmio, jonka päällä on lestadiolaisuuden isänä pidetyn Lars Levi Laestadiuksen kasvot. Taiteilija Janne Pekka Raappana on hämmentynyt teoksensa aiheuttamasta kohusta ja Oulun polliisin puuttumisesta taiteilijan vapauteen ilmaista näkemyksiään taiteen keinoin. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005018407.html