Spermasta olet sinä tullut ja spermaan pitää sinun jälleen liukastuman, ennusti Aina Ilona
Kun minä loiro länitän ja liukastelen Lenitan hukkaviivassa niin rapa roiskuu ja ääni kähiseen
Kun minä loiro länitän ja liukastelen Lenitan hukkaviivassa niin rapa roiskuu ja ääni kähiseen
Jo kauan on suomalilaisia ja suomalaisia arveluttanut mistä ovat kansantaiteilija Loiron aka Vesa Matti Loirin laulunlahjat peritty tai mahdollisesti harjoittelemalla jalostettu. Vaan ei tarvitse enää ihmetellä sillä kirjailija Jari Tervo aka Jarina Pervona on tehnyt tutkimustyötä Loirin seksintäyteisestä sukupuolielin elämästä. Pervon mukaan Loiron laulunlahjat ovat kotoisin nartun perseestä tarkemmin sanoen nartun vitusta jota Loiro on paitsi astunut myös nuoleksinut hiukan kyltymättömästi. Pillunpärskeet ovat karhentaneet Loiron äänen sellaiseksi jona olemme sen tottuneet kuulemaan
Kovana pano ja ryyppymiehenä Loiro on tarvinnut useasti Iloisen Vesselin Mielialalääkettä jonka voi itsekin valmistaa. Tarvitaan vain liukaspilluisen naisen apua ja ilopilleri valmistuu sormettamalla. Ohje: Otetaan yksi kiimainen nainen ja kaivellaan tongitaan pitkän kynnen alle nartun pillusta kuonaa ja mähmää. Pyöritellään peukalon ja etusormen välissä pillusta kaavitusta mönjästä pallero ja asetetaan se ylähuulen alle kuten nuuskapallero. Ei aikaakaan kun alkaa potenssi kohota impetus täyttää koko äijän ja eikun panemaan paremman tekemisen puutteessa. Samainen mähmäpallero tulehduttaa myös kurkun ja hengityselimet jonka seurauksen kuka tahansa laulaa kuin Vesa Matti Loiri. Kiitos hyvästä työstä Jari Tervo
Lenita Airisto muistelee https://www.is.fi/viihde/art-2000006240764.html
Spermasta olet sinä loiro tullut ja spermaan tulet sinä loiro liukastumaan, ennusti Pyllykirjan ennustajaeukko Aina Ilona. Onneksi Loiro ei liukastunut banaaninkuoreen. Oli miten oli mutta näin on

 

Pyllykirjan taideraati tuunasi persreikäkameralle Kumpaseksi merkitykseksi uniseksi seksitarrat
Pyllykirjan taideraati tuunasi persreikäkameralle Kumpaseksi merkitykseksi uniseksi seksitarrat
Kumpaseksi merkitykseksi seksitarrat kaapattiin persreikäkameralla ratkaisemaan seksiongelma. Onko hän eli henkilöoletettu poika vai tyttö vai tyttöpoika vai poikatyttö vaiko tasapuolinen unisex pölkky, kuvassa keskellä. Merkin on tuunannut Pyllykirjan taideraati käsikopelolla "sukupuolisuuden vähentäminen" ja "sukupuolten moninaisuus" yhtälöstä derivoiden
Seitsemän sekalaista seksivaltuutettua vaatii, että lapsille opetetaan, että tyttö on tyttö ja poika poika – Seta syyttää transfobiasta. Kuka huolehtii ihmisoletetuista kuten Man made Man, Man made Bitch, Man made Neutral, Man made NonSex, Man made eMan, Man made Unidentified Fucking Object, Man made Alien, Man made Dumbo kysyy Seta  https://yle.fi/uutiset/3-10644082

 

#metoo näin se käy kun sen tuunaa nartun logiikalla, tuunasi ohjaajatar Heidi Lindén
#metoo näin se käy kun sen tuunaa nartun logiikalla, tuunasi ohjaajatar Heidi Lindén
#metoo näin se käy kun sen tuunaa nartun logiikalla. Ohjaaja Heidi Lindén tuunasi kurrikulumiansa viilaamalla höyläämällä vähän niin kuin #metoo raatelijanarttujen kampanjan hengessä. Uraa voi luoda niin monella tavalla. Toiset tekee toiset tuunaa kurrikulumia. Eikä Lauri Törhönen tainnut olla sen #metoo tuunaajan paras pano eli vituiksi meni nekin bileet uranluonnin kannalta. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005986928.html
Laitoitsä vaniljajätskiä mun pippeliin?
Laitoitsä vaniljajätskiä mun pippeliin? Kuva on kaapattu uudella Persreikäkameralla. Uusi edistyksellinen persreikäkamera paitsi kaappaa näköisiä kuvia myös liittää kuvaan joitakin hauskoja sanoja, merkityksellisesti peräkkäin. Tekniikka on ihmeellistä
Laitoitsä vaniljajätskiä mun pippeliin? Onks se hyvää? Mäkin maistan mä oon notkee, näytäksmä? Myös italian-ameriikanihme näyttelijätär #metoo Asia Argento tuunasi omia juttujaan nartunperse edellä. Muuttolintujen juorutoimistosta viserretään että #MeToo Asia Argentolla oli tapana, aina kiharapäisen pikkupojan nähdessään huutaa #DoMe. Sen kuultuaan hänen ystävättärensä Rose McGowan tapasi käheästi huutaa #MeToo josta sitten syntyi koko miehiä raateleva #MeToo naisasialiike. Loppu on feminismin historiaa. Asia oli nokkelasti asialla ja tsuibaili rahat pois ikääntyneiden miesten kalukukkaroista. Miksi? Asia A. tarvitsi löysästä lerssistä lypsettyä löysää rahaa maksaakseen huvittelunsa alamittaisten ja seksileikkeihin alaikäisten poikalapsukaisten kanssa. Seksi on ihanaa ja se maksaa https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/201808282201164847
https://www.breitbart.com/entertainment/2018/09/06/asia-argento-claims-17-year-old-raped-her/
Asiaa tai ei https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/5c038b26-f119-41e0-a568-13f2937bc558
Raikas tervehdys elokuva ja filmitähteet klitterimaailmasta, mukana myös haju. #metoo näyttelijätär Amanda Pilke parasta A Ryhmää esittää kuinka temppu tehdään naama norsunvitulla. Ensin pannaan rahasta. palkkaa vastaan painetaan hommia niin kuin hyvä on. Mutta sitten kun suksi ei enää luista niin maristaan "ton vika tuon  vika Aki Louhimies" #metoo Amanda Pilkkeen parempi pano naama norsunvitulla https://www.pornhub.com/view_video.php?viewkey=ph56d706a925bc0
Mutta asia on kuten Rosa Meriläinen asian on sanonut. Pillu eli Vittu haisee hyvälle
Mutta asia on kuten Rosa Meriläinen asian on sanonut. Pillu eli Vittu haisee hyvälle. Mutta enemmän kuin vittu, vittumaisuus voimaannuttaa nartun, myös raatelijanartun ja tappajanartun

 

Pyllykirjan korkea edustaja onnitteli omakätisesti kirjailija Jari Tervoa vain muutaman sanan säkeen tähden
Pyllykirjan korkea edustaja onnitteli omakätisesti kirjailija Jari Tervoa vain muutaman sanan säkeen tähden
Pyllykirjan korkea edustaja määtoimittajatar neiti Aina Ilona kiihottuu pelkästä kirjailija Jari Tervon kuvasta niin että tumppu menee vaihtoon. Jari Tervo parasta mitä Suomessa on syntynyt vain muutaman sanan tähden
Pyllykirjan korkea edustaja määtoimittajatar neiti Aina Ilona kiihottuu pelkästä kirjailija Jari Tervon kuvasta niin että tumppu menee vaihtoon. Jari Tervo on äijä, parasta mitä Suomessa on syntynyt vain muutaman sanan tähden ylistää Aina Ilona ja kehoittaa lukemaan kaiken Jari Tervosta https://www.is.fi/viihde/art-2000005986199.html
 
Kirjailija Jari Tervon strategiset mitat ja miehekäs kankeus viehättää myös Pyllykirjan pisnesenkeli neiti Vagina Dentataa On se äijä eikä mikää #metoo horo
Kirjailija Jari Tervon strategiset mitat ja miehekäs kankeus viehättää myös Pyllykirjan pisnesenkeli neiti Vagina Dentataa On se äijä eikä mikää #metoo horo https://otava.fi/kirjailijat/jari-tervo/
Naisen paras tavara Tervoraattori on sinunkin työkalusi onneen
Naisen paras tavara
Naisen paras tavara Tervoraattori on sinunkin työkalusi onneen muistuttaa neiti Vagina Dentata

 

Presidenttipatsaskilpailun voitti taiteilijatar Que Pena Suomi veistoksellaan Tare
Presidenttipatsaskilpailun voitti taiteilijatar Que Pena Suomi veistoksellaan Tare

Kuvassa Tare Maan Äiti presidenttipatsas ylhäältäpäin kuvattuna. Patsas on maanläheinen ja nousee maanpinnasta vain vähän ns. vesirajaan. Pyllykirjan taideraati sai lukijalta vihjeen ja huomasi että presidenttipatsaiden joukosta puuttuu vielä se kaikkein tärkein presidenttipatsas, Maan äiti. Kilpailutuksen tuloksena syntynyt presidenttipatsas ylistää presidentti Tarja Halosen muotoja ja elämäntyötä. Taiteelliselta linjaltaan Maan äiti presidenttipatsas edustaa ja jatkaa tavaksi tullutta lättänäpatsas estetiikkaa. Patsaan on suunnitellut taiteilijatar Que Pena Suomi.

Taiteilijatar kertoo halunneensa luoda jotakin muuta kuin pönöttävänä seisovan pölkyn melkein kuin mulkun vitukossa joita hänen mielestään on aivan liikaa rakkaassa Helsingissämme. Maan äiti patsas on valmistettu silikonista ja se on hyvin ihonkaltainen kosketustuntumaltaan. Uutena ja vallankumouksellisen elementtinä patsaassa on mukana myös haju. Taiteilijatar kertoo valmistaneensa patsaslättänään myös syvällisyyttä symboloivia anatoomisesti oikein muotoiltuja koloja jotka utelias löytää juuri sieltä oikeasta paikasta. Taiteilijatar Que Pena Suomi kehoittaa kansalaisia rohkesti sormettamaan ja mulkuttamaan patsasta. Patsas on siis muodikkaasti interaktiivinen. Patsas on tarkoitus sijoittaa johonkin hämärään paikkaan Keskuspuistoon jossa veronmaksajat ja veropakolaiset sekä Sipilän ottopojat ählämit neekerit irakkilaiset pakkoloiset voivat siitä maksutta nauttia

Taiteentuntijat ja arvostelijat ovat lausuneet Tare Maan Äiti presidenttipatsasta ylistäviä sanoja Tare patsas on nähty feministisenä naisen naiseuden liukkaan pehmeänä ylistyksenä #metoo patsaiden äitinä. Taiteilijatar Que Pena Suomi on pystynyt jopa Banksy nimimerkkitaiteilijan yllätyksellisyyteen rakentamalla Tare Maan Äiti taideteokselleen puolukkapäivät. Noin kerran kuukaudessa joku taideteoksen vulvankuvatuksista purskauttaa ihanan punaista puolukkahilloa tuplahuulilleen josta sitä voivat nuoleksia niin koirat kuin Sipilän ottopojatkin. Tämän pienen melkein kujeilevan yksityiskohdan sanotaan olevan feministisen taideteorian kaunotaiteellinen huipentuma, verevää suomalaista naiseutta #metoo
Määministeri yksittäistapaus Sipilä lausui arvionsa Tare presidenttipatsaasta "Kyllä minustakin pitäisi tehdä lättänäpatsas. Tuo nenään tarttuva hajukin olisi kiva lisä"