Matka alkoi Burkina Fasosta, jonne voit palata tästä »

Togo

Seuraavana päivänä oli aika lähteä maasta ja matkustaa seuraavaan, Togoon. Olimme varanneet lennon pääkaupunkiin Loméen, joka on Atlantin rannikolla. Heti koneesta poistuessamme tunsimme ilman kosteuden. Burkinassa oli ollut lämmintä ja kuivaa, nyt oli lämmintä ja nahkeata jo muutaman minuutin kuluttua. Olimme varanneet hotellihuoneet muutamiksi päiviksi. Kantajia ja takseja oli runsaasti, joten olimme pian perillä. Nyt oli aika harrastaa turismia ja tehdä ostoksia omin päin, ja niin myös teimme. Kiertokäyntien välillä paistattelimme päivää ja uimme altaassa.

Altaalla tulimme keskusteluihin nuoren paikkakuntalaismiehen kanssa. Hän oli ihastunut siitä, että osasimme kellua selällään. Anders (mieheni) yritti opettaa hänelle sitä, mutta ei oikein onnistunut. Tapasimme hänet parin päivän aikana, ja sitten hän putkahti yllättäen hotellille ja halusi viedä meidät kotiinsa. Hän halusi näyttää meille tyypillisen afrikkalaisen keskiluokkaisen kodin. Yllätyimme jälleen kerran ja tunsimme, että meille osoitettiin suurta kunnioitusta. Tämän myös kerroimme hänelle. Hän sanoi, että Afrikassa vieraita kohdellaan kuin kuninkaita, ja suunnilleen niin olimmekin sen kokeneet. Entä me täällä Pohjolassa, miten me kohtelemme vieraitamme yleisesti ottaen? Sain taas lisää miettimistä.

Ajoimme kahdella taksilla talolle, jonka hän jakoi sisarensa ja tämän perheen kanssa. Suuri, valkoinen betonitalo muutaman kilometrin päässä keskustasta. Porras johti täysin tasaiselle katolle, jossa voi istua ja ottaa aurinkoa halutessaan. Vaikka todella nautin auringosta, minusta tuntui siellä ylhäällä liian kuumalta, joten käynnistä ei tullut kovin pitkä. Talon olivat aivan lähellä toisiaan, eikä niiden välissä ollut minkäänlaisia istutuksia. Ehkä ei ollut niin helppoa saada mitään kasvamaan kuivassa, lämpimässä hiekassa. Sisältä talo oli verrattain tavanomainen. Ainoa, joka kiinnitti huomiotamme, olivat betoniset lattiat. Olimme hänen luonaan runsaan tunnin. Kun teimme lähtöä, hän toi meille lahjoja, afrikkalaisia, kirkasvärisiä vaatteita. Kiitimme ja otimme lahjat vastaan. Hän tuli mukanamme hotellille, jossa saatoimme jatkaa kellumisharjoituksia altaalla.

togo

Seuraavana päivänä, joka oli uudenvuoden aatto, lähdimme ylös vuoristoon, Klotoon, jonne Lomésta oli matkaa noin 120 kilometriä. Otimme taksin, sillä muuta pääsykeinoa ei ollut. Asetuimme siellä olevaan hotelliin, joka oli ensimmäisen maailmansodan aikainen saksalainen sairaala. Kloto oli pieni, rauhallinen kylä. Tuskin lainkaan ihmisiä näkyi, vielä vähemmän autoja ja markkinakojuja. Muutamia oppaita ilmestyi kuitenkin välittömästi, ja he tarjoutuivat lähtemään kierrokselle viidakkoon, joka muistutti sademetsää. Hyväksyimme opastuksen, sillä yksin olisimme varmaankin eksyneet tiheän kasvillisuuden seassa. Se oli hieno, mutta työläs vaellus. Väylä nousi ja laski koko ajan, ja opas kulki ajoittain kovin nopeata vauhtia. Kun puhkuimme ja hikoilimme, hän hölkkäsi eteenpäin ja katsoi välillä taakseen tarkistaakseen, että olimme vielä mukana. Tällä vaelluksella näimme erikoisia kasveja, mutta emme muita eläimiä kuin kauniita perhosia.

Illaksi meidät oli kutsuttu kylän uudenvuoden juhlintaan, mutta menimme luultavasti liian aikaisin kylään, sillä mitään juhlia ei ollut alkanut. Anders ja minä kiertelimme ympäri vähän aikaa ja palasimme hotelliin. Nuoret, Jonas ja Ramona, jäivät kylään. He tapasivat siellä nuoria, joiden kanssa he olivat tulleet kosketukseen aikaisemmin päivällä, ja menivät heidän kanssaan kirkkoon. Siellä he istuivat ja kuuntelivat saarnaa ja lauluja paikallisella kielellä ("mossi"). Me vanhemmat istuimme hotellin ulkopuolella pimeässä, 25 asteen lämmössä, ja kuuntelimme viidakosta kantautuvia trooppisten lintujen ääniä. Olipa uudenvuoden yö, jota emme unohda!

Seuraavana päivänä kuljeksimme omin päin ja omaa tahtiamme. Luonto oli erittäin kaunis ja vihreä. Kun iltapäivällä odotimme taksia, jonka piti noutaa meidät, paikalle ajoi parvi minibusseja. Niistä purkautui mahtava määrä eurooppalaisia. Yksi heistä, noin 50-vuotias mies, tuli luoksemme ja kertoi, että he olivat saksalaisia maailmanympärimatkalla. He matkustivat laivalla, mutta olivat tehneet pikaisen maissakäynnin Loméssa ja matkanneet vuorille, ehkä nähdäkseen vanhan saksalaisen sotasairaalan ulkopuolelta. He viipyivät puolisen tuntia, pakkautuivat minibusseihin ja ajoivat pois.

togo

Taksi tuli noutamaan meitä, ja ajoimme takaisin hotelliin Loméen. Tie oli asfalttipäällysteinen ja varsin suora, mutta kapea ja paikoitellen kuoppainen. Kuljettaja paineli kaasua ja ajoi aivan liian lujaa, ja me olimme kaikki enemmän tai vähemmän peloissamme. Monissa kohdissa tienvarsilla oli markkinakojuja, ja lapsia juoksenteli pientareilla väkeä oli siis kovasti liikkeellä. Onnettomuus olisi helposti voinut sattua. Nyt ei niin kuitenkaan käynyt, vaan tulimme onnellisesti tosin vähän järkyttyneinä perille oikeaan paikkaan. Hotellin sisäänkäynnin luona seisoi mies, joka tuli puhuttelemaan, kun olin menossa sisään. Osoittautui, että hän oli BARNfonden'in opas/tulkki, joka veisi meidät kummilapsemme luo seuraavana päivänä. Hän oli hotellin henkilökunnalta saanut tietää, että palaisimme sinä iltapäivänä. Hän oli odotellut meitä siellä pari tuntia vain saadakseen esittäytyä.

Seraavana aamuna oli sitten aika lähteä seuraavan kummilapsemme Akoéten luo. BARNfonden oli vuokrannut suuren auton. Jo tapaamamme miehen lisäksi mukaan tuli eräs nainen tulkiksi. Akoéte asuu noin 90 kilometrin päässä Lomésta. Tie oli asfalttipintainen, joten matka meni nopeasti. Tarkoituksena oli viipyä alueella seuraavaan päivään, joten pysähdyimme pieneen yhdyskuntaan noin 10 kilometriä ennen perille pääsyä ja asetuimme hotelliin. Oppaamme ajoivat jonnekin lounaalle, mutta koska kuumuuden takia emme olleet nälkäisiä, istuimme hotellin ulkoterassilla ja odotimme heitä.

Kiinnitin huomioni erääseen muiden vieraiden joukossa olevaan mieheen, joka katsoi meitä pitkään tasaisin välein. Kuten arvelinkin, hän tuli pian pöytäämme ja alkoi puhua kanssamme. Hän kertoi syntyneensä tässä kylässä, mutta asuneensa Belgiassa 20 vuotta. Nyt hän oli ensi kertaa käymässä kotiseudullaan, jossa hänen mielestään oli aivan liian lämmintä. Hän sanoi myös tunteneensa olonsa kotoisaksi meidät nähdessään. Olen ajatellut tätä tapaamista monta kertaa: Me, ainoat valkoihoiset kymmenien kilometrien säteellä, saimme aikaan sen, että afrikkalainen tunsi olonsa kotoisaksi.

Oppaamme tulivat, ja jatkoimme matkaa vielä kymmenisen kilometriä, Akoéten ja hänen perheensä luo. Siellä oli koko suku koolla, m.m. kaksi vanhempaa veljeä, jotka olivat muuttaneet Loméen, olivat tulleet kotiin tapaamaan meitä. Samaa ystävällisyyttä saimme kokea sielläkin. He toistivat kerta toisensa jälkeen, miten kiitollisia he olivat meiltä saamastaan avusta. Mielestäni se tuntui suorastaan kiusalliselta. Me annamme pois yltäkylläisyydestämme, eikä meille tule puute sen takia, että meillä on kummilapsia. Yleensäkin olen sitä mieltä, että kenenkään ei pidä tuntea kiitollisuutta toisia ihmisiä kohtaan.

Akéte sai myös paperia, kyniä sekä jalkapallon ja ilmapumpun. Ilosta ei voinut erehtyä. Pieni poika, luultavasti Akoéten sisarenpoika, pelkäsi meitä, kun tulimme. Hän pysytteli tiukasti äidin sylissä ja kitisi. Hän ei varmaankaan ollut koskaan aikaisemmin nähnyt valkoihoisia ihmisiä, mikä ei ole mitenkään kummallista. Kun jalkapallo oli pumpattu täyteen, pelko oli hävinnyt. Hän potki palloa iloisena ja antoi ottaa kuvan itsestään, suureksi iloksemme.

BARNfonden oli rakentanut Akoételle oman huoneen, jossa hänellä oli vuode ja pieni kirjoitus-pöytä. Muilta osin huone oli tyhjä. Vuoteen yläpuolella riippui suuri hyttysverkko; sellaisen saavat organisaatiolta kaikki lapset, joilla on kummivanhemmat. Perheelle oli myös rakennettu käymälä. Asunnon ulkopuolelle oli järjestetty "kaivo", t.s. maahan kaivettu säiliö, johon kerättiin kaikki sadevesi käytettäväksi kuivan kauden aikana. Monta vuotta sitten Akoéte kirjoitti eräässä kirjeessään, että hän joutui kuivan kauden aikana kulkemaan seitsemän kilometriä noutamassa vettä. Sitä hänen ei enää tarvitse tehdä, BARNfondenín ansiosta. Kysyimme, oliko Akoétella jotain erityistoivomuksia. Tulkilta saimme tietää, että polkupyörä oli toivelistan kärkipäässä. Lupasimme ostaa sellaisen hänelle, sillä koulumatka on pitkä. Kuka ruotsalainen lapsi kävelee joka päivä kouluun 6 km edestakaisin?

Ajoimme takaisin pikku hotelliin, teimme vähän ostoksia markkinapaikalla ja asetuimme sen jäl-keen syömään, sillä ilta oli tullut ja nälkä muistutti itsestään. Seuraavana päivänä ajaisimme BARN-fonden'in mukana muutamia kymmeniä kilometrejä seuraavaan maahan, Benin'iin. Siellä ta-paisimme BARNfonden'in konttorissa Cotonoussa työskenteleviä henkilöitä. Näin oli sovittu konttorien kesken. Tunsimme taas olevamme tervetulleita, kuten tavallista. Kiitimme Togon henkilökuntaa ja vaihdoimme autoa. Kuljettaja alkoi heti kertoa organisaation toiminnasta alueella. Se oli sekä mielenkiintoista että kunnioitusta herättävää. Matkalla Cotonouhun pysähdyimme yhdessä toimintakeskuksessa. Saimme nähdä kaiken, mitä siellä tehtiin, eikä se ollut mitenkään vähäistä!

togo

Muun muassa yritettiin opettaa ihmisiä kasvattamaan eläimiä, joista saadaan proteiinipitoista lihaa. Jokainen sai halutessaan tulla muutamaksi viikoksi keskukseen katsomaan, miten kaikki toimii. Sen jälkeen annetaan muutamia eläimiä kotiin mukaan, jotta oma kasvatus saadaan alkuun. Neljännen sukupolven jälkeläisistä annetaan osa takaisin keskukseen, jotta useammat voivat tulla oppiin. Tarkoituksena oli, että myös naapurit saavat nähdä, että on mahdollista tehdä jotain ruuan lisäämiseksi. Näin levitetään tietoa eläinten kasvatuksesta. Eläin, joka on erittäin helppohoitoinen ja antaa runsaasti lihaa, kulkee nimellä "ruohonleikkuri". Se muistuttaa ulkonäöltään suurta hamsteria. Oli myös muita eläimiä, mm. kanoja ja porsaita. Kävimme tapaamassa perhettä, joka oli aloittanut muutamalla keskuksesta saadulla eläimellä pari vuotta sitten. Nyt heillä oli aika suuri tila, ja he voivat jopa myydä munia markkinoilla ja siten kohentaa talouttaan.

Riitta Brunzell

Unelmamatka jatkuu Beniniin tästä »

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.