Afrikka jutut blogi

Lentokone laskeutui pehmeästi kohti pimeää kaupunkia. Katsoin ikkunasta kauan ikävöimääni Accraa ja tuntemukseni olivat ristiriitaisia. Kaupunki näytti niin pimeältä, sen matalista rakennuksista pilkotti vain sieltä täältä utuista valoa. Pimeys ahdisti, en pystynyt saamaan selkeää kuvaa siitä mihin olin laskeutumassa ja jäämässä seuraaviksi viideksi kuukaudeksi. Kentällä vastaan tuli tuttu haju, kostea ja ummehtunut. Joka puolella hääräsi ihmisiä, kädet huitoivat ja äänekäs puheensorina täytti koko lentoterminaalin. Jotkut kutsuttiin passintarkastuksessa suoraan jonon ohi ulos, meitä ei kutsuttu vaan jonotimme kärsivällisesti loppuun asti. Joko emme olleet tarpeeksi vaikutusvaltaisia tai emme vain tajunneet sujauttaa paria tuhatta cediä lentokenttävirkailijan taskuun.

Lentokentän ulkopuolella suuressa väen tungoksessa löysimme meitä vastaan tulleet ihmiset kuin sattuman kaupalla ja pian istuimme jo auton kyydissä kohti tulevaa. Vauhti oli tarpeeksi kova ja tiet juuri niin kuoppaisia kuin muistin, vapauden huumaa ei voinut olla kokematta. Afrikan äänet ja tuoksut pimenevässä illassa ja auton ikkunasta puhaltava lempeä tuuli sai meidät hurmioitumaan. Mielikuvat ja muistot maasta olivat ristiriitaisia, mutta samalla pohdimme kukin ääneen kuinka hyvältä tuntui saapua Ghanaan.

Sosiaalipedagoginen työ tapahtuu ihmisen arjessa, jolloin keskeisenä osana on sen todellisuuden tunteminen ja ymmärtäminen, jossa toimitaan. Lähdettäessä tekemään monikulttuurista työtä on muistettava, että yhteiskunnalliset, kulttuurilliset ja toimintatapoja ja -ympäristöä koskevat erot vaikuttavat työhön ja sen tuloksellisuuteen. Tarvitaan monikulttuurista tietoisuutta. Toisen kulttuurin täydellinen ymmärtäminen on mahdotonta, mutta erojen ja yhteneväisyyksien suhteuttaminen omaan kulttuuriin, sekä omien suhtautumistapojen tunnistaminen helpottaa kulttuurien välistä vuorovaikutusta.

Työskentely katulasten kanssa merkitsi sitä, että toimimme meille oudossa ja vieraassa kulttuurissa. Ghanalainen kulttuuri ja katulasten koulu, jossa työskentelimme toimi hyvin erilaisin pelisäännöin, kuin mihin olimme tottuneet. Kaikki tämä toi työhömme ominaispiirteensä; erilaiset arvonäkemykset heijastuivat väistämättä jokapäiväisessä kohtaamisessa niin katulasten kuin koulun henkilökunnan tai ylipäätänsä kenen tahansa ihmisen kanssa.

Tietyn kulttuurin yleispiirteitä ei voi automaattisesti pitää sen kaikkien edustajien yksilöllisinä piirteinä. Jotta kuitenkin voisimme paremmin käsittää mistä ghanalaisessa kulttuurissa on kyse, on meidänkin ghanalaista kulttuuria käsittelevässä tekstissämme sorruttava paikoitellen yleistykseen. Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen ghanalainen ajattelisi asioista samalla tavalla.

Toimintaympäristönä ghanalainen kulttuuri-luvun tarkoituksena on kuvata sitä sosiaalista todellisuutta, jossa draamaryhmän toiminta tapahtui. Todellisuuden monipuolinen tarkastelu on hyödyllistä niin tutkimuksemme toimintaympäristön, tutkimuskohteen kuten myös toimintaperiaatteidemme hahmottamisen kannalta. Jotta taas pystyisimme paremmin ymmärtämään niitä, pyrimme kappaleissa antamaan eväitä myös monikulttuurisen tiedon ja ymmärryksen syntymiselle. Kartoitus alkaa ghanalaisen yhteiskunnan lyhyellä kuvauksella ja kulttuurin määrittelyllä, edeten vierauden kohtaamiseen sekä arvojen tarkasteluun. Näiden lisäksi kuvaamme ghanalaista perheinstituutiota, koulutusjärjestelmää, katulapsi ilmiötä sekä katulasten koulua, jonka oppilaista draamaryhmämme koostui. Kuvaus pohjautuu subjektiivisiin kokemuksiimme ja näkemyksiimme ghanalaisesta kulttuurista ja sen kohtaamisesta. Toisin sanoen todellisuus on meidän kertomaamme ja kartoitus tapahtuu omista länsimaalaisista lähtökohdistamme käsin.

Marjo Heinonen

Tietoja: Osumia: 4903

Kun menin Ghanaan kesäkuussa 1997, piti kaiken olla valmiina. Suomalaisten rakentama klinikka olikin melkein valmis, mutta minun taloni ei ollut. Taloa oli rakennettu jo kauan, mutta ei vielä loppuun asti. Mentyäni Ghanaan asuin siis aluksi useissa paikoissa ja kävin usein katsomassa rakennuksen edistymistä.

Välillä muutin kaupunkiin ja jouduin sairaalaan ja olin vakavasti sairaana. Kun pääsin pois sairaalasta, kävin rakennuksella ja lupasin järjestää tupaantuliaiset rakennusmiehille heti, kun talo valmistuisi. Ajattelin sen saavan heihin vähän vauhtia. Noin kahden kuukauden odottelun jälkeen talo olikin valmis ja järjestin juhlat miehille. Siellä tarjottiin ruokaa, juomia ja tanssittiin ja kaikilla oli hauskaa.

mali_mertanen

Tapaaminen kyläpäällikön kanssa

Ihmiset tykkäsivät juhlista, vaikka eivät niitä itse järjestäneetkään. Aina he mielellään tulivat, jos kutsuttiin tai ei kutsuttu. Syntymäpäivät sattuivat myös siellä oloajalle ja silloin kutsuin ystäviäni. He kaikki asuivat kuitenkin kaupungissa noin 20 km:n päässä ja kyyti oli aina ongelma. Autoja oli vain harvalla eikä yleisiä kulkuneuvoja enää myöhään illalla. Siksi kaikilla oli kiire lähteä aikaisin pois ja jäin ikävissäni yksin.

Olin tottunut Suomessa, että juhlat alkavat vasta illalla myöhään, mutta täällä ne loppuivatkin heti alkuunsa. Maassa on tapana, että kun ruoka on syöty, niin sitten voidaankin lähteä pois. Tietenkin, jos juomia riittää voi viipyä pidempään, mutta se ei auta kaupunkiin pääsemisessä.

Kolmannet suuret juhlat oli klinikan avajaisissa lokakuussa. 4 kk:n työssäolon jälkeen oli viralliset klinikan avajaiset. Siellä oli puheita, tanssia, lauluja, tv ja radio ja pienelle kylälle suuri juhla. Sen jälkeen oli ruoka- ja juomatarjoilu ja jatkot vielä kotonani. Yleensä paikalle saapui aina myöskin kutsumattomia vieraita, joita en ollenkaan tuntenut. Pääasia oli, että ruoka ja juoma riitti ja kaikilla oli hauskaa. Järjestin vielä läksiäisenikin sekä kylässä että kaupungissa.

Lähtötunnelmat eivät vain olleet enää niin "hauskat". En saanut työlleni jatkajaa enkä myöskään onnistunut adoptoimaan kasvattamaani poikaa. Oli melko masentunut lähtiessäni. Loppuaikana myöskin sairastelin aika paljon ja podin rahapulaa. Huomasin, että ihmiset kävivät luonani vain silloin, kun minulla oli rahaa ja pystyin tarjoamaan heille jotain. Kun itse tarvitsin apua, ei ihmisiä näkynyt missään. Elin pari kuukautta ilman työtä ja palkkaa, koska odotin lapsen papereita valmiiksi, mutta turhaan.

mali_mertanen

Ensimmäiset asiakkaat ja Ritva vauva

Muutenkin ihmisistä huomasin, että he mielellään puhuivat toisista "pahaa". Oli hyvin vaikeaa luottaa kehenkään. He kertoilivat toisilleen kaikkea ja valehtelivat myöskin. Hyvin mielellään lähetettiin tietoja myös Suomeen projektin "johtajille" enkä koskaan tiennyt, mikä oli totta ja mikä valhetta. Mielellään liioiteltiin asioita ja ihmiset olivat kateellisia toisilleen. Näennäisesti he olivat hyvin ystävällisiä ja auttavaisia ja varmasti osa olikin aivan aidosti sitä. Melkein tiesi kuitenkin, kun joku tuli käymään, niin hän halusi jotakin, yleensä rahaa.

Saatoin olla sairaana aivan yksin eikä kukaan käynyt katsomassa, kuinka selviän. Ehkä se johtui myös suorapuheisuudestani, sillä sanoin myös heille sen mitä ajattelin. Yleensä kulttuuriin ei kuulu sanoa suoraan, mitä ajattelee. Kyllä näin siellä joskus ihmisten riitelevänkin ja sanailevan. Sattui jopa tappelu pihallani, kun oli kaksi politiikassa kilpailevaa miestä ja erimielisyys tietystä asiasta. Välillä tunsin, että minua ei otettu tosissaan kaikissa asioissa.

Minulla oli apuna pari veljestä, jotka tekivät töitä talossa. En kuitenkaan ollut tottunut, että jokaista askeltani seurattiin enkä missään nimessä halunnut heitä asumaan kanssani. Minulla oli vain kaksi huonetta, josta toista käytin myös työasioissa neuvotellessa jne. Siksi pyysin heitä käymään vain aamuisin ja iltaisin. Toinen kävi vielä koulua eikä voinutkaan olla koko päivää talossa. He kantoivat veden, siivosivat, tiskasivat ja tekivät joitakin muita töitä esim. käynnistivät generaattorin niin kauan kuin se oli kunnossa ( 2 kk ), koska kylässä ei ollut sähköjä.

Vesi piti tuoda traktorilla isoon vesitankkiin, josta se tuli taloon: keittiöön ja suihkuun. Se piti tehdä noin kerran viikossa. Oli sovittu, että annan heille ruokaa, mitä minulta jää yli. Heille ei kuitenkaan kelvannut se ruoka, jota minä tein. Oli niin erilaista, mihin he olivat tottuneet. Sokeria paikalliset käyttivät paljon ja minä en taas ollenkaan. Vieraita varten piti olla aina sokeria saatavilla ja esim. leipäkin oli makeaa. Eniten kaipasin ruisleipää ja perunoitakin oli vaikea saada. Maksoin pojille pientä taskurahaa heidän avustaan.

Lapset tulivat mielellään katsomaan "valkoista ihmettä". Joskus heitä kerääntyi pihalleni vain katselemaan ja nauramaan. Lapset ovat kuitenkin aina aitoja. Minulla oli joskus ystäväni 7-vuotias poika luonani yötä. Hän oli aika "omapäinen", ruoka ei maistunut ja hän saattoi lähteä omin päin kaupunkiin isänsä luokse. Apupoikani kävivät hakemassa hänet takaisin. Viimeiset kuukaudet hoidin siis hylättyä noin puolivuotiasta poikaa, muuten olisin ollut todella yksinäinen.

Paikka oli pieni kylä, jossa asuin yksin syrjäisessä paikassa. Pimeän tultua aikaisin klo 18 ei enää viitsinyt lähteä mihinkään. Loppuaikana myöskin auto meni rikki ja oli hankala liikkua. Kävin sitten lapsen Rikun kanssa kaupungissa yleisellä pikkubussilla, "trotrolla". Kaupungissa minulla oli enemmän ystäviä. Joskus lähdin myöskin viikonlopuiksi kaupunkiin, koska muuten en olisi saanut vapaata ollenkaan.

Asuin klinikan vieressä ja ihmiset tulivat mihin aikaan sattuivat hakemaan apua, herättämään yöllä jne. Tein töitä lauantait , mutta sunnuntait yritin pitää vapaata. Silloin yleensä menin kirkkoon, jossa tapasin aina tuttuja. Papit olivat ystävällisiä, vaikka olinkin eri uskontoa. He kutsuivat usein minut kylään ja se oli aina mieluista.

mali_mertanen

Ystäviä

Ihmiset eivät pitäneet lupauksiaan ja tietenkin ajan taju on aivan erilaista kuin meillä. Siihen oli vaikeaa tottua, kun sovittiin kokouksista , niin sain odottaa yksin 3-4 tuntia. Se ei ollut yhtään mukavaa. Muutenkin kokouskäytännöt ja päätöksen teot olivat tietenkin erilaisia kuin olin tottunut.

Se oli ensimmäinen kerta, kun olin töissä Afrikassa, joten minulla oli paljon opittavaa. Pois lähtiessäni olin niin kurkkua myöten täynnä kaikkia, että olinkin sanonut, etten koskaan tule takaisin. Olin unohtanut sen, kun menin takaisin kesällä 2001 ja minua muistutettiin siitä. Oli joka tapauksessa mukava käydä uudestaan ja nähdä ystäviä ja entisiä paikkoja. Ainoa, mikä teki minut edelleenkin surulliseksi, oli se että klinikka ei ollut toiminnassa edelleenkään eikä talossa asunut ketään. Arvotavarat oli viety pois, mutta jätetty esim. käyttämättä lääkkeet, jotka olivat vanhentuneet klinikalla, jonne ne jätin lähtiessäni.

Mielestäni ihmiset eivät ole rehellisiä, he mielellään ottavat toisten tavaroita itselleen. He kai ajattelevat , että rikkaammalta voi ottaa ja valkoisethan ovat heidän mielestään rikkaita. Lopultakin jää mieleen vain hyvät muistot, onneksi. Olin siellä asuessani yksinäinen ja tunsin, että minua "käytettiin hyväksi" taloudellisesti.

Ritva Mertanen

Tietoja: Osumia: 4068

Olimme laskeutuneet, kuka ensi-, kuka jälleennäkemisen hurmioitumisen täyttäminä, Ghanan maaperälle. Pinta-alaltaan noin 239,611 km2 kokoinen Ghana sijaitsee Guineanlahden rannalla. Maalla on yhteiset rajaviivat idässä Togon, pohjoisessa Burkina Fason ja lännessä Norsunluurannikon kanssa. Ilmasto ja kasvillisuus ovat varsin monimuotoisia savanneista sademetsiin ja vuoristoon sekä kaikkea siltä väliltä. Maan pohjoisosissa ilmasto on kuivempaa ja kuumempaa, johtuen Saharan läheisyydestä. Maan pääkaupunki Accra, jossa mekin työskentelimme, sijaitsee etelän rannikkoalueella ja on ilmastoltaan hieman lauhempi.

Nykyisen Ghanan ensimmäiset asukkaat muuttivat alueelle luoteesta ilmeisesti 1200-luvulla. He perustivat merkittäviä valtakuntia, joiden rikkaus perustui kultaan ja kola-pähkinöihin. Aiemmin Ghana tunnettiin nimellä Kultarannikko. Nimen antoivat portugalilaiset, jotka saapuivat 1400-luvun lopulla tarkoituksenaan käydä kauppaa ja etsiä kultaa. Kaupankäynti laajeni 1600-luvulla orjiin kun "uusi maailma" tarvitsi työvoimaa viljelmilleen. Portugalilaisten lisäksi orjakauppa veti puoleensa myös saksalaisia, brittejä ja tanskalaisia. Orjien kaupittelu ei ollut vain eurooppalaisten tulonlähde vaan osansa kaupassa oli myös alkuperäisväestöllä. Varsinkin Ashanti heimo hyötyi myymällä vangitsemiaan muiden heimojen jäseniä. Viimein orjakauppa kiellettiin lailla 1800-luvulla.

"Ghana on onnellinen maa, jossa on poliittisia ja hymyileviä ihmisiä. Anna hyvän hengen tarttua itseesi siellä oloaikanasi"; kehottaa matkaopas . Toinen matkaopus kertoo, että Ghanassa kohtaa Länsi-Afrikan ystävällisimmät ihmiset. Tätä kaikkea on vaikeaa uskoa kun tietää historian synkeistä vaiheista ja kun näkee raunioituneita orjalinnakkeita pitkin Ghanan rannikkoviivaa, kun kuuntelee linnan oppaan karmivia kertomuksia entisessä orjien säilytystyrmässä. Silti väitteisiin on vaikeaa olla yhtymättä. Ghana on maa, joka on mennei-syydestään huolimatta ja ehkä juuri sen vuoksi, onnistunut säilyttämään kulttuurinsa rikkauden, värikkyyden ja eloisuuden.

Orjakaupan jälkeen britit jäivät hallitsemaan maan eteläistä rannikkoa ja varmistamaan, ettei orjakauppa jatkuisi. Ensimmäiseen maailmansotaan tultaessa kaakao, kulta ja puu-tavara oli tehnyt Kultarannikosta Afrikan tuottoisimman siirtomaan. Vuonna 1957 Iso-Britannia myönsi Kultarannikolle itsenäisyyden ja 1960 siitä tuli tasavalta. Maa oli ensimmäinen Saharan eteläpuolella oleva valtio, joka saavutti itsenäisyyden. Ensimmäiseksi johtajaksi valittu Kwame Nkrumah nimesi valtion Ghanaksi muinaisen länsiafrikkalaisen kuningaskunnan mukaan.

Itsenäistymisen jälkeen Ghana joutui talousvaikeuksiin ja vallassa oli useita epävakaita ja korruptoituneita hallituksia. Vuonna 1982 vallan kaappasi Jerry Rawlings, joka valittiin myöhemmin vuonna 1992 ensimmäisten vapaiden vaalien jälkeen edelleen presidentiksi. (Else ym. 1999, 385- 387.) Vuoden 2001 alussa presidentin virkaan on astumassa uuden isänmaallisen puolueen John Kufor. Mikäli valta Ghanassa ensimmäisen kerran itsenäisyyden aikana vaihtuu rauhanomaisesti on tämä merkittävä tapahtuma. Paikalliset analyytikot ja ulkomaiset diplomaatit pitävätkin vaaleja eräänlaisena testinä Ghanan demokratialle. Karismaattisen Rawlingsin paikan ottaminen ei ole helppo tehtävä uudelle johtajalle. Helppoa ei ole myöskään kohentaa maan romahtanutta taloutta. Inflaatio on tällä hetkellä noin 35 prosentin luokkaa ja perustarvikkeiden hinnat ovat kohonneet huimiin lukemiin.

Kulttuurista rikkautta todentaa tänä päivänä Ghanan 18 miljoonaa asukasta monikulttuurisine taustoineen. Maa on muotoutunut useiden etnisten ryhmien muodostamasta ko-konaisuudesta. Ghana on jakautunut eri heimoihin, joilla kullakin on oma kieli ja kulttuurinsa, joskin usein nämä muistuttavat läheisesti toisiaan. Englanti on koko maan virallinen kieli, mutta tämän rinnalla elää vähintään 75 paikallista kieltä ja murretta, joita puhutaan maantieteellisestä sijainnista ja heimosta riippuen äidinkielenä. Accran alueel-la puhutaan Ga- kieltä, mutta maan laajuisesti yleisin kieli on Twi, joka kuuluu Akaan kieliryhmään. Englanninkielen taito kertoo usein yhteiskunnallisesta luokasta. Köyhälistö ja maaseudun väestö eivät aina osaa englantia paria sanaa enempää.

Marjo Heinonen