Helsingin Taiteilijaseura on helsinkiläisten kuvataiteilijoiden ammatillinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1967. Seuran toiminnan tarkoituksena on edistää kuvataidetta ja kuvataiteen tuntemusta sekä kuvataiteilijoiden ammatillista asemaa Helsingissä. Tällä hetkellä Helsingin Taiteilijaseuran pääasiallisiin toimintamuotoihin kuuluvat näyttely-, galleria- ja taidelainaamotoiminta sekä kuvataideopetuksen järjestäminen lapsille, nuorille ja aikuisille. Helsingin Taiteilijaseura on Suomen suurin paikallinen taiteilijaseura ja siihen kuuluu noin 500 kuvataiteilijaa.

Helsingin Taiteilijaseuran kolme vuosikymmentä on tehty seuran historiikiksi ja se perustuu Helsingin yliopiston taidehistorian laitokselle tekemääni pro gradu-tutkielmaan. Tutkimus sai alkunsa Helsingin Taiteilijaseuran toiveesta saada tietoa oman toimintansa vaiheista. Tutkimus käsittelee Helsingin Taiteilijaseuran perustamisen taustaa, perustamisvaiheita 1960-luvulla ja seuran toimintaa 1990-luvun lopulle vuoteen 1997, jolloin seura vietti 30-vuotisjuhlavuottaan. Tutkimuksessa painottuvia keskeisiä aiheita ovat seuran perustamiseen liittyvät tapahtumat sekä toimintamuotojen kuten näyttelytoiminnan, kuvataiteilijoiden asemaan ja työskentelymahdollisuuksiin vaikuttamisen sekä seuran järjestämän kuvataiteen opetuksen kehittyminen.

Tutkimus painottuu ajallisesti 1960-luvun loppuun ja 1970-luvun alkuun, jolloin seuran toiminnalle luotiin vahva perusta. Myöhemmin seuran asemaa on jatkuvasti vahvistettu, toimintamuodot ovat vakiintuneet ja laajentuneet. Helsingin Taiteilijaseuran toiminnan merkitystä ei voi kiistää. Se on yli kolmenkymmenen vuoden ajan ollut tärkeä kanava pääkaupungin kuvataiteilijoiden pyrkimyksille ja aktiivisuudelle.

Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä ovat olleet seuran toimintaa koskevat asiakirjat kuten kokouspöytäkirjat ja toimintakertomukset. Pöytäkirjoista ja toimintakertomuksista osa on kadonnut joten joiltain vuosilta on ollut käytettävissä vain hajanaista kirjeenvaihtoa. Olen etsinyt täydentäviä tietoja muista arkistoista ja julkaisuista sekä haastattelemalla taiteilijoita. Lähteenä käytetyt lehtiartikkelit ovat Helsingin Taiteilijaseuran leikekansioista ja Kuvataiteen keskusarkiston lehtileikekokoelmista. Suullisia tiedonantoja olen saanut seuran jäseniltä ja toimihenkilöiltä.

Tutkimuksen liitteenä on tiedot seuran hallituksista, toimikunnista sekä näyttelytoiminnasta. Varsinaisessa tekstiosuudessa ei aina tule esiin toiminnassa mukana olleiden taiteilijoiden nimet, joten tiedot löytyvät liitteistä.

Haluan kiittää taiteilijoita saamastani avusta. Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen apulaisprofessorille Jukka Ervamaalle olen kiitollinen tutkielmani ohjauksesta. Erityiskiitoksen ansaitsevat Helsingin Taiteilijaseuran talousihteeri Asta Kauppinen, pääsihteeri Marjella Tiilikainen ja puheenjohtaja Reino Koski, jotka ovat innostuneesti paneutuneet tutkimukseeni ja kirjan toimittamiseen.

Katajanokalla 1.6.1999
Henna Paunu

HELSINGIN TAITEILIJASEURAN KOLME VUOSIKYMMENTÄ

Perustamista edeltävät vaiheet - Helsingin Taiteilijaseuran perustamisyritys vuonna 1959

Paikallisen taiteilijaseuran perustaminen koettiin Helsingissä tarpeelliseksi jo 1950-luvun lopulla, jolloin joukko tunnettuja taiteilijoita suunnitteli Helsingin Taiteilijaseuran perustamista. Suomen Taiteilijaseuran arkistoissa on säilynyt vuodelta 1959 oleva kirje, jolla oli tarkoitus kutsua koolle helsinkiläisiä kuvataiteilijoita perustamaan Helsingin Taiteilijaseuraa. Kirjeessä ei ole tarkkaa päiväystä, eikä omakätisiä allekirjoituksia ja sitä ei todennäköisesti koskaan lähetetty. Seuralle oli laadittu myös yksityiskohtaiset säännöt. Suunnitelman takana ja kirjeen kirjoittajina olivat kuvataiteilijat Oskari Jauhiainen, Aimo Kanerva, Ernst Mether-Borgström, Tapani Raittila ja Sam Vanni.

Perustamisyrityksessä mukana olleen Tapani Raittilan mukaan ajatus syntyi liian pienen joukon piirissä, eikä mukana olleista kukaan lopulta ollut riittävän aktiivinen hankkeen suhteen. Mukana olleista taiteilijoista Aimo Kanerva oli ollut vuotta aikaisemmin perustamassa myös Taiteilijaliitto 58:aa, jonka jäsenet olivat osittain järjestöpoliittisten sekä henkilösuhteisiin tulleiden ristiriitojen vuoksi eronneet Taidemaalariliitosta. Raittilan mukaan Helsingin Taiteilijaseuran perustamisyrityksen takana saattoi olla myös oppositiohenkisyyttä ja tyytymättömyyttä Taidemaalariliitossa vallinneeseen ristiriitaiseen tilanteeseen. Seuran tarpeellisuutta perusteltiiin kirjeessä näin:

"Helsingissä asuvilla taiteilijoilla ei nykyisin ole sellaista yhdyssidettä, omaa
seuraa, joka kokoaisi piiriinsä määrätyn taiteellisen kvaliteetin omaavat maalarit, kuvanveistäjät ja graafikot. Tälläisen yhdyssiteen tarve on muissa kaupungeissa johtanut paikallisten taiteilijaseurojen perustamiseen. Helsingin Taiteilijaseuran puuttuminen on käytännössä ollut esteenä täyden taloudellisen tuen saamiseen kaupungin puolelta helsinkiläisille taiteilijoille. Maalarien, kuvanveistäjien ja graafikoiden piirissä on tämän vuoksi herännyt ajatus tämän ajankohdan vaatimuksia vastaavan taiteilijaseuran perustamisesta Helsinkiin."

Pääkaupunkiin kaivattiin paikallista taiteilijaseuraa, joka ensisijaisesti pyrkisi vaikuttamaan Helsingin kaupungin kuvataidepolitiikkaan. Suomen Taiteilijaseuran eriydyttyä 1950-luvun alussa valtakunnallisten taiteilijaliittojen kattojärjestöksi, johon ei enää kuulunut henkilöjäseniä, oli myös syntynyt tarve helsinkiläisiä eri alojen taiteilijoita yhdistävästä järjestöstä.

Seuran perustaminen vuonna 1967

Helsingin Taiteilijaseuran perustava kokous pidettiin Hotelli Tornissa "kabinetti kympissä" 13.1.1967. Taidegraafikko Tuulikki Pietilän ehdotuksesta seuran viralliseksi nimeksi annettiin Helsingin Taiteilijaseura ry - Konstnärsgillet i Helsingfors rf. Perustamisen kunniaksi kabinettiin tilattiin konjakit. Perustamista oli valmisteltu useissa kokoontumisissa "Eliten kerhohuoneen verhojen takana ja Lallukan kokoushuoneessa".Seuran toiminnan alkamisesta sekä hallituksen kokoonpanosta tiedotettiin myöhemmin ehdistölle.

Ensimmäinen hallitus ja perustajajäsenet

Seuran ensimmäisen hallituksen puheenjohtaja oli kuvanveistäjä Ben Renvall. Varapuheenjohtajana toimi Veikko Marttinen ja sihteerinä Helga Reinikainen. Hallituksen jäseniksi valittiin Erik Granfelt, Ahti Lavonen, Jaakko Sievänen, Heikki Somersalo, Veikko Vionoja ja Teuvo-Pentti Pakkala.

Ben Renvallin muistikirjassa on joitain perustamista koskevia muistiinpanoja. Kirjassa on perustavan kokouksen päivämäärä, ensimmäisen hallituksen kokoonpano sekä nimilista taiteilijoista, joka saattaa tarkoittaa kokouksessa läsnäolleita tai kokoukseen kutsuttuja henkilöitä. Muistitietojen mukaan kokouksessa oli paikalla noin parikymmentä taiteilijaa, pääasiassa "vanhemman kaartin taiteilijoita" kuten taidemaalarit Aimo Kanerva, Toimi Kiviharju, Unto Koistinen ja Ernst Mether-Borgström. Myös hallitus koostui suurimmaksi osaksi jo asemansa vakiinnuttaneista taiteilijoista. Mukaan oli kutsuttu myös muutamia nuoria taiteilijoita. Puheenjohtaja Ben Renvallin lesken Pirkko Lantto-Renvallin mukaan hänen miehensä oli pyydettäessä suostunut puheenjohtajaksi "siihen asti kunnes saataisiin asiat järjestettyä".

Ensimmäisen vuoden toiminta

Seuran ensimmäisen vuoden toiminnasta ei ole säilynyt kuin yksi pöytäkirja ja toimintakertomus. Kevään 1967 aikana perustajat esittelivät seuran Helsingin kaupungin edustajille, kuvataiteilijoiden valtakunnallisille järjestöille ja
Suomen Taideakatemian edustajille. Seura anoi Helsingin kaupungilta avustusta toimintaansa sekä edustajalleen paikkaa kuvataidelautakunnasta. Ensimmäisenä toimintavuonna järjestettiin kaksi yleiskokousta ja viisi hallituksen kokousta. Seuralle valittiin myös näyttely- ja neuvottelutoimikunnat.

Seuran tavoitteena oli hankkia taiteilijoille työhuoneita Suomenlinnasta. Muinaistieteellinen toimikunta vuokrasi seuralle tilat kuitenkin vain neljäksi kuukaudeksi. Koska tilat saatiin näin lyhyeksi ajaksi, ei niitä vuokrattu jäsenten työhuoneiksi vaan tiloissa järjestettiin nuorten taiteilijoiden näyttely.

Heinäkuuhun mennessä seurassa oli lähes 50 jäsentä ja ensimmäisen toimintavuoden jälkeen 66. Seuran ensimmäisten sääntöjen mukaan jäsenien edellytettiin olevan helsinkiläisiä kuvataiteilijoita ja jäsenyydestä päätti seuran hallitus. Perustamisen jälkeen jäsenmäärää kasvatettiin tiedottamalla seurasta epävirallisesti ja pyytämällä mukaan merkittävimpiä helsinkiläisiä kuvataiteilijoita. Myöhemmin tiedotusta jatkettiin taiteilijoiden keskuudessa sekä valtakunnallisten liittojen kautta. Jäsenistön laajentamista leimasi kuitenkin varovaisuus, sillä haluttiin pitää kiinni seuran ammatillisesta tasosta. Pöytäkirjojen mukaan seuraa arvosteltiin ensimmäisten toimintavuosien aikana sen pienen jäsenmäärän vuoksi. Seuraavana vuonna jäsenmäärää haluttiin lisätä, koska seuraa oli arvosteltu "pienen joukon hermeettiseksi salaseuraksi." Jäsenmäärä kasvoi kaksinkertaiseksi aktiivisen jäsenhankintakampanjan ansiosta.

Seuran säännöt laadittiin neuvonantajien avustuksella. Yhtenä neuvonantajana toimi varatuomari Jorma Tissari, joka oli toiminut vastaavissa tehtävissä myös Suomen Taiteilijaseurassa. Sääntöjä uudistettiin jo seuraavana vuonna, jolloin korjauksista vastasi seuran sääntöjenmuutoskomitea.

Taustaa perustamiselle

Helsingin Taiteilijaseura perustettiin suhteellisen myöhään, sillä suurimpien paikkakuntien taiteilijaseurat perustettiin pääasiassa jo 1920-1940-luvuilla. Seuran perustaminen liittyy kuvataiteilijoiden valtakunnallisen järjestötoiminnan kehittymiseen. Helsinki pääkaupunkina on Suomen kuvataiteen keskus, johon myös valtakunnallisten järjestöjen toiminta paljolti keskittyy. Helsinkiläiset kuvataiteilijat ovat aina olleet etulyöntiasemassa valtakunnallisiin järjestöihin nähden ja toimineet niissä aktiivisesti. Oman paikallisen seuran perustaminen on koettu ilmeisesti vähemmän merkitykselliseksi.

Seuran perustamiseen saattoi vaikuttaa myös erilaiset tapahtumat valtakunnallisten järjestöjen kehityksessä. Jo 1950-luvulla Taidemaalariliiton sisäiset ongelmat aiheuttivat joidenkin taiteilijoiden eroamisen ja Taiteilijaliitto -58:n perustamisen sekä mahdollisesti osittain vaikuttivat Helsingin Taiteilijaseuran perustamisyritykseen vuonna 1959. Vuonna 1966, vähän ennen Helsingin Taiteilijaseuran varsinaista perustamista, Suomen Taiteilijaseuran kokouksissa oli syntynyt kiivasta keskustelua ja kritiikkiä Suomen Taiteilijaseuraa kohtaan. Taidemaalari Ahti Lavonen oli närkästynyt Suomen Taiteilijaseuran näyttelytoimintaan liittyvistä järjestelyistä ja jo aikaisemmin Ben Renvall oli arvostellut Suomen Taiteilijaseuran asiamiehen toimenkuvaan liittyviä asioita. Kokouksissa oli ollut läsnä myös muita Helsingin Taiteilijaseuran perustajajäseniä.

Seuralla ei kuitenkaan ollut tarkoituksena toimia oppositiossa valtakunnallisiin järjestöihin nähden, vaan tavoitteena oli korjata puutteet kunnallisessa kuvataidepolitiikassa ja parantaa pääkaupungin taiteilijoiden asemaa. Taiteilijoiden keskuudessa Helsingin Taiteilijaseuraan saatettiin kuitenkin suhtautua ristiriitaisesti, eivätkä kaikki halunneet liittyä seuraan. Joku saattoi jäädä ulkopuolelle "Ikävien intrigien vuoksi". Eräs valtakunnallisessa järjestötoiminnassa aktiivisesti mukana ollut taiteilija muistaa joutuneensa jäämään seuran ulkopuolelle "poliittisista syistä". Myös Suomen Taiteilijaseuran silloinen puheenjohtaja Mauri Favén kertoo suhtautuneensa Helsingin Taiteilijaseuran perustamiseen negatiivisesti. Uusi seura tuntui "tarpeettomalta ja kiusalliselta... ja koko sen toiminta potutti...". Favénin mukaan seuran toiminta osoittautui kuitenkin tärkeäksi ja myös hän liittyi myöhemmin jäseneksi.

Ensimmäiset suunnitelmat ateljeetilanteen parantamiseksi

Seuran ensimmäisiä keskeisiä tavoitteita oli parantaa taiteilijoiden työhuonetilannetta Helsingissä. Taiteilijoiden keskuudessa Suomenlinnasta oli haaveiltu jo 1960-luvun alusta lähtien, jolloin Suomen Taiteilijaseura aloitti neuvottelut Muinaistieteellisen toimikunnan kanssa Susisaarella sijaitsevasta bastioni Palmstiernasta. Helsingin Taiteilijaseura aloitti vuonna 1967 neuvottelut saman rakennuksen vuokraamisesta, mutta sopimusta ei saatu aikaiseksi. Keväällä 1968 seura otti asiassa yhteyttä Puolustusministeriöön, joka ei voinut päättää rakennusten tulevaisuudesta, koska Suomenlinnaa koskevat suunnitelmat tultaisiin jatkossa päättämään Opetusministeriössä. Helsingin Taiteilijaseura pyysi selvitystä Suomenlinnan tulevaa käyttöä koskevista suunnitelmista Muinaistieteelliseltä toimikunnalta.

Suomen Taiteilijaseura koki Helsingin Taiteilijaseuran puuttuvan omiin pyrkimyksiinsä. Aiheesta keskusteltiin Suomen Taiteilijaseuran kokouksessa: "Ateljeetaloasiassa ei suinkaan ole kysymys yksinomaan pääkaupungin taiteilijain tiloista vaan valtakunnallisesta asiasta." Lisäksi Suomen Taiteilijaseurassa paheksuttiin radiouutista, jossa Helsingin Taiteilijaseuran Suomenlinnaan liitttyvistä pyrkimyksistä kerrottiin Suomen Taiteilijaseuran toimintana.

Toinen toimintavuosi - suhdetoimintaa tehostetaan

Seuran vuosikokouksessa joulukuussa 1967 uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kuvanveistäjä Raimo Utriainen ja sihteeriksi palkattiin toimittaja Kai Linnilä. Seuran uuden hallituksen voimin jatkettiin toiminnan kehittämistä. Puheenjohtaja Utriainen organisoi toimintaa ja hallitus muodosti toimikuntia hoitamaan erilaisia hankkeita sekä avustusanomuksia.

Toukokuussa 1968 seura järjesti tiedotustilaisuuden "VIP-henkilöille". Tarkoituksena oli järjestää "repäisevä illanvietto henkilöille, jotka voivat edesauttaa visuaalista taidetta ja sen yhteydessä toimivien sosiaalisia olosuhteita". Tilaisuus järjestettiin Utriaisen työhuoneella ja läsnä oli noin 50 kutsuttua vierasta sekä Helsingin Taiteilijaseuran edustajat.
" ...Teidän läsnäolonne täällä, arvoisat vieraat ja ystävät on kiteytettävissä yhteen häikäilemätömään lauseeseen: Helsingin Taiteilijaseura haluaa hyötyä kaikista suhteistaan. Mutta toisaalta uskomme, että mekin voimme olla teille hyödyksi vastaisuudessa. Haluamme kontakteja eri alojen edustajiin, joilla uskomme olevan kiinnostusta pääkaupungin omaa taiteilijaseuraa kohtaan."

Toiminnan yhtenä keskeisenä tavoitteena oli luoda kiinteät suhteet Helsingin kaupunkiin. Puheenjohtaja Raimo Utriainen pyrki luomaan suoria kontakteja kunnallisneuvos Yrjö Rantalaan ja ylipormestari Teuvo Auraan. Lisäksi seura lähestyi kaupunkia "lukuisilla kirjelmillä ja anomuksilla", joilla pyrittiin saamaan kaupungilta taloudellista tukea, työtiloja taiteilijoille sekä omat toimitilat.

Seuran edustaja haluttiin Helsingin kaupungin kuvataidetoimikuntaan

Yhtenä tavoitteena oli saada seuran valitsema edustaja Helsingin kaupungin kuvataidetoimikuntaan päättämään kuvataidetta koskevista apurahoista ja taidehankinnoista. Vuonna 1968 kuvataidetoimikunnassa oli kolme kuvataiteilijajäsentä Suomen Taiteilijaseuran valitsemina. Helsingin Taiteilijaseura teki anomuksen kaupunginhallitukselle, jotta toimikuntaan saataisiin seuran edustaja. Kaupunginhallitus pyysi selvitystä asiasta kuvataidetoimikunnalta, jonka kanta oli kielteinen. Toimikunta perusteli päätöstään sillä, että Suomen Taiteilijaseuran valitsemat jäsenet olivat yleensä olleet helsinkiläisiä ja edustaneet "laajoja taiteilijapiirejä".

Seuraavana vuonna vakituiset asiantuntijajäsenet poistettiin kuvataidetoimikunnasta mutta valtakunnallisille liitoille sekä Helsingin Taiteilijaseuralle annettiin mahdollisuus tehdä toimikunnalle ostoehdotuksia kuukausittain. Suomen Taiteilijaseura paheksui edustajiensa poistamista ja asiasta keskusteltiin runsaasti. Helsingin Taiteilijaseuraan valittiin neuvotteluryhmä tekemään ostoehdotuksia. Samalla oli päätetty, että kaupungin järjestämissä kilpailuissa käytettäisiin asiantuntijoina valtakunnallisten liittojen edustajia, joiden tuli olla helsinkiläisiä. Mikäli kuvataidetoimikunta järjestäisi kilpailuja pelkästään helsinkiläisille taiteilijoille palkintolautakuntaan valittaisiin kaksi Helsingin Taiteilijaseuran edustajaa. Kuvataidetoimikunta ei kuitenkaan ottanut kertaakaan yhteyttä seuraan asiantuntijakysymyksissä.

Seura saa oman tunnuksen

Kevään 1968 aikana järjestettiin jäsenille kilpailu seuran tunnuksen suunnittelemiseksi. Kilpailun juryyn valittiin puheenjohtajaksi Kai Linnilä sekä jäseniksi kuvataiteilijat Heikki Alitalo, Pekka Syrjä, Raimo Utriainen ja Sven-Olof Westerlund. Kuudesta kilpailuehdotuksesta seuran logoksi valittiin Jorma Hautalan suunnittelema geometrinen kuvio, joka on käytössä seuran tunnuksena edelleen.

Ensimmäinen näyttely Taidehallissa vuonna 1968

Helsingin Taiteilijaseuran näyttelytoiminta aloitettiin yhteisnäyttelyllä Helsingin Taidehallissa. Taidehallin intendentin Seppo Niinivaaran kanssa sovittiin seuran jyrytetyn yhteisnäyttelyn ajankohta syyskuuhun 1968. Seuralle valittiin näyttelytoimikunta, jolle hallitus antoi tehtäväksi näyttelyn toteuttamisen. Näyttelyn suojelijana toimi kaupunginjohtaja Teuvo Aura ja komissaarina akateemikko Sam Vanni.

Näyttelyn tarkoituksena oli esitellä helsinkiläistä kuvataidetta mahdollisimman monipuolisesti. Näyttelyyn osallistui 74 taiteilijaa seuran 120:stä jäsenestä. Näyttelyesitteessä julkaistiin seuran sihteerin Kai Linnilän kirjoitus seuran toiminnasta ja taidehistorian professori Lars Petterssonin Suomenlinnaa koskeva artikkeli. Taidehallin aukioloaikoja pidennettiin näyttelyn ajaksi sillä iltaisin järjestettiin erilaisia keskustelutilaisuuksia ja konsertteja. Ohjelmassa oli teach in -keskustelu Suomenlinnaa koskevista suunnitelmista, kirjailijamatinea, runoilta sekä M.A. Nummisen underground - ja Arja Saijonmaan on the ground-konsertit.

Kriitikko Timo Vuorikoski kirjoitti näyttelystä Helsingin Sanomiin: "...Uudistunut Taidehalli tuskin olisi voinut aloittaa nuorekkaammin..." Lehtikuvissa seuran edustajat poseeraavat puheenjohtaja Raimo Utriaisen teoksen "21. elokuuta 1968" ympärillä. Teos oli saanut nimensä samassa kuussa tapahtuneen Tsekkoslovakian miehityksen mukaan. Kuvat tulkittiin seuran solidaarisuuden osoitukseksi Tshekkoslovakiaa kohtaan. Seuran hallitus halusi korjata tulkinnan ja pyysi Utriaista toimittamaan lehdistölle oikaisun seuran poliittisesta sitoutumattomuudesta.

Haaveena Suomenlinna

Näyttelyn yhteydessä järjestettiin Suomenlinnaa koskeva keskustelutilaisuus, jonka puheenjohtajana toimi Sven-Erik Åström. Paneeliin oli pyydetty taiteilijoita, arkkitehtejä, Muinaistieteellisen toimikunnan edustajia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Seuran pyrkimykset saivat kannatusta mutta myös kritiikkiä. Jörn Donnerin mielestä taiteilijoiden tuli asua ja työskennellä eri puolilla kaupunkia eikä Suomenlinnasta saisi tehdä "taiteilijaghettoa". Myös Muinaistieteellisen toimikunnan edustajat pääasiallisesti vastustivat hanketta.

Suomenlinnaa koskevat toiveet kariutuivat ja yhtenä syynä olivat Suomenlinnan keskeneräiset käyttösuunnitelmat. Muutamille yksittäisille taiteilijoille Suomenlinnasta pystyttiin järjestämään tilapäisiä työhuoneita, mutta yleisesti Muinaistieteellinen toimikunta halusi luoda perusteelliset suunnitelmat Suomenlinnan tulevasta käytöstä ennen kuin tiloja luovutettaisiin taiteilijoiden käyttöön.

Seuran kokouksissa tehtiin aloitteita ateljeetilanteen selvittämiseksi myös muualla pääkaupungin alueella. Tutkimukseen pyrittiin saamaan apua Helsingin yliopiston taidehistorian laitokselta.

Tullimakasiinia koskevat suunnitelmat

Seuran toiminnan yhtenä tärkeimpänä tavoitteena oli omien toimitilojen vuokraaminen Helsingin kaupungilta. Haluttiin perustaa toimintakeskus, jossa olisi seuran toimisto ja näyttelytila. Seuralle valittiin rakennustoimikunta suunnittelemaan keskusta ja miettimään vaihtoehtoja sen toteuttamiseksi. Sijaintipaikaksi kaavailtiin C.A. Edelfeltin suunnittelemaa vanhaa Tullimakasiinia Aleksanterinkatu 1:ssä. Seura tilasi alustavat luonnokset arkkitehti Aarno Ruusuvuoren toimistolta syyskuussa1968. Seuraavana keväänä suunnitelma esiteltiin kaupunginjohtaja Teuvo Auralle. Suunnitelmat kariutuivat sillä rakennus oli jo alustavasti luvattu muuhun käyttöön.

Taiderengas

Seura suunnitteli taidelainaamotoiminnan aloittamista vuodesta 1968 alkaen. Hallitus kehitti myös ajatusta Taiderenkaasta, jonka toimintaperiaatteena olisi ollut taiteen vuokraaminen ja myyminen osamaksulla sekä taidearpajaisten järjestäminen vuosimaksun maksaneille Taiderenkaan jäsenille. Vastaavasta toiminnasta oli taiteilijoiden mukaan hyviä kokemuksia Ruotsissa ja Tanskassa. Taiteen markkinointi demokraattisella tavalla oli 1960-luvun uutta kulttuuripolitiikkaa. Haluttiin kyseenalaistaa taiteen elitistinen asema ja antaa kaikille halukkaille mahdollisuus hankkia taidetta.

Laila Pullinen puheenjohtajaksi

Vuoden 1968 lopulla seuran puheenjohtajaksi valittiin kuvanveistäjä Laila Pullinen. Seura sai myös uuden hallituksen, johon muodostettiin työvaliokunta hoitamaan anomuksia kaupungille, valtiolle ja yrityksille. Työvaliokunta teki lisäanomuksen Helsingin kaupungille, jotta seuralle myönnettäisiin avustus seuraavalle vuodelle. Talousarviossa seuran tuloiksi ennakoitiin ainoastaan jäsenmaksutulot. Seura sai kuitenkin Opetusministeriöltä avustusta 2 500 markkaa sekä Pohjolalta ja Valmetilta yhteensä 2 500 markkaa. Taidegraafikko Tuulikki Pietilältä hankittiin grafiikkaa lahjoiksi seuraa tukeneille yrityksille ja yksityishenkilöille.

Puheenjohtaja Pullinen osallistui Helsingin kaupungin taidekeskuskomitean kokoukseen, jossa suunniteltiin taidekeskusta Oulunkylään. Seura teki ehdotuksen, että kaupunki varaisi Oulunkylästä alueen "kuvataiteille omistettavia ajanmukaisia laitoksia varten." Samana keväänä seuran hallitus pohti kuvataiteilijoiden tekijänoikeuksiin liittyviä ongelmia. Asiasta päätettiin tehdä yhteistyöehdotus Suomen Taiteilijaseuralle.

Kuvanveistäjä Raimo Heino valtuutettiin tekemään luonnos seuran mitalista. Mitalia ei pystytty kuitenkaan taloudellisista syistä toteuttamaan.

Seuran talouden kohentamiseksi ja toiminnan rahoittamiseksi järjestettiin taidehuutokauppa. Jäsenet lahjoittivat lähes 70 teosta, jotka olivat esillä viikon ajan Kluuvin galleriassa. Meklarina toimi taidegraafikko ja -maalari Toimi Kiviharju. Huutokaupan tuotto oli noin 10 000 markkaa ja sen yhteydessä järjestettiin informaatiotilaisuus Helsingin kaupungin edustajille.

Ensimmäiset ateljeetalosuunnitelmat

Ensimmäiset maininnat ateljeetaloista löytyvät alkuvuoden 1969 jäsenkirjeestä. Seurassa oltiin huolestuneita tiedoista, joiden mukaan seuraava valtion ateljeetaloavustus myönnettäisiin Lahteen. Kevään aikana seura aloitti yhteydenpidon Opetusministeriöön ja Helsingin kaupunkiin tuodakseen esiin pääkaupungin huonon työhuonetilanteen. Verrattiin pääkaupungin olosuhteita Tampereeseen ja Turkuun, joissa oli jo rakennettu ateljeetaloja. Helsingin kaupunki ilmoitti olevansa mukana hankkeessa, jos valtio osallistuisi rahoitukseen. Seura teki anomuksen Opetusministeriölle saadakseen valtion avustusta.

Ateljeetalohankkeeseen liittyvistä suunnitelmista järjestettiin kaksi tiedotustilaisuutta kaupungin edustajille Oulunkylän ateljeetalossa. Jälkimmäisessä tilaisuudessa esiteltiin arkkitehti Jyrki Kalkkeelta tilatut luonnospiirustukset Myllypuron ateljeetaloja varten.

Ateljeetutkimus ja muut suunnitelmat

Seura päätti toteuttaa ateljeetutkimuksen, joka oli tarkoitus suorittaa kyselynä kaikille pääkaupungissa asuville taiteilijoille. Tavoitteena oli kartoittaa ateljeeta tarvitsevien määrä pääkaupungissa. Tutkimuksen suorittamisesta tai tuloksista ei kuitenkaan löydy tietoa seuran arkistoista.

Koko Suomen ateljeetilannetta koskeva tutkimus toteutettiin Suomen Taiteilijaseuran toimesta lähes samaan aikaan. Ruotsissa Konstnärernas Riksorganisation (KRO) oli jo aikaisemmin selvittänyt vastaavalla tavalla ruotsalaisten kuvataiteilijoiden työskentelyolosuhteita. Suomen Taiteilijaseura lähetti noin tuhannelle taiteilijalle kyselyn, jossa tiedusteltiin taiteilijoiden työhuoneolosuhteita ja mahdollisia suunnitelmia tilanteen parantamiseksi. Helsingistä kyselyyn vastasi 111 taiteilijaa, joista noin kymmenen työskenteli alunperin taiteilijan työhuoneeksi tarkoitetusssa ateljeessa. Suomen Taiteilijaseuran kyselyn perusteella pääkaupungissa ateljeetarve oli suurin.

Myös Helsingin Taiteilijaseura vastasi kyselyyn. Seuran suunnitelmat oli liitetty puheenjohtaja Laila Pullisen vastaukseen. Seuralla oli kaksivaiheinen ateljeesuunnitelma, joista kiireellinen koski Myllypuron rakennettaviin ateljeetaloja ja toinen Merihakaan rakennettavia kerrostaloja. Seura kävi neuvotteluja Haka-yhtiön, Wuorio-säätiön ja Helsingin kaupungin kanssa ateljeeosakkeista, jotka rakennettaisiin Merihakaan tulevien "pilvenpiirtäjien huipuille".

Lisäksi Helsingin Taiteilijaseura teki Opetusministeriölle ehdotuksen, että Suomen Taiteilijaseuraa pyydettäisiin myymään Tapiolan ateljeetalot pääoman saamiseksi uusiin ateljeetaloihin. Ateljeetalot olisi myyty ainoastaaan ammatissa aktiivisesti toimiville taiteilijoille.

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäseneksi?

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenyydestä keskusteltiin seuran kokouksissa useaan otteeseen. Liiton jäsenyyttä pidettiin merkittävänä, koska se oli Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestö ja paikallisten taiteilijaseurojen yhteistyöjärjestö.

Keväällä 1969 seuran yleiskokouksessa järjestettiin ensimmäinen äänestys asiasta. Enemmistö läsnäolijoista vastusti kuitenkin liittymistä. Samassa kokouksessa äänestettiin myös jäsenyyshakemuksen lähettämisestä suoraan Suomen Taiteilijaseuraan ja suurin osa läsnäolijoista kannatti tätä menettelytapaa, joka olisi edellyttänyt muutosta Suomen Taiteilijaseuran säännöissä. Suomen Taiteilijaseuralta tiedusteltiin jäseneksi liittymisen mahdollisuutta, mutta sen vastaus oli kielteinen.

Kesänäyttelyitä Helsinkiin

Kesällä 1969 seura järjesti Art-Expo-näyttelyn liikehuoneistossa Kauppatorin reunalla ja Kluuvin galleriassa. Liikehuoneistossa Unioninkatu 28:ssa oli esillä myyntinäyttely, jossa oli mukana noin 70 teosta. Näyttelyyn osallistui seuran jäseniä ja espoolaisia taiteilijoita. Esillä oli muun muassa Kari Jylhän, Kimmo Pyykön, Jaakko Sieväsen ja Nina Ternon teoksia. Näyttelyn teemana oli kadulta sisään ja tarkoituksena oli houkutella keskustassa liikkuvia helsinkiläisiä sekä turisteja katsomaan taidetta. Kluuvin galleriassa oli seuran jäsenten jyrytetty yhteisnäyttely. Näyttelyt saivat huomiota lehdistöltä ja kävijöitä oli runsaasti. Seuran ensimmäisellä kesänäyttelyllä haluttiin lisätä Helsingin kuvataidetarjontaa aikaan, jolloin monet galleriat olivat kesälomalla.

Puheenjohtaja Pullisen ero

Laila Pullinen erosi puheenjohtajan tehtävistä joulukuussa 1969. Erosta tiedotettiin lehdistölle ja syyksi ilmoitettiin protesti Helsingin kaupunkia kohtaan. Kaupunki ei ollut seuran kolmen vuoden toiminnan aikana antanut sille taloudellista tukea eikä myöskään seuraavalle vuodelle oltu myönnetty toiminta-avustusta. Seura pyrki kehittämään Helsingin kuvataide-elämää mutta Pullisen mukaan taiteilijoiden ei kannattanut uhrata aikaansa tähän toimintaan ellei kaupunki osoittanut tukevansa seuraa. Protestia perusteltiin myös sillä, että muissa kaupungeissa taiteilijaseurojen toimintaa tuettiin taloudellisesti. Opetusministeriön myöntämä tuki paikallisille taiteilijaseuroille oli sidoksissa kaupungin myöntämän tuen suuruuteen. Yleisestä käytännöstä poiketen Helsingin Taiteilijaseura oli onnistunut saamaan valtiolta pieniä avustuksia.

Kari Jylhä puheenjohtajaksi

Joulukuussa1969 järjestetyssä vuosikokouksessa seuralle valittiin uusi puheenjohtaja ja hallitus. Puheenjohtajaksi valittiin taidemaalari Kari Jylhä. Vuosikokouksen jatkokokouksessa keskusteltiin ongelmallisesta suhteesta Helsingin kaupunkiin ja kuvataidetoimikuntaan. Uusi hallitus otti tavoitteekseen seuran aseman vakiinnuttamisen kunnallisena alan järjestönä, jolla olisi tukenaan säännöllinen määräraha Helsingin kaupungilta. Lisäksi tavoitteena oli ateljeekylän rakentamisen alkuunsaattaminen ja toimintakeskuksen hankkiminen seuralle. Hallitukseen perustettiin työvaliokunta, jonka tehtävänä oli ideoida ja kehittää seuran toimintaa.

Liittyminen Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoon

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenyys otettiin esille seuran yleiskokouksessa ja asiasta päätettiin äänestää uudelleen. Jäsenyys koettiin lopulta välttämättömäksi, jotta päästäisiin toimimaan ja vaikuttamaan Suomen Taiteilijaseuran alaisuuteen. Liittyminen tapahtui joulukuussa 1969.

Jäsenyyden odotettiiin tuovan seuralle suuremmat valtionavustukset, sillä Opetusministeriö tuki liiton jäsenjärjestöjä vuosittain. Helsingin Taiteilijaseurasta tuli liiton suurin jäsenjärjestö, jolla vuosikokouksessa oli edustajia ja äänivaltaa suhteessa jäsentensä lukumäärään. Seuraavana vuonna seura oli oikeutettu lähettämään liiton kokoukseen seitsemän edustajaa, joista Osmo Valtonen valittiin liiton hallitukseen, työvaliokuntaan ja vuosinäyttelyn valintalautakuntakuntaan. Liiton työvaliokunta valitsi taiteilijoita kansainvälisiin näyttelyihin ja osallistui Taiteilija-lehden toimittamiseen. Näin Helsingin Taiteilijaseura sai mahdollisuuden toimia kahdessa valtakunnallisessa järjestössä, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitossa ja Suomen Taiteilijaseurassa. Seura pyrki muun muassa vaikuttamaan yrittäjäeläkejärjestelmän kehittämiseen.

Valtion avustukset

Vuosina 1968-1969 seura sai avustukset Opetusministeriöltä yleisesti toiminnan rahoittamiseen sekä Taidehallissa vuonna 1968 järjestetyn näyttelyn kuluihin. Opetusministeriön myöntämät avustukset olivat suhteellisen pieniä, koska valtion tuki paikallisille seuroille oli sidoksissa kaupungin tuen määrään. Esimerkiksi Opetusministeriön tuki Tampereen Taiteilijaseuralle vuosina 1960-luvun lopulla oli moninkertainen verrattuna Helsingin Taiteilijaseuran saamaan tukeen. Avustuksia anottiin myös yrityksiltä ja pankeilta. Alkuvuosina seuran toiminta rahoitettiin lähinnä yritysten tuella, jäsenmaksuilla ja taidehuutokaupoilla.

Helsingin Juhlaviikkojen kuvataidetarjonnan lisääminen

Syksyllä 1969 seura piti Helsingin Juhlaviikkojen kuvataidetarjontaa vähäisenä ja ryhtyi suunnittelemaan kuvataidetapahtumaa, jota tarjottiin juhlaviikkojen toimikunnalle. Ehdotukseen suostuttiin ja seuralle myönnettiin avustusta näyttelyn järjestämiseen. Tarkoituksena oli järjestää kutsunäyttely, johon pyydettäisiin myös yksi ulkomaalainen taiteilija. Näyttelyä järjestävään toimikuntaan kuuluivat Helsingin Taiteilijaseuran puheenjohtaja Kari Jylhä, taidemaalari Jaakko Sievänen ja juhlaviikkojen toimikunnan edustajana Tuula Arkio.

Helsinki/Taide/60-70 ja Art -70

Seuraaville Helsingin Juhlaviikoille seura järjesti näyttelyn Helsinki/Taide/60-70 , joka oli esillä Taidehallissa alkukesällä 1970. Näyttely oli kuvataiteen debyytti Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmassa. Helsinki/Taide/60-70 esitteli merkittävää1960-luvun lopun taidetta ja pyrki ennakoimaan alkavan 1970-luvun taidetta. Näyttelyyn kutsuttiin 29 taiteilijaa, joista valtaosa oli helsinkiläisiä. Pääkaupungin ulkopuolelta kutsuttiin taidemaalarit Reino Hietanen, Kimmo Kaivanto ja Kauko Lehtinen. Esillä oli myös kahden Helsingin Taiteilijaseuran edesmenneen jäsenen Ahti Lavosen ja Olli Miettisen muistonäyttelyt. Näyttelysuunnitelmissa olleista ulkomaalaisesta vierailijasta, valokineettisestä huoneesta ja taidetapahtumista jouduttiin säästöbudjetin vuoksi luopumaan Juhlaviikkojen toimikunta kuitenkin tuki näyttelyä jonkin verran. Näyttelyn suojelijana toimi ylipormestari Teuvo Aura. Seura ilmoitti olevansa kiinnostunut myös jatkossa järjestämään juhlaviikkojen näyttelyitä.

Samana vuonna seuran kesänäyttely ART -70 järjestettiin kolmessa eri paikassa, Helsingin kaupunginpuutarhassa, Kluuvin galleriassa ja Suomenlinnassa Fersénin linnakkeessa. Näyttelyn järjesti toimikunta, johon kuuluivat Pirkko Ropponen, Veikko Nuutinen, Juha Soisalo ja Aimo Taleva. Näyttelyyn saivat osallistua myös seuraan kuulumattomat taiteilijat. Kaupunginpuutarhaan oli sijoitettu veistoksia neljältä taiteilijalta, Kluuvin galleriassa oli maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa yhteensä 36:lta ja Fersénissä 27:ltä taiteilijalta. Ferséniin suuniteltiin musiikkitapahtumia, mutta tila ei vastannut julkisille kokoontumistiloille asetettuja säädöksiä ja suunnitelmat jäivät toteutumatta. Näyttelyn luettelossa esiteltiin seuran toimintaa ja päämääriä.

Seura saa tukea Helsingin kaupungilta

Vuonna 1970 Helsingin kaupunki myönsi seuralle tukea budjetin ulkopuolelta pankkilainan muodossa 10 000 markkaa ja antoi suullisen lupauksen lainan takaisinmaksusta. Seura nosti lainan pankista rahoittaakseen toimintaansa, lähinnä kesänäyttelyitä. Seuraavalle vuodelle kaupunki myönsi toiminta-avustusta 20 000 markkaa.

Yhteistoimintaa Uudenmaan läänissä

Helsingin Taiteilijaseuran aloitteesta järjestettiin vuonna 1970 yhteinen neuvottelutilaisuus Uudenmaan läänin taiteilijaseuroille ja taideyhdistyksille. Tilaisuus järjestettiin Järvenpäässä yhdessä Järvenpään Taiteilijaseuran kanssa. Helsingin Taiteilijaseuran edustajana tilaisuudessa oli kuvataiteilija Osmo Valtonen.
Tilaisuudessa käsiteltiin taidetoimikuntien määrärahoja ja kokoonpanoja sekä taiteilijaseurojen yhteydenpitoa taidetoimikuntiin.

Uudenmaan läänin taidetoimikunta kutsui seuran kiertävään taidenäyttelyyn, joka oli esillä keväällä 1970 Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Lohjalla ja Porvoossa. Seura järjesti Helsingin näyttelyn Kluuvin galleriaan. Näyttelyssä oli esillä maalauksia ja veistoksia seuran jäseniltä. Seuralta pyydettiin ehdotusta Uudenmaan läänin taidetoimikuntaan valittavista taiteilijajäsenistä. Jäsenet valitaan joka kolmas vuosi.

Säännöt ja tavoitteet määritellään

Keväällä 1970 hallituksessa keskusteltiin seuran säännöistä, niiden tulisi olla yhdenmukaiset muiden vastaavien liittojen ja seurojen sääntöjen kanssa. Erityisesti jäsenvalintaan tulisi kiinnittää huomiota. Syksyllä seuran näyttelypolitiikkaa linjattiin ensimmäisen kerran. Tavoitteeksi otettiin kaikille helsinkiläisille avoimen jyrytetyn näyttelyn sekä kesänäyttelyn järjestäminen vuosittain. Kesänäyttelyiden ideoinnista ja järjestämisestä vastaisivat taiteilijaryhmät tai yksittäiset taiteilijat. Tavoitteena oli monipuolisten ja keskustelua herättävien näyttelyiden järjestäminen, taideyleisön palveleminen kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla sekä uusien näyttelykävijöiden houkuttelu. Yhtenä tavoitteena oli antaa kaikille jäsenille mahdollisuudet osallistua jossain muodossa seuran näyttelytoimintaan.

Kannanotto kuvataiteilija Harro Koskisen puolesta

Syksyllä 1970 seura otti yhdessä Taidemaalariliiton kanssa kantaa kuvataiteilija Harro Koskista koskevaan jumalanpilkkasyytteeseen. Kannanotto koski taiteilijoiden turvattomuutta tilanteessa, jossa kuka tahansa saattoi nostaa jumalanpilkkasyytteen taiteilijaa vastaan. Yhdistykset vetosivat taiteen tekemisen sekä sanan vapauteen sivistysvaltiossa. Kannanotolla pyrittiin vaikuttamaan oikeuden päätökseen ja julkiseen mielipiteeseen. Julkilausuman laati seuran tiedotussihteeri Kai Linnilä ja se toimitettiin lehdistölle ennen oikeudenkäyntiä. Syytettyinä olivat myös seuran jäsenet Göran Augustson, Tapio Junno ja Kari Jylhä, jotka juryn jäseninä olivat valinneet Koskisen Sikamessias-teoksen Taidehallissa syksyllä 1969 järjestettyyn nuorten näyttelyyn.

Helsingin Taiteilijaseuran Toimintakeskus perustetaan

Seura vuokrasi oman toimitilan Helsingin kaupungilta syksyllä 1970. Katariinankadulla, Helsingin kaupungintalon ja Raastuvanoikeuden välissä sijainneeseen 57 m2:n kokoiseen tilaan kuului näyttelyhuone, parvi ja portaikko. Rakennus oli alunperin valmistunut hevostalliksi. Rakennus oli juuri peruskorjattu arkkitehti Aarno Ruusuvuoren tekemien suunnitelmien mukaan. Sisätilojen lattiat olivat marmoria, ulko-ovi sekä tuulikaappi pronssia. Tilojen värityksen oli suunnitellut taidemaalari Anitra Lucander. Tila oli osittain keskeneräinen sillä parvelle ei päässyt ja portaat eivät johtaneet minnekään. Seura perusti Katariinankadulle toimintakeskuksen. Taidemaalari Jorma Hautala suunnitteli ulko-oven viereen pronssisen nimikilven ja ilmoituskaapin. Samana vuonna Hautala suunnitteli seuran käyttöön uuden logon, jonka aiheena oli toimintakeskuksen Katariinankadun julkisivu.

Tilan vuokraamisesta oli neuvoteltu Helsingin kaupungin taideasiainsihteerin Marja-Liisa Bellin kanssa. Tila vuokrattiin seuralle sillä ehdolla, että sinne perustettaisiin taidelainaamo ja toimintakeskus pidettäisiin avoinna kello 21.00 saakka. Kaupunki halusi parantaa ydinkeskustan kulttuuripalveluja iltaisin. Alustavasti kaupunki lupasi lisätiloja rakennuksesta ja seura ryhtyi suunnittelemaan pihakahvilan ja klubiravintolan perustamista toimintakeskuksen yhteyteen. Lisätiloja ei kuitenkaan saatu ja eikä kaupunki suostunut seuran monista pyynnöistä huolimatta tekemään pervelle johtavaa ovea.

Helsingin Taiteilijaseuran Toimintakeskuksen avajaisnäyttely pidettiin joulukuussa 1970. Ensimmäisessä näyttelyssä oli esillä Sven-Olof Westerlundin isokokoisia moduuleja ja tilateoksia. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin avajais- ja informaatiotilaisuus kaupungin virkamiehille sekä lehdistölle.

Seuralle valittiin toimikunta suunnittelemaan Toimintakeskuksen tapahtumia ja näyttelyitä. Keskukseen haluttiin monipuolinen ja toiminnallinen ohjelma, kokeilevia, taiteen rajoja rikkovia näyttelyitä ja tapahtumia, jotka herättäisivät keskustelua ja toisivat uutta yleisöä taidenäyttelyihin. Taiteilijoille pyrittiin tarjoamaan vaihtoehtoinen ja mahdollisimman edullinen näyttelytila. Ensimmäisten kuukausien aikana Toimintakeskuksessa järjestettiin keskustelutilaisuus kunnallisesta kuvataidepolitiikasta, esiteltiin laserilla tehtyjä hologrammeja, kutsuttiin ulkomaalaisia vieraita ja järjestettiin jazz-jamit.

Pierre Restanyn vierailu

Hologrammien esittelytilaisuudessa paikalla oli myös ranskalainen taideteoreetikko Pierre Restany sekä milanolainen galleristi ja kustantaja Guido Le Noci. Suomen Taiteilijaseura oli julkaissut Suomen taiteen vuosikirjan yhteydessä Pierre Restanyn teoksen Valkoinen kirja, joka sisälsi aikakauden keskeiset aatteet taiteen ja taiteilijoiden yhteiskunnallisesta tehtävästä. Kirjan alkulehdillä julistetaan: "Irrottakaamme itsemme kaiken ulkopuolelle jotta lopullisesti romuttaisimme porvarillisen taiteen". Restany kirjoitti opiskelijoiden, opettajien ja taiteilijoiden vastuusta yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Restanyn mukaan taiteilijoiden yhteiskunnallinen tiedostaminen kansainvälisenä ilmiönä oli yhteydessä opiskelijoiden poliittiseen kapinointiin. Muun muassa Restanyn julistama ajattelutapa taiteilijoiden poliittisuudesta ja yhteiskunnallisesta asennoitumisesta tuli näkymään voimakkaasti taiteen sisällössä ja vaikutti taiteilijan roolin muuttumiseen. Restanyn ajattelulle tyypillistä oli myös kansainvälisyyden ja uuden teknologian ihannointi. Taidetta kaikille muodostui keskeiseksi iskulauseeksi ja tyypillistä oli pyrkimys taiteen jakelun uudelleen kehittämiseen. Restanyn mukaan yksityisgallerioitten järjestelmä oli vanhentunut ja tilalle oli luotava uudenlaisia vaihtoehtoja. Restanyn sanomalle löytyi otollisia kuulijoita Suomessakin ja käsitys taiteilijan roolista yhteiskunnassa muuttui. Myös monet Helsingin Taiteilijaseuran pyrkimykset 1970-luvun alussa liittyivät Restanyn julkituomiin ajatuksiin.

Poliittinen ilmapiiri muuttuu

1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa taiteilijoiden poliittinen aktiivisuus voimistui liittyen taiteen ja taiteilijoiden aseman edistämiseen, mutta myös laajemmin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Taiteilijajärjestöjen kautta yhteiskunnalliset ja poliittiset ilmaisut saivat laajempaa jalansijaa ja ne pystyttiin tuomaan julkisesti esiin. Helsingin Taiteilijaseuran politisoituminen 1970-luvulla oli yhdenmukainen esimerkiksi Suomen Taiteilijaseurassa tapahtuneen kehityksen kanssa. Seurat pyrkivät pääasiassa vaikuttamaan kuvataiteilijoiden
aseman parantamiseen yleisellä tasolla, mutta esimerkiksi näyttelyvaihdot ja kansainväliset pyrkimykset keskittyivät lähes yksinomaan Neuvostoliittoon ja Itä-Saksaan.

Myllypuron ateljeetalot

Vuoden 1970 alussa ateljeetalojen rakentaminen koettiin kiireelliseksi. Seuralle valittiin uusi ateljeetalotoimikunta, jolle myönnettiin valtuudet hoitaa hanketta ja toimikunta, jonka tehtävänä oli kerätä pääomaa. Seuran puheenjohtaja Kari Jylhä jatkoi neuvotteluja Helsingin kaupungin kanssa. Kaupunki suhtautui hankkeeseen positiivisesti ja lupasi seuralle halpakorkoista lainaa. Valtion kuvataidetoimikunnalle tehtiin selvitys suunnitelmista ja hankkeen rahoitus ratkesi Opetusministeriön myönnettyä halpakorkoista lainaa, joka kattaisi puolet rakennuskustannuksista. Seuran tulisi rahoittaa itse 10 % ja kaupunki myöntäisi 40 % kustannuksista lainana sekä vuokraisi tontin.

Myös Lahdessa oli suunniteltu ateljeetalojen rakentamista. Vuoden 1970 valtionavustukset kaksinkertaistettiin kuvataidetoimikunnan esityksestä ja avustukset myönnettiin Helsinkiin ja Lahteen.

Talo Taiteelle - Paikka Paletille

Seura keräsi rahaa ateljeetalojen rakentamiseksi kampanjalla Talo Taiteelle - Paikka Paletille. Keskeisin tapahtuma oli Pörssitalon linnanpihassa järjestetty taidenäyttely ja huutokauppa huhtikuussa 1970. Taiteilijat lahjoittivat huutokaupattavaksi yli sata teosta. Tilaisuuden suojelijana toimi ylipormestari Teuvo Aura. Huutokaupalla seura keräsi tarvittavan pääoman sekä huomiota ateljeetalohankkeelleen.

Seura perusti Helsingin Ateljeetalosäätiön, jonka nimissä hoidettiin talojen rahoitus ja rakentaminen. Säätiön hallitukseen valittiin neljä seuran edustajaa kolmeksi vuodeksi. Helsingin kaupungilla ja Opetusministeriöllä on myös edustajansa hallituksessa. Säätiö vastaa itsenäisesti talojen ylläpidosta.

Rakennuspaikan valinta

Helsingin kaupunki tarjosi seuralle kahta vaihtoehtoista tonttia Myllypurosta. Tonttivaraus tehtiin Myllypadontie 5:stä. Suomen Taiteilijaseura oli aikaisemmin ollut kiinnostunut samasta tontista, mutta luopui Myllypuroon liittyvistä aikeistaan ja antoi tukensa Helsingin Taiteilijaseuralle. Ateljeetalosäätiöön päätettiin pyytää edustaja myös Suomen Taiteilijaseurasta. Rakennuspaikaksi valittu Myllypuro sai jonkin verran kritiikkiä syrjäisen sijaintinsa vuoksi. Seuran kokouksissa jäsenet olivat ehdotettaneet myös muita rakennuspaikkoja.

Tarjousten perusteella hallitus valitsi lähes yksimielisesti ateljeetalojen suunnittelijoiksi työryhmän, johon kuuluivat arkkitehdit Jan Söderlund ja Erkki Valovirta sekä tekniikan tohtori Eero Paloheimo. Suunnitteluvaiheessa vaihtoehtoina oli teräskaarihallirakenne ja elementtirivitalo. Työryhmä laati rakennuksista kolme eri suunnitelmaa. Toteutunut suunnitelma käsittää 22 ateljeeasuntoa, yhteisateljeen sekä huoltorakennuksen, jotka sijoittuvat neljään rivitaloon. Taloilla on yhteinen piha-alue ja tie. Jokaisessa asunnossa on lisäksi pieni oma piha. Ateljeetilat suunniteltiin 80-100 m2:n kokoisiksi. Asunnot ovat kahdessa kerroksessa ja suunnittelussa huomioitiin sekä perheelliset että yksin elävät taiteilijat. Tavoitteena oli tarjota normaalia vuokratasoa edullisemmat asuin- ja työskentelytilat. Rakentamisen piti alkaa keväällä 1971, mutta aloitus siirtyi vuoden 1972 loppuun taloudellisista syistä. Myllypuron ateljeeasunnot otettiin käyttöön toukokuussa 1974.

Vuosina 1969-1971 seuran tavoitteena oli myös selvittää Helsingissä sijaitsevat erilaisten säätiöiden omistamat sekä muut ateljeetilat, joista suurin osa ei ollut enää alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan.

Meilahden taiteilijahuvila

Helsingin kaupunki vuokrasi vuonna 1969 Meilahdessa sijaitsevan säveltäjä Yrjö Kilpiselle kuuluneen Villa Furunäs-nimisen huvilan poikakuoro Cantores Minoreksen kannatusyhdistyksen käyttöön. Huvila on rakennettu vuonna 1893 ja sijaitsee osoitteessa Seurasaarentie 11. Suomen Taiteilijaseura pyysi kaupunginhallitusta kumoamaan päätöksen ja vuokraamaan rakennuksen Suomen Taiteilijaseuralle vuokrattavaksi kolmen nuoren taiteilijan asunnoiksi ja työtiloiksi. Helsingin kaupunki suostui ehdotukseen, mutta talon vuokra olikin liian kallis Suomen Taiteilijaseuralle verrattuna sen hallinnassa olevien muiden kiinteistöjen vuokriin. Huvilassa ei ollut mukavuuksia, vesi haettiin kaivosta ja vuokralaisten tuli maksaa asuntojen lämmitys. Suomen Taiteilijaseura anoi kaupungilta tukea vuokranmaksuun, mutta kaupunki hylkäsi anomuksen.

Kesällä 1970 Helsingin Taiteilijaseura vuokrasi huvilan kaupungilta. Seuraavana keväänä asukkaat järjestivät huvilassa ensimmäisen atejeenäyttelyn Urkkiaiset. Taiteilijat "asettuivat urkkimisen kohteiksi" ja avasivat ateljeidensa ovet yleisölle. Rakennus on myöhemmin peruskorjattu Helsingin kaupungin toimesta. Huvilassa on viisi ateljeeasuntoa, joita yhä vuokrataan seuran jäsenille.

Ateljeetarve - pääkaupungin ikuinen ongelma

Vuonna 1971 seuraan perustettiin työryhmä, joka tutki koulu-, vintti- ja teollisuustilojen muuntamista taiteilijoiden työtiloiksi. Työryhmään kuului taidemaalari Göran Augustson, kuvanveistäjä Kari Huhtamo sekä arkkitehti Pentti Piha. Ryhmä anoi useaan otteeseen Opetusministeriöltä apurahaa kokeilunomaiseen kunnostustyöhön. Hanketta pidettiin tärkeänä ja siitä keskusteltiin seuran kokouksissa. Erityisesti keskustan talojen vinttikerroksiin rakennettavat ateljeet kiinnostivat seuran jäseniä. Yhtenä vaihtoehtona ateljee- ja asuntotilanteen parantamiseksi pidettiin myös kunnallisen asuntorakentamisen yhteyteen sijoitettavia yksittäisiä ateljeehuoneistoja.

Monet Helsingin Taiteilijaseuran 1960-luvun lopun hankkeet olivat olleet jo samalla vuosikymmenellä jossain muodossa Suomen Taiteilijaseuran toimintaohjelmassa. Hankkeet koskivat kuitenkin paikallisen tason ongelmia ja niiden katsottiin kuuluvan paikalliselle taiteilijaseuralle. Suomen Taiteilijaseura oli pyrkinyt hankkimaan työtiloja ja asuntoja taiteilijoille Suomenlinnasta ja Meilahdesta, Myllypuroon suunniteltiin rakennettavaksi ateljeetaloja ja Helsingissä vallitsevaan näyttelytilaongelmaan oltiin kiinnitetty huomiota. Suomen Taiteilijaseura oli myös neuvotellut Helsingin kaupungin kanssa vuonna 1966 vanhojen ateljeehuoneistojen palauttamisesta alkuperäiseen käyttöönsä.

Ammattipoliittinen vaikuttaminen alkaa

Helsingin Taiteilijaseuran toiminnan alkuvaiheessa pyrittiin järjestämään seuran
toimintaan liittyvät perusasiat kuntoon kuten rahoitus ja omat toimitilat. Pyrittiin myös
kasvattamaan jäenten lukumäärää, jotta seuran jäseniksi saataisiin suurin osa pääkaupungin kuvataiteilijoista. Lisäksi haluttiin aloittaa näyttelytoiminta, järjestää työtiloja taiteilijoille sekä osallistua kunnalliseen kuvataidetta koskevaan päätöksentekoon. 1970-luvun alussa pyrittiin ottamaan kantaa kuvataidetta koskeviin asioihin laajemmin.

Seura laati vuodelle 1971 toimintasuunnitelman. Seura pyrkisi ottamaan kantaa taidetta koskeviin asioihin ja vaikuttamaan siihen, että taidepoliittinen päätöksenteko tulisi julkiseksi ja demokraattisemmaksi. Haluttiin vaikuttaa kaupungin taide- ja kulttuurikeskussuunnitelmiin sekä tehdä aloitteita apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden lisäämiseksi. Suomen Taiteilijaseuran kautta haluttiin vaikuttaa valtakunnallisen ateljeerakennusohjelman, yrittäjäeläke- ja taiteilijapalkkajärjestelmien kehittämiseen. Myös yksittäisten säätiöiden harjoittamaan kulttuuripolitiikkaan oltiin tyytymättömiä. Tavoiteohjelman tarkoituksena oli luoda jatkuvuutta seuran toimintaan ja mahdollistaa pitkäjänteinen työskentely keskeisten päämäärien saavuttamiseksi. Toimintasuunnitelman laati työryhmä, johon kuuluivat Kari Jylhä, Perttu Näsänen, Aimo Taleva ja Sven-Olof Westerlund. Suunnitelman pohjalta laadittiin julkilausuma Taidepolitiikka osa yhteiskuntapolitiikkaa, joka toimitettiin tiedotusvälineille.

Yhteiskunnallisiin ongelmiin tartuttiin myös laajemmin. Seura kehoitti Suomen Taiteilijaseuraa järjestämään huutokauppanäyttelyn Metalliliiton lakon tukemiseksi. Seura neuvotteli yrittäjäeläkkeestä eri vakuutusyhtiöiden kanssa ja taiteilijapalkkaan seura pyrki vaikuttamaan Suomen Taiteilijaseuran kautta. Vertailun vuoksi pyrittiin myös selvittämään millainen tilanne taiteilijapalkka-asiassa oli muualla Euroopassa. Seuran puheenjohtaja Kari Jylhä valittiin Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton hallitukseen ja seuran edustajat osallistuivat kaikkiin liiton kokouksiin.

Taideopetuksen tasoa parantamassa

Taideakatemian koulun opettajien valintaperusteet koettiin epäselviksi ja päätöksiin haluttiin muutosta. Aiheesta annettin julkilausuma lehdistölle ja muille taiteilijajärjestöille. Huolen aiheena oli myös peruskoulun kuvaamataidon ja kuvataiteen ammatillisen tason opetus, joita koskien järjestettiin keskustelutilaisuus Taidehallin klubilla. Tilaisuus järjestettiin yhdessä Taideakatemian koulun oppilaskunnan ja Taideteollisen oppilaitoksen Ylioppilaskunnan kanssa. Peruskoulun taidekasvatuksesta toimitettiin julkilausuma lehdistölle ja asia huolestutti seuran hallitusta vielä seuraavinakin vuosina.

Näyttelyitä teatteriin

Vuonna 1971 seura aloitti näyttelyiden järjestämisen Helsingin kaupunginteatterin aulatiloissa. Idea näyttelyistä esitettiin teatterin pääjohtajan Timo Tiusasen taholta ensin Suomen Taiteilijaseuraan, jossa asian katsottiin kuuluvan paikalliselle seuralle. Näyttelypaikkaa pidettiin yleisesti hyvänä koska kävijöitä oli paljon ja teatteri tiedotti näyttelyistä omassa julkaisussaan. Näyttelyitä järjestettiin myös seuraavana vuonna.

Seuran vuoden 1971 kesänäyttely Taidetta Stadissa järjestettiin kansainvälisen taidekasvattajien järjestön INSEA:n seminaarin yhteyteen. Seminaarin osallistujat tutustuivat näyttelyyn, joka oli esillä Kluuvin galleriassa ja Toimintakeskuksessa.

Ihmisen kuvia

Helsingin Juhlaviikkojen toimikunnan pyynnöstä seura järjesti näyttelyt vuoden 1971 juhlaviikoille. Tarkoituksena oli järjestää näyttelyt Kluuvin galleriaan, Suomenlinnaan sekä Esplanadin puistoon, johon toimikunta toivoi veistosnäyttelyä. Juhlaviikkonäyttely toteutettiin kuitenkin ilman veistosnäyttelyä, sillä seuran edelliset kesänäyttelyt olivat tuottaneet tappiota ja veistosnäyttelyn toteuttaminen olisi tullut liian kalliiksi. Toimintakeskuksessa ja Kluuvin galleriassa järjestettiin näyttely Ihmisen kuvia. Teemana oli ihminen ja näyttelyssä oli esillä teoksia muotokuvista abstraktioihin. Kluuvin gallerian sisäpihalla oli Rauni Liukon veistoksia. Juhlaviikkonäyttelyiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi taidemaalari Göran Augustson.

Toimintakeskuksen ohjelma

Toimintakeskuksen esitelmät ja keskustelutilaisuudet pyrittiin järjestämään säännöllisesti syksystä 1971 lähtien. Tilaisuuksien teemat liittyivät taidemuseo- ja näyttelykeskushankkeista taiteilijan eläketurvaan. Näyttelytila oli tarkoitettu pääasiassa helsinkiläisille taiteilijoille, mutta seura kutsui näyttelyn pitäjiä myös muualta. Vuonna 1971 toimintakeskuksessa oli esillä yhteensä 21 näyttelyä. Esillä oli pääasiassa yksityis- ja ryhmänäyttelyitä. Toimintakeskuksen ideana oli antaa taiteilijoille mahdollisuus näyttelyn pitämiseen ilman taloudellisia riskejä. Yhden vuoden toiminnan jälkeen huomattiin, että keskus tuotti tappiota ja näyttelyvuokria jouduttiin nostamaan. 1970-luvun alussa näyttelyt dokumentoitiin valokuvaamalla ja kuvat arkistoitiin seuran leikekirjaan. Toimintakeskuksessa järjestettiin myös seuran yhteisnäyttelyitä, vaihtonäyttelyitä muiden seurojen kanssa sekä kutsunäyttelyitä.

Vuonna 1971 seura toimi aktiivisesti aloittaen Toimintakeskuksen näyttelytoiminnan ja Myllypuron rakentamisen, suunnitellen Taidelainaamotoimintaa sekä järjestäen useita kesänäyttelyitä eri puolille Helsinkiä ja näyttelyitä Helsingin Kaupunginteatteriin. Nämä toiminnat seura joutui osittain rahoittamaan vekseleillä, joiden takaajina olivat hallituksen jäsenet.

Seuran jäsenyyskriteeriksi oli määritelty, että jäsentaiteilijan tuli olla viimeisen kymmenen vuoden aikana osallistunut yhteen valtakunnalliseen jyrytettyyn näyttelyyn.Vuonna 1972 jäsenvalintaperusteita tarkistettiin, hallituksen ehdotuksesta seuran yleiskokous päätti asettaa vaatimukseksi osallistumisen kahteen valtakunnalliseen tai yhteen valtakunnalliseen ja yhteen seuran järjestämään jyrytettyyn näyttelyyn viimeisen 10 vuoden aikana tai jos hakija on muuten osoittanut pätevyytensä kuvataiteilijana. 1970-luvun alussa oli lyhyen aikaa myös käytäntönä, että hakijalla tuli olla kaksi seuran jäsentä suosittelijoina.

Merkittävä lahjoitus

Seuran jäsen taidemaalari Maija Aaltonen oli lahjoittanut vuonna 1970 seuralle isänsä Wäinö Aaltosen Suomi Neito-veistoksen valuoikeudet. Veistos valettiin pronssiin ja myytiin keväällä 1972. Teoksen myynnistä saadut varat käytettiin tappioita tuottaneen näyttelytoiminnan kuluihin sekä seuran toimintaan. Lahjoituksella oli suuri merkitys sillä veistoksen myynnistä saadut tulot olivat suuremmat kuin saman vuoden valtionavustus ja kaupungin avustus yhteensä.

Seuran ensimmäinen taidelainaamo

Helsingin kaupunki asetti Katariinankadun tilojen vuokrasopimuksen ehdoksi taidelainaamotoiminnan aloittamisen. Toimintakeskuksen avajaisissa puheenjohtaja Kari Jylhä kertoi Helsingin Taiteilijaseuran haluavan luoda omalla taidelainaamotoiminnallaan mallin ja esikuvan laajempaan kunnalliseen taidelainaamotoimintaan. Taidelainaamo aloitti Toimintakeskuksessa toukokuussa 1972. Seura ei ollut saanut hankkeelle määrärahoja ja toiminta jouduttiin aloittamaan vaatimattomasti, mutta sitä päätettiin jatkossa kehittää. Seuran tilat olivat liian pienet taideteosten esittelyyn ja varastointiin, joten lainattavat teokset esiteltiin asiakkaille dia- tai valokuvina ja asiakas sai itse noutaa teoksen taiteilijalta. Lainausmaksu oli noin 2,5 % teoksen kokonaishinnasta ja laina-aika yksi kuukausi, jonka jälkeen asiakas saattoi jatkaa lainausta. Taiteilijalla oli kuitenkin oikeus pyytää teoksensa pois esimerkiksi näyttelyyn kuukauden laina-ajan jälkeen. Seura peri 5 %:n provision maksuista. Vuoden 1972 aikana lainattiin vain yhdeksän teosta. Toiminnan kehittämiseksi seura etsi edullista varastotilaa, jossa olisi voinut harjoittaa lainaamotoimintaa, mutta taloudellisen tilanteen vuoksi varastoa ei voitu vuokrata. Taidelainaamo jouduttiin sulkemaan kannattamattomana ensimmäisen vuoden jälkeen.

Saatujen kokemusten perusteella koettiin taidelainaamotoiminnan järjestämisen kuuluvan Helsingin kaupungille. Taidelainaamotoiminta haluttiin kunnalliseksi palvelumuodoksi ja sijoitettavaksi kirjastojen yhteyteen. Seuran hallitus ja artoteekkitoimikunta päätyivät samaan ratkaisuun kuin Valtion kuvataidetoimikunta joitain vuosia myöhemmin. Kuvataidetoimikunta suunnitteli taidelainaamokokeilun aloittamista kirjastoissa eri puolilla Suomea. Kokeiluun olisi kuulunut kirjastojen kokoelmissa olevan taiteen, lähinnä grafiikan, lainaaminen ilmaiseksi asiakkaille.

Kielletyt ja kiehtovat kuvat

Keväällä 1972 toimintakeskuksessa oli esillä turkulaisten taiteilijoiden näyttelyt Kiellettyjä kuvia I ja II, joiden aiheena oli kuvataiteen sensurointi moraalisin, poliittisin tai laadullisin perustein. Harro Koskiselta oli näyttelyssä diakuvia teoksista, joista suuri osa oli joutunut sensuurin kohteeksi. Syksyllä toimintakeskuksessa järjestettiin eroottisen taiteen näyttely Hämähäkki - Spindeln. Näyttelyä järjestivät Kari Huhtamo ja Pirkko Nukari. Näyttelyyn osallistuivat muun muassa Elina Hakaniemi, Kari Huhtamo, Inari Krohn, Leo Lindsten, Olli Lyytikäinen, J.O. Mallander, Raimo Reinikainen ja Risto Vilhunen. Ripustus oli tiivis ja teoksia runsaasti. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin esitelmä Penis ja vulva sekä esitettiin diasarjaa Anonyymit artistit, jonka aiheena oli yleisten käymälöiden seksi-aiheiset piirrokset ja kirjoitukset. Uudenmaan läänin taidetoimikunta myönsi määrärahan näyttelyn toteuttamiseen. Näyttely oli esillä samana syksynä myös Porvoon Taidehallissa. Näyttely herätti runsaasti kiinnostusta ja siihen tutustui yli 3000 kävijää. Toimintakeskuksessa seuran joulunäyttelyn tilalle järjestettiin vankien keskusliiton kanssa "kriminaalipoliittinen näyttely" Ei aihetta toimenpiteisiin.

Yhteisnäyttely oululaisten kanssa

Helsingin Taiteilijaseura järjesti Oulun Taiteilijaseuran kanssa yhteisnäyttelyn Taidehallissa vuonna 1972. Oulun Taiteilijaseura ehdotti yhteisnäyttelyä ja Helsingin Taiteilijaseura kutsui oululaiset mukaan vuosinäyttelyynsä. Näyttely oli suppeampana esillä myös Oulun Taidemuseossa ja Ylivieskan kirjastotalossa. Näyttelytoimikuntaan kuuluivat kuvataiteilijat Igor Eriksson, Sirkka-Liisa Lonka, Pirkko Nukari, Olavi Pajulahti ja puheenjohtajana Matti Kujasalo. Näyttelyn suojelijana oli ylipormestari Teuvo Aura. Näyttely toteutettiin demokraattisin periaattein ja seuran hallitus kehoitti näyttelytoimikuntaa noudattamaan "lievää karsintaa ja tiheää ripustusta". Esillä oli teoksia yli sadalta taiteilijalta. Ripustuksessa pyrittiin rinnastamaan erilaisia teoksia ja tyylejä keskenään. Oulun Taiteilijaseuran mukanaolo antoi näyttelylle perspektiiviä pohjois-suomalaiseen taiteeseen ja mahdollisuuden rinnastuksiin etelä- ja pohjois-suomalaisen taiteen välillä. Tyylillisesti näyttely painottui realismiin.

Näyttelyn avajaisiin kutsuttiin Helsingin kaupungin liikennelaitoksen henkilökuntaa, sillä Taidehalli halusi laajentaa kävijäkuntaansa ja näyttelyihin kutsuttiin avajaisvieraita uusista kohderyhmistä. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin keskustelutilaisuuksia kuten Tango ja suomalainen sydän sekä Säätiöt taiteen säätäjinä. Helsinkiläiset kirjailijat toimivat näyttelyn yleisöoppaina.

Seuran taloudellisen tilanteen ja aikaisempien kesänäyttelyiden tuottamien tappioiden vuoksi vuoden 1972 juhlaviikkojen näyttely järjestettiin seuran omissa tiloissa Toimintakeskuksessa. Esillä oli Göran Augustsonin teoksia. Yhteistyöhön juhlaviikkotoimikunnan kanssa ei oltu tyytyväisiä ja seuraavana vuonna pyrittiin vaikuttamaan Helsingin Juhlaviikkojen hallinnon demokratisoimiseen.

Kannanottoja kulttuuripolitiikkaan

Keväällä 1972 seura otti kantaa Helsingin kaupungin kuvataidetta koskevaan päätöksentekoon. Laadittiin kannanotto kaupungin taideapurahojen lisäämiseksi sekä seuran edustajan saamiseksi kuvataidetoimikuntaan ja julkisivulautakuntaan. Seura halusi saada nimeämänsä taiteilijan osallistumaan kaupungin apurahoja koskevaan päätöksentekoon. Edustajan oli tähän saakka nimennyt Suomen Taiteilijaseura.

Seura pyrki vaikuttamaan taiteilijoiden sosiaaliseen asemaan myös valtakunnallisesti antamalla julkilausumia ja lähettämällä kirjelmiä Suomen Taiteilijaseuralle. Vuosikokouksessa laadittiin julkilausuma kuvataiteilijoiden toimeentulosta. Koska taiteellisesta työskentelystä ei saanut riittävästi tuloja, joutui valtaosa taiteilijoista hankkimaan toimeentulonsa muualta. Ainoana ratkaisuna olisi taiteilijapalkkajärjestelmän kehittäminen. Seura ehdotti, että Opetusministeriö perustaisi toimikunnan valmistelemaan lakia asiasta. Ennen lain voimaantuloa olisi apurahoja lisättävä ja niitä myönnettäessä huomioitava myös sosiaaliset perusteet. Myös taiteilijoiden eläketurvaan haluttiin muutosta. Ei tyydytty pelkästään yrittäjäeläkkeen soveltamiseen taiteilijoille vaan haluttiin eläkekysymykseen kokonaisvaltainen ratkaisu. Seura laati Uudenmaan läänin taidetoimikunnan pyynnöstä kannanoton "Valtion taiteilijaprofessorin viroista ja taiteilija-apurahoista annetun lainsäädännön tarkistamista varten".

Seura järjesti Taidehallin kerhohuoneessa Uudenmaan läänin taiteilijajärjestöjen neuvottelutilaisuuden, johon osallistuivat Helsingin, Järvenpään, Porvoon ja Vantaan taiteilijaseurat. Helsingin Taiteilijaseuran edustajina tilaisuudessa olivat Perttu Näsänen ja Reijo Saarelainen. Kokouksessa päätettiin virallisen neuvottelukunnan perustamisesta läänin taiteilijaseuroille sekä uudesta kokoontumisesta seuraavana vuonna. Neuvottelukunnan tarkoituksena oli toimia alueellisen tasapuolisuuden ja demokratian puolesta kuvataideasioissa Uudenmaan läänissä. Tarkoituksena oli myös lisätä yhteistyötä Uudenmaan taiteilijaseurojen kesken sekä järjestää läänin taiteilijoiden yhteisnäyttelyitä kuten Uudet Maan Kuvat-näyttelyä.

Seura halusi yhä päästä vaikuttamaan myös Suomen Taiteilijaseuran alaisuuteen ja haki tuloksetta Helsingin Taidehallin säätiön isännistön jäsenyyttä keväällä 1972. Syksyllä seura suunnitteli taiteilijan asemaa koskevan tutkimuksen tekemistä jäsenistölle. Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton hallituksessa oli yksi seuran edustaja.

Kansainvälistä solidaarisuutta ja paikallisen tason toimintaa

Alkuvuosina seura sai yksittäisten taiteilijoiden kansainvälisten kontaktien kautta vaikutteita muista Pohjoismaista. Pohjoismaisen Taideliiton jäseneksi seura hyväksyttiin keväällä 1972. Vuosina 1972-1973 suunniteltiin yhteydenottoa ystävyyskaupunkiin Neuvostoliittoon sekä vaihtonäyttelyiden järjestämistä. Vuonna 1973 seura liittyi jäseneksi Suomi-Chile-, Suomi-Neuvostoliitto- sekä Suomi-Vietnam-seuroihin ja ryhtyi tukemaan Vietnamin jälleenrakennustyötä kansainvälisen solidaarisuuden nimissä.

Vuonna 1973 seuran kuvataidepoliittinen vaikuttaminen kohdistui kuitenkin pääasiassa kunnalliseen toimintaan. Seura otti julkisesti kantaa Helsingin kaupungin harjoittamaan kulttuuripolitiikkaan sillä toiveena oli, että kaupunki järjestäisi läänintaiteilijan viran Helsinkiin, uudistaisi taide- ja kulttuurihallintoa, demokratisoisi Helsingin juhlaviikkojen hallintoa, kehittäisi kunnallisen taidelainaamojärjestelmän sekä lisäisi kuvataideapurahoja. Suhteita yritettiin kehittää seuran järjestämässä neuvottelutilaisuudessa, joka koski Helsingin kaupungin kuvataidepolitiikkaa. Neuvotteluun osallistuivat seuran edustajina Jorma Hautala, Eevamaria Kahakorpi, Pirkko Nukari ja Perttu Näsänen.