avoinna: ti-pe 11-17 la 11-16 su 12-16

Näyttelytiedote

Matkasta Pariisiin – eräitä silmäyksiä modernin taustapeiliin, lisäksi suuria ja pienempiä taloja, paljon kävelyä... jotakin näyttelyni lähtökohdista -

Kouluvihkoista, kynistä ja opetustauluista muistan 60-luvulla pikkukoululaisena tavanneeni sanan valistus. ”Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty…” meitä laulatti vanha opettajamme… (suomalainen Jaakko Juteini oli laulun kirjoittanut valistusfilosofian aatteiden syvästi vaikuttamana, hän olikin oman aikansa suomalainen kansanvalistaja radikaali.)

Pääosin 1700-luvun Ranskassa syntyneessä valistusfilosofiassa kiteytyy suuri osa siitä ajattelusta jonka miellämme tunnusomaisesti eurooppalaiseksi ja valistusaikana määrittyivät pitkälle meidän nykyisenkin kulttuurimme tavoitteet esimerkiksi luonnon tehokkaasta hyödyntämisestä.
1700-luvun ensyklopedistit; Diderot ja kumppanit keräsivät yhteen kaiken tiedon omasta ajastaan. ”Tietoyhteiskunnan arvojärjestelmä perustuu valistuksen arvoihin ja valistukselta periytyvänä projektina yritämme ottaa maailman tiedon avulla yhä täydellisemmin haltuun” kirjoitti tutkija Ilkka Tuomi taannoin.

Modernisminkin ihanteiden taustalta löytää heijastuksia valistusajan toiveikkaista yhteiskuntautopioista ja tieteisuskosta jonka jälkeen ”eurooppalainen järki on monessa mielessä suhteellistunut ja tullut tietoiseksi kyvyttömyydestään lopullisten totuuksien, täydellisen tiedon tai kaikkialla pätevien periaatteiden saavuttamisesta” kuten toteaa Juha Sihvola kirjassaan Toivon vuosituhat.

Olen ollut pitkään kiinnostunut edistysuskon käsitteestä ja moderneista utopioista siihen liittyen. Niinpä oli minulle luontevaa jatkaa teemojeni kehittelyä ottaen yhdeksi lähtökohdakseni juuri valistuksenaika Ranskassa rinnastaen kuvaa / kuvia valistuksen aate perintöä kantaviin, sitä seuranneisiin virtauksiin kuten modernismin arkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa. Pariisissa liikkuessa kaupunkirakentamisen kerroksellisuus johtaa ajatukseen rakennetusta tilasta sosiaalisena ja kulttuurisena prosessina – tilan kokemisen moniulotteisuudesta kirjoittaa mielestäni kiinnostavasti Kirsi Saarikangas artikkelissaan Tila, konteksti ja käyttäjä josta tähän sopii seuraava siteeraus: ”valistuksesta lähtien rakentamiseen on liittynyt ajatus arkkitehtuurista sosiaalisen muutoksen välineenä ja arkkitehtuurin voimasta vaikuttaa ihmisiin heidän elinympäristöään muuttamalla. Hallitsijoiden halu hallita ympäristöä, jättää näkyvä jälki historiaan ja muuttaa olemassa olevaa tilaa: paroni Haussmann, Napoleon III, heidän johdollaan Pariisin vanhaa kaupunkirakennetta muutettiin 1800-luvulla strategiseksi tilaksi jossa monumenttien näkyvyys oli keskeistä.” Mitterrandin kauden runsasta monumenttirakentamista kaupunkitilallisina kokemuksina voi Pariisissa ”törmäyttää” vaikkapa Le Corbusierin 20-30-luvun puhdaspiirteisiin, hyvinkin intiimeihin kaupunkitaloihin. (Le Corbusierillä oli toki huiman suureellinen ja utopistinen suunnitelmansa Pariisin keskustaan rakennettavasta liikekeskuksesta.)

"Suunniteltu kaupunki on yksi modernin yhteiskunnan säätelijöistä ja Foucaultin mukaan ”kasvottoman vallan verkoista” mutta ihmiset eivät kuitenkaan ole hänen mukaansa vain passiivisia tilan käyttäjiä tai uhreja vaan myös aktiivisia toimijoita" kirjoittaa Kirsi Saarikangas.

Pirkko Rantatorikka
kuvataiteilija
Helsinki 25.10. 2002

Lähteitä: Kirsi Saarikangas (toim.) Kuvasta Tilaan 1998 Vastapaino, Anto Leikola Kesyttikö ihminen luonnon? esitelmä 1998 Helsingin yliopisto, Juha Sihvola Toivon vuosituhat, Atena 1998.

Matkasta Pariisiin näyttelyn kuvat >>>

Pirkko Rantatorikka galleria Myllypurossa