Poika ja varis 2010 IDEA SYNTYY Teoksissani on yhdistävä tekijä: väri. Värinkin ilmaisumahdollisuudet tuntuvat välillä rajallisilta. Idea-riihi pui kaiken aikaa, sillä köyhyyttä on se ellei ole mitään sydämellä. Näkökulmaa vaihtamalla on mahdollisuus lähestyä kuvallisia aiheita itselle tuoreella tavalla. Tällöin osa mielikuvituksesta voi ”levätä ja uudistua”. Idean syntyminen on henkilökohtainen mysteeri, se tulee silloin kun sitä huvittaa, eikä se kysy paikkaa eikä tilannetta. Ja idealla on se ominaisuus että sitä on pakko päästä toteuttamaan, eikä sekään kysy aikaa, paikkaa tai tilannetta. Suurin osa tuotannostani perustuu siihen että siinä on tietty idea lähtökohtana. Sammon ehtymättömyydestä ei ole käsitystä, välillä se ajaa epätoivoon, mutta uusi idea on aina myös pelastanut. Voi vain todeta: eläköön, maalaus voi hyvin. |
Ilmestys Ulkopuolinen Hamlet Tornitalo Punainen talo Takapiha Kuvitellulle veljelleni Ateljeekuva Kääntäkää minut oikeinpäin Hannu Sillanpää © 2010 17.5.2010 |
Hannu Sillanpää - Idean synty
- Tietoja
- Osumia: 3878