Liza Grobler ja Jeanne Hoffman Raumalla 6.10.2007. – 6.1.2008.
Afrikan Tähti -kaupunkipeli Liza Grobler ja Jeanne Hoffman ohjaavat kaupunkitilaan sijoittuvan Afrikan Tähti -kaupunkipelin. Liza Grobler (s. 1974, Etelä-Afrikka) oli Raumalla keväällä 2002 ja Jeanne Hoffman (s. 1978, Etelä-Afrikka) on saapunut syksyllä 2007. Suurimmaksi osaksi yksin työskentelevät taiteilijat ovat viimeisen viiden vuoden aikana toteuttaneet yhteisiä taideprojekteja, jotka ovat olleet visuaalisia reaktioita niin kutsuttuja ”kehityksen” ja ”edistyksen” ympäristö- ja kaupunkisuunnitelmia vastaan. Taiteilijoilla on yhteinen mielenkiinto ottaa kantaa nykyiseen kulutuskeskeiseen elämäntapaan ja käyttää teoksissaan joko kierrätysmateriaaleja tai vaatimattomia ja massatuotettuja materiaaleja.

Yhteyksiä – Common Ground - näyttelyyn Grobler ja Hoffman ovat suunnitelleet yhteisen, pelattavan kaupunkitilateoksen, joka perustuu suosittuun Afrikan Tähti -peliin. Teos kommentoi ja jopa pilailee eurooppalaisten käsityksellä Afrikasta, mutta myös kyseenalaistaa taiteilijoiden omaa käsitystä afrikkalaisuudesta ja sitä millaisina heidät nähdään. Lönnströmin taidemuseossa on esillä taiteilijoiden installaatio josta peli alkaa ja johon se loppuu. Pelireitti kulkee Rauman keskustassa ja se rohkaisee yleisöä osallistumaan.
Lähde Raumars 
tahti
Afrikan Tahti: digging for gold. katso lisää >>>  7.7.2004
Aikaisempia KekeTop taideteoksia
Hannah Paton | Ian Marley | Norman O'Flynn | Velile Soha | Alpheus Mvula | Barthosa Nkurumeh | Stephen Kasumba | Henry Mujunga | Baaba Jakeh Chande | Baruchi Mulenga | Jill Trappler | Liza Grobler | Jeanne Hoffman | Omar Toussoun | Lindile Magunya | Marcus Neustetter

Aikaisempia KekeTop taideteoksia