Matka alkoi Burkina Fasosta, voit palata tästä » ja jatkui Togoon voit palata tästä »

Benin

Olimme varanneet huoneet meren rannalta Cotonousta, jonne saavuimme myöhään torstai-iltapäivällä. Seuraavana päivänä meidät noudettaisiin BARNfonden'in konttoriin, sillä täälläkin kaikki halusivat tavata meidät. Kuljettaja tuli sovittuna aikana, ja saimme kokea todella afrikkalaista liikennettä. Autoja, mopoja ja polkupyöriä yhtenä sekamelskana. Liikennesäännöistä ei tunnuttu juuri välittävän, ainakaan useimmat eivät niistä välittäneet. Olin iloinen siitä, että kuljettajamme Ménard ajoi tavalla, johon me olimme tottuneet, mutta välillä tuntui kyllä inhottavalta, kun kaikki tulivat yhtä aikaa joka suunnasta…. Pääsimme perille kuten oli aiottu, ja tapasimme kaikki kontto-rilla. Konttorin päällikkö oli juuri silloin kokouksessa, mutta hän oli jättänyt terveiset, että hän tulee hotelliin tapaamaan meitä illalla. Tapaamisen jälkeen Ménard ajoi meidät pankkiin, sillä tarvitsimme käteistä. Hän ei jättänyt meitä sinne, kuten luulimme, vaan kysyi, mitä halusimme tehdä, minne halusimme ajaa. Olimme suunnitelleet ostavamme vähän vaatteita ja matkamuistoja, joten hän suositteli meille hieman pienempää markkinapaikka ja vei meidät sinne. Se oli hyvä valinta hienoja esineitä ja vaatteita eikä isompaa tungosta. Ménard kulki mukanamme koko ajan taustalla. Kun osoitimme kiinnostusta johonkin esineeseen, hän astui esiin ja neuvotteli hinnasta meille täysin käsittämättömällä kielellä. Kun ihmettelin, miten hänellä on aikaa kulkea kanssamme, hän sanoi, että me olemme juuri nyt ensi sijalla. Se oli tietysti mukavaa kuulla. Vähitellen hän kuljetti meidät takaisin hotelliin, mutta tapasimme hänet uudelleen, kun hän tuli illalla konttorin päällikön Andrén kanssa. Istuimme pari tuntia rupattelemassa heidän kanssaan hotellin ravintolassa, ja meillä oli mukavaa.

ranta_benin

Sen jälkeen tuli pari laiskaa päivää meren äärellä. Aurinkoa ja uimista enemmän kuin vielä koskaan ennen! Olimme taas likimain ainoat turistit, mutta siihenhän olimme jo tottuneet. Juttelimme hiukan hotellissa työskentelevien ihmisten kanssa, m.m. hierojan, jonka kanssa minulla on nyt sähköpostiyhteys. Hän on kertonut kovasta elämästään ja siitä, miten vaikea on ansaita rahaa elämiseen. Näin jälkeenpäin kadun, että en myöntynyt hänen tarjoukseensa hieroa minua olisinhan siten voinut auttaa häntä hiukan!

me_benin

Sunnuntaina aamupäivällä André tuli yksin ja halusi näyttää meille Cotonoun ympäristöä. Oli yhtä ja toista nähtävää, vaikka André itse oli sitä mieltä, että ei hänellä ollut meille mitään näytettävää. Hän vei meidät m.m. palmurannalle, joka näytti olevan pituudeltaan useita kymmeniä kilometrejä, ja luultavasti olikin.

Seuraavana aamuna oli aika pakata kaikki tavarat ja aloittaa pitkä matka pohjoiseen. Tyttömme Beninissä, Rafiatou, asuu 350 kilometrin päässä Cotonousta. Ajoimme Ménardin ja erään BARNfonden'in naisen kanssa (nimi ei ole tallessa). Puhuttiin paljon organisaation työstä, ja poikettiin moneen keskukseen matkan varrella. Kaikkialla meidät otettiin ilomielin vastaan, ja kaikki oli erittäin kiinnostavaa. Näimme kaksi "harjoituskeskusta", joissa opetettiin nuoria tyttöjä ompelemaan ja kutomaan. Heille opetettiin myös hiukan ranskaa, ja he voivat opetella hieman lukemista ja kirjoit-tamista, mutta varsinaisesta koulunkäynnistä ei ollut kysymys. Nämä tytöt olivat niiden lasten sisaruksia, joilla on kummivanhemmat. Ellei BARNfonden olisi ottanut huolehtiakseen heistä, heillä ei olisi ollut mahdollisuutta oppia esimerkiksi lukemaan.

Tie oli osittain kovin huono, ja tietöiden kohdalla liikenne oli ohjattu pienemmälle soratielle. Mat-kaan kului aikaa, mutta se sujui kaikin puolin hyvin. Ajoimme Rafiatoun keskuksen ohi yöpymis-paikkaan, joka oli noin 100 km kauempana. Siellä asuimme bungalowissa, istuimme ja söimme illalla ja juttelimme oppaittemme kanssa. He kertoivat tietysti olosuhteista maassa, malariasta joka vaivaa heitä. En koskaan unohda ilmettä oppaan silmissä, kun hän sanoi: "Olkaa onnellisia, että teillä ei ole malariaa". Olemmeko - sinä ja minä?

Seuraavana päivänä meidän piti siis tavata Rafiatou, ja ajoimme ensin takaisin hänen keskukseensa. Siellä saimme tietoja työstä, ja meille näytettiin, mitä oli rakennettu. Heillä oli kirjasto samoin kuin monessa muussa keskuksessa, mutta täälläkin hyllyt olivat kovin tyhjiä. Ajattelin omia kirjastojamme ja sitä kirjamäärää, jota lapsemme voivat lukea sekä niitä kolmea kirjaa, jotka minulla oli mukana Rafiatouta varten. Sain tosiaan paljon ajattelemisen aihetta. Rafiatoun luona ei ollut koolla pelkästään suku, vaan koko kylä. Enemmän lapsia kuin Burkinassa Yacouban luona. Kaikki tungeksivat ja kiipesivät korkealle vain nähdäkseen meidät. Rafiatou asuu isänsä, setänsä, isoäitinsä ja yhden serkkunsa kanssa erittäin yksinkertaisessa rakennuksessa. Kun saimme hänet kummilapseksi noin 6 vuotta sitten, hänellä ei ollut lainkaan vuodetta. Nyt hän on BARNfonden'in kautta saanut oikean sängyn, mutta hän jakaa sen isoäitinsä kanssa. Se oli joka tapauksessa parempaa kuin pal-jaalla lattialla nukkuminen.

Kun olimme olleet hetken perheen luona, ajoimme Rafiatoun koululle, joka oli muutaman sadan metrin päässä. Rafiatou ja hänen serkkunsa pääsivät mukanamme autossa, ja se oli varmasti heille suuri tapaus. Kaikki lapset tulivat juosten perässä ja muodostivat renkaan koulun ympärille, kun olimme sisällä. Sinä päivänä ei pidetty oppitunteja, mutta tapasimme erään opettajan ja koulun joh-tajan, jotka kertoivat koulun toiminnasta. Paperin ja kynien puute oli ilmeinen.

Rafiatou oli varsin jännittynyt, mikä ei ollut lainkaan ihmeellistä, mutta hänen serkkunsa Siliatou otti kaiken huvina ja vaikutti täysin rentoutuneelta. Myös hän saa käydä koulua sen takia, että Rafiatoulla on kummi. Sielläkään ei niin kovin paljon puhuttu, kielivaikeuksista johtuen, mutta oli täysin selvää, että käyntiämme pidettiin arvossa. Välillä ihmettelen, ymmärsivätkö siellä olevat ihmiset, miten suuri asia meille oli, että saimme käydä heidän luonaan. Yritimme kertoa sen heille, mutta en ole varma, että tulkkien kautta saimme perille viestimme siitä, miten suuri tapaus tämä oli meidän elämässämme, vähintään yhtä suuri kuin heidän elämässään.

Tämän käynnin jälkeen alkoi mielestäni matkan ikävin osa. Nyt oltiin lähdössä kohti kotia, hitaasti mutta varmasti. Olimme siis Djougoussa, Beninin pohjoisosassa, ja jollain tavalla oli päästävä Togon kautta takaisin Ouagadougouhun, Burkinaan. Oppaamme yllättivät meidät jälleen kerran tar-joutumalla ajamaan meidät Karaan Togoon, jonne oli noin 70 kilometriä. Siellä he järjestäisivät meille kuljettajan, joka seuraavana päivänä kuljettaisi meidät Togon ja Burkinan rajalle (noin 200 km). Vielä enemmän yllätyimme, kun matkalla Karaan ajoimme taas erääseen keskukseen, jossa oppaat kertoivat keskuksen päällikölle, mihin olimme menossa. Tämä mies tunsi Karan hyvin. Hän hyppäsi mukaamme autoon auttaakseen löytämään meille hyvän kuljettajan. Hän tiesi, että kuluisi monta tuntia ennen kuin hän palaisi takaisin, mutta siitä huolimatta hän asettui heti käytettäväksi.

Asetuimme Karassa erääseen hotelliin, ja oppaamme ajoivat etsimään hyvää kuljettajaa. He tulivat pian takaisin mukanaan mies, joka lupasi tulla hotelliin varhain seuraavana aamuna. Oppaat olivat tutkineet tarkasti hänen taustansa, ja hän sai runsaasti ohjeita, miten hänen piti ajaa (ei liian lujaa!) jne. jne., sillä nyt hänellä olisi kullanarvoinen kuorma, kuten Ménard sanoi. Sitten oli vain aika kyynelsilmin kiittää ja sanoa näkemiin Ménardille ja naispuoliselle oppaalle. Mietin mielessäni, mahdammeko tavata koskaan enää.

Mies tuli seuraavana päivänä täsmällisesti lupaamanaan aikana, ja matka rajalle sujui hyvin. Siellä hän auttoi meitä löytämään minibussin, joka oli menossa Ouagadougouhun, sekä erään miehen, joka osasi englantia, joten saatoimme neuvotella hinnasta. Matka Ouagaan oli noin 300 kilometriä, ja 16 matkustajaa kuljettava minibussi oli kamalan huonossa kunnossa. Kuin ihmeen kaupalla pää-simme huonoista teistä huolimatta Ouagaan ennen pimeän tuloa. Siellä pyysimme, että meidät vie-dään samaan hotelliin, josta olimme lähteneet kaksi viikkoa sitten. Meidät otettiin tälläkin kertaa sydämellisesti vastaan. Nyt vain velttoilisimme uima-altaalla kaksi päivää ja lentäisimme kotiin. Käynti BARNfonde'in konttorissa oli vielä jäljellä, sillä olimme jättäneet sinne laukun, jossa olivat talvivaatteemme. Pian niitä taas tarvittaisiin - valitettavasti!

Nyt on kulunut muutama kuukausi kotiintulosta, ja meillä on ollut paljon sulateltavaa. Monia ajatuksia on pyörinyt päässäni, ja niin ne luultavasti tulevat tekemään pitkään. Sain nähdä aivan toisen maailman, jonka tiesin olevan olemassa, mutta joka tuli niin lähelle nyt, kun sain nähdä kaiken omin silmin. Kaikki lapset, jotka näin teiden varsilla kasvamassa pölyn ja pakokaasujen seassa…ja kuitenkin niin iloisina. Kaikki kaupustelijat autojen seassa, lapset ja nuoret vailla tulevaisuutta. Kaikki tyhjät, ojennetut kädet, joita en voinut täyttää. Pitääkö maailman näyttää tällaiselta?

Riitta Brunzell

Matka alkoi Burkina Fasosta jonne voit palata tästä ja jatkui Togoon jonne voit palata tästä

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.